Roolileikkimme- sarjan kolmannen osan sain valmiiksi vuoden 2014 alussa.

 

Oksat rasahtelivat Laurin massiivisen kehon painon alla, kun hän käveli edessäni pitkin kapeaa metsäpolkua. Musta t-paita oli kireänoloinen, mutta sitä parempi minulle – sainpahan tilaisuuden ihastella Laurin viikkojen saatossa kasvaneita lihaksia aina pohkeista hartioihin.

Reisiä peittävät armeijakuosiset shortsitkin olivat tiukoilla Laurin jalkojen lihasten supistellessa jatkuvaan tahtiin pistäen shortsien saumat koetukselle. Pohkeet vilkkuivat paljaina houkuttelevasti.

• Jäähään tähän, sanoin.

Lauri pysähtyi välittömästi niille sijoilleen. Hän käännähti ympäri mittaillen ympäristöä valppaalla katseellaan.

• Miks just tähän?
• Orja-pojun ei tarvi sellasia tietää, vastasin puolivakavissani ja laskin repun selästäni.

Olisin muuten antanut repun Laurin kannettavaksi, mutta en halunnut antaa hänelle minkäänlaista vinkkiä tämänkertaisesta käsittelystä. Repussa kilisevät metallinkappaleet olisivat pilanneet koko pitkään suunnitellun päivän.

Käskin Lauria riisuutumaan. Se kävi nopeasti ja pian edessäni seisoi kohta kahdeksantoista täyttävä nuori mies kaikessa komeudessaan. Tosin jokaisen nuoren miehen ylpeys – elinvoimainen, päivittäistä huomiota vaativa, seksuaalisen voiman symboli – penis, oli tällä kyseisellä nuorella miehellä turvallisesti metallisessa vankilassaan, johon vain minulla yksistään oli pääsy.

Paloin halusta päästä käsiksi tähän mieheen, joka elimensä kautta oli täysin minun hallinnassani. Sain hänet tekemään vaikka mitä hyväkseni pelkästään vihjaamalla mahdolliseen vapaaksi pääsemiseen.

Tietysti tämä kaikki oli vain leikkiä, roolileikkiä, josta Lauri nautti suunnattomasti – kohtuuden rajoissa tietty. Säännöt olivat selvät: ei verta, ei tulta, eikä eritteitä. Minä olin ollut mukana luomassa näitä sääntöjä ja pysyin niiden rajoissa ongelmitta. Kaikki muu kun sitten olikin käytännössä sallittua.

Kävelin Laurin eteen, kohotin käteni hänen vaaleille kasvoilleen, jotka olivat täydellisen puhtaat finneistä sun muista epäpuhtauksista, silitin pehmeää ihoa verkkaalleen vähitellen liu’uttaen kättäni alemmas leualle, jota peitti hento sänki. Jatkoin tutkimusretkeäni alemmas hartioille, joihin tartuin tukevalla otteella.

• On tullu reenailtua?
• Onhan tuota melkeen joka päivä.

Hymähdin pirullisen tyytyväisenä. Kahdessa viikossa ehtii tapahtua vaikka mitä, jos ei ole jatkuvasti juoksemassa seksuaalisten nautintojen perässä.

Taputtelin läpi Laurin kiinteän rintakehän, jonka halkaisi keskellä menevä vako rintalihaksien välillä. Laurin katse oli ja pysyi muuttumattoman olemattomana, suorana viivana. Sain olla ylpeä itsestäni: alun vallattomasta, himokkaasta teinipojasta olin saanut koulutettua tottelevaisen, nöyrän ja mallikelpoisen orja-pojun.

Otin tukevan otteen kovina sojottavista nänneistä ja väänsin. Lauri ynähti vastaukseksi kasvot vääntyen hetkeksi kivuliaaseen irvistykseen. Jatkoin virnuiluani, mutta jatkoin alemmas päästääkseni kiinni varsinaiseen tavaraan, joka oli odotellut omistajaansa, siis minua, kiltisti näiden viimeisten kahden viikon ajan.

Taputtelin läpi entisestään kiinteytyneen vatsanseudun, jota komisti hento karvapeite, joka jatkui houkuttelevana polkuna alas Laurin haaraväliin. Seurasin tuota polkua oma kyrpäni jo täydessä tanassa.

Suljin metallisen ”häkin”, jonka sisällä Laurin kalu lepäsi täydessä lepotilassa kuin unessa, nyrkkini sisään. Hipelöin ensin kiiltävää metallia, mutta lopulta ujutin etusormeni sen reikien lävitse ja herätin Laurin uinuvan kalun kutitellen sitä sormenpäälläni.

Se heräsi hetkessä nostellen esinahan puoliksi peittämää päätään, katseli ympärilleen hämmästyneen oloisena yrittäen lopulta päästä ulos jokaisesta mahdollisesta reiästä siinä tietenkään onnistumatta.

Sen isäntä ynähteli tuskissaan kasvot saaden jo niitä komistavaa punaista väriä. Kalua tursusi ulos joka reiästä. Näky oli jo itsessään niin kiihottava, että minunkin oli vähennettävä vaatetustani. Ja olihan keskikesän aurinkoisen lämmin päivä ehtinyt jo puoleenpäivään, ja lämpömittari näytti varmaankin reiluja hellelukemia.

Annoin kaikille vaatteilleni kerralla kyytiä paljastaen Laurille lisää kiihottumisen aihetta. En ole yhtä lihaksikas kuin Lauri, mutta sopusuhtainen nuorukainen silti. Etenkin ruskeat, tuuheat hiukseni ja komeat kasvonpiirteeni tekevät minusta hyvännäköisen, jos niin voidaan sanoa, ja Laurin mukaan dominoivan ja valtaa huokuvan.

Kaluni ponnahti esiin boksereideni lennettyä kaaressa maahan. Sen pää osui matkallaan yläilmoihin Laurin siveysvyöhön, mikä sai huuliltani purkautumaan ilkeän, mutta lyhyen naurahduksen.

Aikani siveysvyötä hiplattuani vein käteni alas Laurin kiristyneille kasseille, jotka tuntuivat raskailta kaikesta kahden viikon aikana tuotetusta spermasta. Puristelin niitä kuin hedelmiä supermarketissa samalla hivellen Laurin mahtavia reisiä, jotka tuntuivat pettävän hänen allaan.

Lopuksi kahmaisin Laurin muhkeat pakarat kouriini puristaen niitä lujaa. Ne olivat samaan aikaan ihanan pehmeät ja kiihottavan kiinteät. Lauri oli ajellut kaikki karvansa pois reikänsä ympäriltä ohjeideni mukaan. Muun karvoituksensa hän oli vain siistinyt sileäksi siiliksi, lukuun ottamatta hiuksiaan, jotka nekin olivat lähellä siilitukan optimipituutta.

Nyt kun olin käynyt Laurin läpi perusteellisesti viime sessiomme jälkeen päätin avata hänen siveysvyönsä. Mutta tietysti niin, ettei Lauri saisi tilaisuutta puristaa kulliaan nyrkkinsä sisälle. Ainoastaan hento hipelöinti siveysvyö yllä oli ainoa tapa, jolla hän sai olla kosketuksissa kaluunsa.

Niinpä avasin reppuni, josta kaivoin esille metreittäin keskipaksua köyttä. Käskin Laurin kahden paksun männyn väliin jäävälle tyhjälle aukolle X-asentoon, tartuin hänen oikeaan ranteeseensa ja aloin sitomaan sitä mäntyyn.

Kun olin saanut Laurin sidottua, oli iholleni kohonnut inhan nihkeä hiki. Päätin pitää hetken tauon ja istahdinkin läheiselle kivelle ihailemaan kätteni työtä. Lauri vaihteli välillä jalkojensa asentoa, mutta muuten hänen jykevä kehonsa pysyi mallikkaasti paikoillaan. Katse oli jämähtänyt kaukaisuuteen. Hän voisi seistä tuossa vaikka koko päivän.

Jossain vaiheessa olin napannut kyrpäni käteeni miettiessäni mitä tekisin Laurille ensin. Avaisinko siveysvyön päästäen Laurin heti aluksi pois enimmistä tuskistaan? Vai jättäisinkö sen vielä hetkeksi päälle ja leikittelisin muulla keholla? Niin paljon vaihtoehtoja, mutta toisaalta niin paljon aikaa…

Nousin ylös kaivelemaan maassa makaavien farkkujeni housuntaskuja. Kaivoin esiin avainnipun, jonka päässä kiilteli pienen pieni avain, jonka saamiseksi Lauri olisi valmis tekemään vaikka mitä.

Nytkin hänen katseensa oli herpaantunut kunnollisesta orja-pojun katseesta tuohon avaimeen silmät kiiluen silkasta himosta. Olikohan hän eläissään ollut näin keskittynyt yhteen asiaan? Tuskinpa.

Lähestyin Lauria tarkoituksellisen hitaasti avainnippu pyörien huolettomasti hyppysissäni. Katseeni vaelsi pitkin Laurin tiheästi kohoilevaa rintaa, sieltä jännittyneitä käsivarsia pitkin aina nyrkkiin puristuneisiin kämmeniin asti.

Seisahduin vasta kun olin miltei kiinni Laurissa. Nännini painuivat vasten Laurin rintaa hänen omien nänniensä alapuolelle. Pujottelin avainnipun etusormeni läpi ja vein sen suoraan Laurin kasvojen eteen.

Kuulin Laurin hengityksen kiihtyvän ja näin hänen silmiensä keskittyvän tiukasti vain ja ainoastaan pitelemääni avainnippuun, jonka Lauri voisi vaikka hampaillaan näykkäistä sormestani.

Mutta ennen sitä ehdin minä tehdä oman siirtoni. Vien avaimia pitelevän oikean käteni Laurin vasemmalle nyrkille ja käsken Lauria avaamaan sen. Hän tekee niin kuin käsketään antaen minulle tilaisuuden ripustaa painava avainnippu Laurin pikkurilliin.

• Ja jos se nyt putoaa, niin sä et saa tällä kerralla orkkua, vaan vasta viikon päästä.

Kun käänsin katseeni Laurin nyrkistä tämän kasvoille, näin niissä pieniä pelon ja osittain jännityksenkin merkkejä: Lauri yritti pitää kasvonsa peruslukemilla, mutta pienet nykäisyt ja tahtomattomat vääntelyt kielivät valtavasta tunnemyrskystä, joka myllersi sillä hetkellä tämän 80-kiloisen järkäleen sisällä.

Ilman minkäänlaista merkkiä tartuin Laurin kovina sojottaviin nänneihin ja väänsin niitä täydet 180 astetta. Lauri ulvoi täyttä kurkkua tällä kertaa ilman teippiä; olin kieltänyt sen täysin omasta halustani – eihän meidän suhde toimi, jos orja alkaa sanelemaan mitä masterin pitäisi tehdä.

Jatkoin puristustani varmaan kaksikymmentä sekuntia, jonka jälkeen päästin irti vetäytyen metrin, kaksi Laurista. Vilkaisin hänen vasenta kättään, joka oli jälleen puristunut nyrkkiin avainnippu turvallisesti nyrkin sisällä.

Käänsin katseeni takaisin Lauriin hymyillen salaperäisesti. Edellisestä toipuva Lauri ei salaperäisyyttäni tainnut huomata, koska hän yllättyi silminnähden vasta kun olin kaivellut repustani mustan kutittimen, joka oli asianmukaisesti täynnä pieniä haituvia.

Astuin jälleen kiinni Laurin kehoon vieden kutittimen hänen vasempaan kainaloon. Laurin naama venähti, kun hän tajusi mihin oikein pyrin. Vetelin ensin pieniä vetoja Laurin kainalossa ennen kuin siirryin vähitellen ylemmäs.

Lauri hekotti oudolla tavalla korvani juuressa, kun kutittimeni oli saavuttanut hänen hauiksensa. Se oli jännittynyt äärimmilleen Laurin muun kehon kanssa, mutta nyt se kaiken lisäksi supisteli lisää kutituksen vaikutuksesta.

Siirryttyäni ylemmäs huomasin Laurin olevan käsivarrestaan melko tunnoton: ei juuri minkäänlaista reaktiota. Siirryin takaisin hauikseen, jota aloin kutittamaan toden teolla. Koko ajan vilkuilin Laurin nyrkkiin puristunutta kämmentä, jonka vaalea väri alkoi vähitellen hälvetä punaisen tieltä sen mukaa kun nyrkki avautui.

Ja sitten kuului kohtalokas kilahdus. Lopetin kutittamiseni siihen paikkaan. Laurin katse laski salamana maahan. Kun laskin oman katseeni havunneulasten ja pikkukivien peittämään maahan, huomasin sen, minkä halusinkin: avainnippu loisti maassa yhtenä myttynä.

• Voi Lauri sua…sä et taiakaan haluta saaha orkkua, latelin samalla kun noukin avainnippuni maasta.

Lauri oli täysin hiljaa. Hänen hengityksensäkin oli normaali. Hän selvästikin oli erittäin vihainen ja pettynyt. Itseensäkö? Vai minuun? Laurin tuntien arvatenkin itseensä. Hän osasi aina syyttää itseään, mikä oli minusta täydellinen ominaisuus hyvälle orja-pojulle, jollainen Lauri tietysti olikin.

Tartuin varoittamatta Lauria kasseista, jotka tuntuivat kourassani suuremmalta kuin koskaan ennen. Virnistin pirullisesti Laurin tuskaisille kasvoille sanoen hakevani joitain kivoja leluja Laurin pusseille repultani.

Astelin maassa lojuvan reppuni luo, mutten raivokkaasta kaivamisestani huolimatta löytänyt etsimääni. Kirosin minkä kerkesin ja rynnistin jopa Laurin luo, tartuin häntä nänneistä niin kovaa kuin jaksoin, ja kun kovin huuto oli vaimennut, kysyin oliko hän nähnyt kamojani missään.

Ei ollut. Minun oli pakko uskoa vaihtoehtojen kaventuessa yhteen ainoaan: olin unohtanut välineeni kotiin.

Punnitsin vaihtoehtoja päässäni: Päästäisinkö Laurin irti ja ottaisin hänet mukaani noutamaan kamat? Vai antaisinko kamojen jäädä ja mennä eteenpäin ilman niitä? Vai jättäisinkö Laurin yksinään metsään sidottuna odottamaan paluutani?

Mitä enemmän asiaa pohdin, sitä enemmän kallistuin viimeisen vaihtoehdon kannalle. Olisi helvetin kiihottavaa jättää Lauri tuollaiseen haavoittuvaiseen asentoon keskelle villiä metsää, joka ei kuitenkaan ole kovinkaan kaukana asutuksesta. Mitä jos joku sitten ”löytää” Laurin? Minulla oli siihenkin ratkaisu.

Kannoin aina mukanani mustaa tussia, taiteilijanvikaakin minusta hieman löytyy, joten kaivoin sen esille ja kävelin Laurin eteen. Aloin kirjoittamaan Laurin rinnalle seuraavanlaista tekstiä: ”Orja-poju vapaasti käytettävissä. Jos herää kysymyksiä, soita numeroon…”

Lauri seurasi leuka rinnalla kirjoittamistani kysyen lopetettuani, mitä olin oikein kirjoittanut. Vastasin pelkällä virneellä ja ilmoitin lähteväni kotiin hakemaan muutamia värkkejä.

 

Olin juuri päässyt sisälle, kun kännykkäni alkoi pärräämään taskussani. Näytöltä lukemani numero oli minulle tuntematon, joten oletin jonkun onnekkaan löytäneen Laurin.

• Haloo?
• No Jaatisen Simo täällä, terve. Sä olit jättäny tällasen komeen nuorenmiehen tänne mettään.
• Joo, niin pääs käymään, naurahdin.
• Mitäs mä tälle tekisin? Tänhän muna on niin hyvässä suojassa, ettei tää jätkä voi ees stondista saaha.
• Sehän se onki koko homman juju. Se on ollu jo kaks viikkoo siinä häkissä, eikä pääse ku vasta viikon päästä ulos.
• Ai jaa, tää on näitä tapauksia. No mitä mä sit oikein tällä teen? Mites tuota, tykkääkö tää sun orja-poitsus koirista? Mulla ois täällä kiimanen saksanpaimenkoira-uros, joka on kova nuoleen miestenkin kyrpiä. Miten ois?
• Totta kai se käy, hihkaisin ääni täynnä innostusta – tällaista Lauri ei ollut koskaan kokenut, eikä tulisi pitkään aikaan kokemaankaan. – Jos se vaan onnistuu siveysvyön kanssa.
• Onnistuu aivan mainiosti. Ja kassejakin tää panokone osaa nuolla.
• Antaa palaa sit. Mä oon siellä viimestään vartin päästä.
• Selvä, moikka!
• Juu, moi!

Juoksin ylös huoneeseeni keho täynnä adrenaliinia. Kaivoin esille unohtuneet välineet, juoksin takaisin alas ja lampsin ulos ovesta.

 

Loikin tuttua metsäpolkua tuplasti normaalia nopeammalla tahdilla. Metsästin silmilläni Lauria ja varsinkin hänet löytänyttä miestä. Mies oli kuulostanut ihan asialliselta kaverilta, ikää olisiko ehkä kolmisenkymmentä vuotta.

Tihensin askeleitani, kun erotin miehen hahmon ja sen takaa Laurin vaalean, paljaan kehon. Huikkasin tervehdykseni hyvän matkan päästä saaden miehen kääntymään Laurista minuun päin.

• Sä oot varmaan Jaatisen Simo? kysyin laskien katseeni välittömästi maassa seisovaan, suurehkoon saksanpaimenkoiraan, jonka häntä heilui innostuksesta sen nuollessa Laurin kalua siveysvyön reikien läpi. Uroskin se todella oli; kulli roikkui pitkänä takajalkojen välissä.
• Jep, Jaatisen Simo oon, verkka-asuun sonnustautunut, sopusuhtainen kolmi-nelikymppinen mies vastasi. Lisämainintana mainittakoon mukiinmenevä, kevyt parta pulisongeista aina leukaan asti.
• Sä olit oikeen onnenpekka, kun löysit tän mun poitsun. Ja oot osannu käsitelläki sitä hyvin, kommentoin viitaten sanoillani erittäin kiusaantuneelta vaikuttavaan Lauriin.
• Joo, oltiin Rikun kaa pikku lenkillä täällä kun asutaan tossa vähän matkan päässä. Löyty sit tällane. Oot muuten hyvin kouluttanu pojus, ei sanonu sanaakaan ku tulin tähän eikä sillonkaan, kun aloin kyseleen, mitä on oikeen miehiään.
• No, eihän se mies ookaan. Enkä mä tiiä onko se ees ihmisen tasolla. Siinäkin kun on vähän eläintä, vinkkasin silmää Simolle, joka virnuili tyytyväisenä takaisin. – Vai Riku on tää kaverin nimi, jatkoin tarkastellen nyt tarkemmin tätä alfa-urosta.
• Jep, Riku on aika nuori vielä, mutta ikäisekseen tosi hyvin kehittynyt. On tullu reenailtua yhessä paljon ja vähän on huviteltukin, Simo selitti vinkaten itsekin. – Mutta aina on Riku ollu toppina, niin ku varustuksestaki huomaa.
• Kelpaiskohan Rikulle tää mun pojan tavara. Onhan se vähän käytettyä, mutta nuorta se on, niin ku Rikukin.

Simo hiljeni hetkeksi. Hänen terävä katseensa oli kiinnittynyt koiraansa, joka jaksoi aina vaan uudestaan yrittää päästä entistä syvemmälle hänen takanaan vaikertavan nuorenmiehen genitaaleihin.

• Kyllä se mulle sopii. Saapa Riku kokemusta vähän isommistakin miehistä.

Hymyilin Laurille tuttua hymyä, joka vain leveni Laurin venähtäneestä ilmeestä. Tiedustelin Simolta, oliko Laurin nykyinen asento sopiva. Ei kuulemma ihan, paras olisi mahallaan makuu.

Niinpä irrotin Laurin hetkeksi puiden välistä ja sidoin hänet uudestaan kädet selän taakse ja jalat nilkoista yhteen. Sitten käskin Laurin mahalleen männynneulasia, muurahaisia ja pikkukiviä täynnä olevaan maahan. Ohjaillessani Laurin massiivista kehoa tunsin hänen ihonsa kiristyvän entistä enemmän kananlihalle – en ollut koskaan ennen valunut niin paljon kiimatippoja.

Minulla alkoi tulla ihan hiki siinä ahertaessani ja niinpä hankkiuduin eroon kaikista vaatteistani kerralla. Esimerkkini rohkaisemana Simo teki samoin.

Molempien kalut kurkottivat kohti taivasta. Vertailimme niitä keskenämme ihan niin kuin maassa hiljaa makaava Lauri olisi pelkkä esine, jonka saattoi koska vain jättää lojumaan ihan minne hyvänsä. Vertailun lopuksi totesin Simon kalun olevan hitusen omaani pidempi, mutta laitoin sen oman nuoruuteni piikkiin. Simo vain nauroi aidosti huvittuneena taputellen minua toverillisesti hartioille kehuen kyrpääni omaansa paksummaksi.

Vilkaisin Rikua, joka tuijotti taukoamatta – suorastaan ahnaasti – Laurin tyrkyllä olevaa reikää. Vinkkasin silmälläni sitä saaden Simon huulille nousemaan ilkikurisen virneen.

• Taitaa olla aika pojan saaha vähän miestä, Simo sanoi ja nykäisi Rikua hihnasta lähemmäs Lauria.

Peräännyin pari askelta jääden seuraaman esitystä sivusta. Simo asettui kyykylleen Laurin viereen ja ohjasi raajat nykivänä uuden reikänsä täyttämistä odottavan Rikun Laurin lihaksikkaiden, jännityksestä äärimmilleen jännittyneiden jalkojen väliin.

Kun Riku oli ottanut siittämisasennon – takajalat vasten Laurin reisien ulkopintaa ja etujalat suunnilleen Laurin navan kohdalla – Simo päästi Rikun vapaaksi hihnasta. Hän perääntyi viereeni kyrpä edelleen täydessä tanassa. Itse en ollut uskaltanut edes koskea omaani, koska tiesin sen olevan tällä hetkellä todella herkkä laukeamaan.

Rikun sileän, auringon säteissä kiiltelevän turkin alta saattoi nähdä lihasten jännittyvän, kun tuo peto asetti kyrpänsä Laurin reiän suulle. Lauri oli täysin halvaantunut; hän oli varmaankin täysin suunniltaan, muttei tapojensa mukaan näyttänyt sitä.

Enempiä aikailematta Riku työnsi kyrpänsä syvälle Laurin sisään. Sen kuono nousi kohti taivasta samalla valuen pitkiä kuolavanoja, jotka lopulta päätyivät Laurin leveille harteille. Tassut kuopivat maata ja äänihuulilta kantautui matalia murahduksia.

Minun oli ollut pakko tarttua vehkeeseeni. Olisin halunnut kaivaa kännykkäni esiin ja kuvata koko jutun, mutten sitten viitsinyt. Ensiksikin halusin nauttia esityksestä täysin siemauksin ja toisekseen en tiennyt miten Simo mahdollisesti suhtautuisi hänen koiransa puuhien kuvaukseen.

Olin niin ajatuksissani, että kun katsahdin vieressäni seisovaan Simoon, hätkähdin. Simo itse oli ottanut puhelimensa esiin ja kuvasi, kun hänen nuori uroskoiransa nylkytti orja-pojuani kiimaisesti edessämme. Hän kuvasi yhdellä kädellä. Toinen vatkasi hänen kaluaan.

En sanonut mitään, mutta mielessäni olin iloinen, kun Simo jaksoi kuvata tämän. Olisi nautinnollista myöhemmin katsella yhdessä – Lauri, Simo ja minä – miten hauskaa meillä silloin yhtenä kesäisenä päivänä olikaan. Haaveissani suunnittelin Simosta jo toista omistajaa Lauri-pojulleni. Ja miksei Rikustakin voisi tulla yksi Laurin mastereista – ainakin epävirallinen.

Haaveiluni aikana Riku oli vain kiihdyttänyt jo alun alkaenkin kiihkeää tahtiaan. Sen äänihuulilta kantautui mielihyvästä kieliviä murahteluja, jotka saivat munani sykkimään kiimasta aivan uudella tavalla.

Lauri oli ollut kumman hiljaa koko session ajan. Päättelin Rikun puskemisen olevan helppo pala Laurin kaltaiselle körmylle – eihän koiran vehje kovin suuri loppujen lopuksi olekaan. Laurin kädet olivat olleet koko ajan nyrkkiin puristuneet ja kookas keho vavahteli Rikun nylkytyksen alla.

En kestänyt kauempaa, vaan laukaisin yhden elämäni parhaimmista orgasmeista allani kasvavalle sammalmättäälle. Kuulin Simon voihkivan samaan aikaan vieressäni, ja pian meidän jälkeemme laukaisi Rikukin lastinsa Laurin sisään kiimaisen murinan saattelemana.

Ajattelin homman olevan pulkassa, kun Riku yhtäkkiä ilman minkäänlaista käskyä Simolta tassutteli Laurin pään eteen ja tarjosi mällistä kiiltelevää kaluaan Laurin puhdistettavaksi. Simo seurasi tilannetta sivusta, mutta ilman omia kasvojani vallannutta hämmennystä.

• Eikö ookki hyvin koulutettu piski? Simo kehaisi.
• No joo…, vastasin silmät tapittaen herkeämättä tilanteen kehitystä.

Lauri ei ollut ottaa hurtan tarjoamaa herkkua vastaan, mutta avasi lopulta suunsa lausumattomien toiveideni mukaan. Homma tuntui jäävän pelkäksi terskan pyörittelyksi ennen kuin Laurin kokemattomuuteen kyllästynyt Riku tunki sukukalleutensa Laurin suuhun palleineen päivineen.

Laurin punaisina helottavat kasvot olivat poskiaan myöten täynnä Rikun elimiä. Näky oli kiistämättä kiihottavin, jonka olin koskaan eläissäni nähnyt. Simon katse oli kuitenkin tottuneen tyyni.

Sessio loppui yhtä nopeaa kuin oli alkanutkin. Riku veti vehkeensä ulos Laurin helpottuneesta suusta ja tassutteli kuuliaisesti isäntänsä talutushihnaan kytkettäväksi. Simo napsaisi hihnan lukon kiinni ja sitoi sen sitten yhteen männyistä.

Simo alkoi keräilemään maassa lojuvia vaatteitaan, kun minä vielä pällistelin vuoroin Lauria, vuoroin Rikua. Mielikuvitukseni oli ehtinyt kuvitella jos jonkinlaisia fantasioita näiden kahden välille.

• Aioksä sä jättää tän sun pojus tänne yökylään? Simo naurahti vetäessään t-paitaa päällensä.

Havahduin haaveiluistani ja naurahdin väkinäisesti. Loin katseen maassa makaavaan Lauriin ja kysyin takellellen:

• Oisko mahollista pitää näitä…sessioita tänki jälkee?

Simo virnuili luoden hänkin katseen orja-pojuuni.

• Mikäs siinä, hän vastasi ja veti verkkatakin vetoketjun puoliväliin. – Ja totta kai Rikuki on mukana kuvioissa?
• Juu, totta kai, totesin samalla kun annoin katseeni vaellella tuon pedon jokaisessa, raavaassa piirteessä.
• Mulla tuota…, nyt Simo vaikutti puolestaan epävarmalta sanoissaan. – …on itelläki yks orja-poitsu, tavallaan…
• ’Tavallaan’?
• Noo, me tavataan ehkä kerran kuussa. Se on pari vuotta tätä sun pojuas vanhempi, mut kooltaan suurin piirtein samoja luokkia tän kanssa.

Sydämeni tuntui hypähtävän innostuksesta. Vastahan minä olin uneksinut yhteisistä sessioistamme Simon kanssa, ja nyt samainen mies tarjoaa omaa poitsuaan leikkikaluksi!

• Kuulostaa helvetin hyvältä suunnitelmalta, hihkaisin ehkä turhankin innokkaasti. – Vai mitä, Lauri? kysyin maassa liikkumattomana makaavalta lihakimpaleelta.
• Kyllä, herra, suunnitelma on erinomainen, Laurin vastaus oli oikeaoppisen monotoninen.
• Täytyy kyllä toistaa itteään, mut sun pojus on yks parhaiten koulutettuja, mitä oon eläissäni nähnyt. Kuinka kauan se on ollu sulla? Simo kysyi kädet syvällä taskuissaan, arvioiva, vakava katse Laurissa.
• Noo, me ollaan seurusteltu nyt vähä reilu vuos ja mun orja-poju se on ollut viimeset puol vuotta.
• Puoli vuotta? Simo toisti suu hämmästyksestä avoinna.
• Jep, puol vuotta. Mut täytyy sanoo et se on tosi nopee oppimaan ja nauttii joka sekunnista. Nytkin se on täyessä kiimassa, etkö ookin, orja?
• Kyllä olen, herra. Saanko orgasmin, herra?
• No et helvetissä! Mitä pudotit ne helvetin avaimet!
• Ihan oikein, Simo pisti väliin pieni virne huulillaan.

Virnistin takaisin ja lampsin Laurin viereen. Hetken mielijohteesta tökkäsin Laurin kylkeä pariin kertaan lenkkarillani, kunnes nostin kovia kokeneen miehenalun metsämaalta. Käänsin Laurin kohti minua ja Simoa, joka oli ristinyt kätensä miehekkäästi rinnalleen.

• Vähän oot ottanu osumaa, sanoin ja pyyhin isoimmat neulaset, pikkukivet ja kuolleet lehdet Laurin keholta.
• On se kyllä puutteessa, Simo naurahti viitaten Laurin siveysvyössä punaisena pullottavaan vehkeeseen.
• Sietääki olla, lisäsin ja väänsin Lauria hänen oikeasta nännistään.

Kuuluva karjaisu oli täynnä puhdasta kipua – tätä Lauri ei ollut odottanut. Aurinko oli jo laskenut yläpuoleltamme kohti horisonttia. Kello näytti varmaan jo lähemmäs kolmea. Ei ihme, että Lauri oli uupunut; kolme tuntia putkeen kahden masterin – minun ja Rikun – käsittelyssä on raskasta Laurinkin kaltaiselle pojulle.

Irrotin Laurin teipeistä ja käskin hänet pukemaan vaatteet yllensä. Kuten aina, Lauri oli nopea toimissaan ja oli valmis, kun minä vasta vedin farkkuja jalkaani. Eikä se johtunut hänen orjan roolistaan, vaan hän oli sitä myös ”siviilissä”.

 

Kotimatkalla olimme pitkän aikaa hiljaa. Ainoastaan Riku jaksoi pyöriä jaloissamme innokkaasti äännähdellen ja häntäänsä heilutellen. Erityisesti Lauri tuntui kiinnostavan sitä, eikä ihme – Laurihan oli nyt sen uusi reikä, joka piti aina välillä täyttää.

• No, Lauri, Simo aloitti ensimmäisten talojen jo häämöttäessä lenkkipolun varrella. – Miltäs tuntu olla Rikun nussittavana?
• Helvetin kiihottavalta, Lauri vastasi ilman sen kummempia tunnelatauksia.
• Kiinnostasko uusinta? Riku ainaki ois valmis vaikka heti, Simo vilkaisi takanaan kävelevään Lauriin tuike silmäkulmassaan.
• No mikä ettei. Ois kiva kanssa nähä se sun poitsus.

Simo hymähti vastaukseksi. Tilannetta sivusta seuranneena olin saanut jo kohtuullisen seisokin etumukseeni eikä ajatuksiini mahtunut muuta kuin Lauria, Simoa, Rikua ja tätä mysteeri-poitsua. Mitäköhän seuraava sessiomme pitäisi oikein sisällään?