Tällä kertaa pääsemme jännittämään kumpi orjapojuista on toista vahvempi ja viekkaampi!

 Etäinen moottorin pärinä kantautui korviini saaden koko yläruumiini täyttymään adrenaliinin kuumasta vaikutuksesta. Tunne haihtui kuitenkin samantien, kun tajusin moottorin pärinän etääntyvän aina vain kauemmaksi ja lopulta kuulemattomiin.

 Lisäksi minulla oli riittämiin puuhaa kytätä ohi vilisevien rivitalojen pikku numeroita seinien päädyissä. Kukakohan insinööri nekin oli suunnitellut niin helkutin pieniksi?

 Takanani talsiva Lauri ei sen sijaan kytännyt mitään. En ollut vihjaissutkaan hänelle mitään Simosta ja tämän orja-pojusta edellisen sessiomme jälkeen. Tämän periaatteen olin iskostanut Simoonkin, joka mielellään piti niin Laurin kuin omankin poitsunsa täydessä epätietoisuudessa.

 Laurilla oli hommanaan kantaa täyteen ahdettua rinkkaa, johon olin jollain ihmeen tavalla saanut ahdattua kaiken viikonloppuna tarvittavan. Kantamuksensa sisällöstä Lauri ei luonnollisesti tiennyt mitään; jopa hänen omat – tosin erittäin vähälukuiset – vaihtovaatteensakin, olin minä itse henkilökohtaisesti pakannut rinkan päällimmäisiksi niin, ettei Lauri vahingossakaan päässyt jyvälle sen sisällöstä.

• Hmm…ykstoista…sen pitäs olla seuraava, mumisin itsekseni.
• Mitä?
• Tässä!

 Käännyin kannoillani Lauriin päin. Hänen jykevä kehonsa loisti kultaisena heinäkuisen illan viime säteissä. Musta pikeepaita pullotti miehekkäästi, eivätkä farkutkaan päässeet helpolla. Kupolia peittävä vaalea sänki kimelsi sekin himmeästi – vielä.

 Astelin rivitaloyhtiön pihamaan poikki. Pohdin hiljaa mielessäni olisiko Lauri hoksannut talon numeroon – kolmeentoista – liittyvän kytkennän hänen tulevan viikonloppunsa symbolina.

 Lopulta seisoimme molemmat Simon päätyhuoneiston ulko-oven edessä. Painoin ovikelloa sormeni vavisten tuskin huomattavasti. Kävelyn aikana iholle kihonnut hienoinen hiki tuntui nousevan jälleen pintaan.

 Sisältä kuului ensin koiran haukuntaa ja lopulta päättäväisiä askeleita.

• No tervepä terve! Simo huikkasi avattuaan oven.

 Ennen kuin ehdin kissaa sanoa, syöksyi Riku eteisaulasta kiiluvin silmin Laurin kimppuun alkaen nylkyttämään hänen jalkaansa kiimaisella tahdilla. En voinut pidättää nauruani, kuten ei Simokaan.

• Joo tervepä vaan, tervehdin edessäni hekottelevaa Simoa.

 Hän oli pukeutunut rentoon, lyhythihaiseen paitaan, sekä keskipitkiin shortseihin. Parta, joka laineili hänen hekotuksensa tahdissa, ulottui edelleen pulisongeista leukaan reunustaen hänen nuorekkaita kasvojaan. Hiukset olivat siististi leikattu ja huolella kammattu.

• Ei oo ihme, että se on noin innoissaan, Simo selitti koiransa käytöstä. – Se ei ookaan saanu sen mettäreissun jälkeen, Simo vinkkasi silmää minulle. Vinkkasin takaisin.

 Astuin sisään antaen Laurin hoitaa esittelyt omasta puolestaan. Riisuessa lenkkareitani kuulin kuinka Simo ensin käski Rikun tiehensä ja kehui sitten vuolaasti Laurin työn tuloksia.

• Oot reenaillu varmaan joka päivä? Simo naurahti kuin puhuisi vanhalle tutulleen.
• Noo, melkeen, Laurikin naurahti normaalia vapautuneemmin. Vainuni oli ollut jälleen oikeassa: Simo oli ollut juuri oikea kolmas pyörä roolileikkiimme. Niin ja Riku totta kai.
• Niin, pitäähän sitä lepopäiviäkin pitää, Simo sanoi, ja kun käännähdin parivaljakkoon päin, näin kuinka Simo talutti Lauria sisälle pitäen tiukasti kiinni tämän paisuneesta hauiksesta.
• Sä varmaan haluut tavata Teron, Simo luki ajatukseni hymynkare huulillaan.
• Oishan se ihan jees, hillitsin sisälläni myrskyn lailla kuohuvan innostuksen.
• Teroo! Simo huudahti kohti keittiötä.
• Niin, herra? astetta Laurin möreää äänensävyä kirkkaampi ääni vastasi.
• Tuutkos käymään täällä eteisessä.
• Kyllä, herra!

 Oviaukosta astui ulos värikkääseen esiliinaan, mustaan t-paitaan ja maastohousuihin sonnustautunut nuori mies. Hiukset olivat historiaa, olivat kuulemma olleet jo vuoden ajan ja kaulaa koristi paksu, kettingiltä näyttävä, kaulakoru.

• Tässä on Tero sun uus masteris, nimeä ei varmaan tartte mainita, kun sähän et sitä saa käyttääkään, sekä Lauri, sun uuen masteris poitsu. Ootte sitten kiltisti!

 Loin pikaisen katseen Lauriini, joka mittaili kaikessa hiljaisuudessa uutta kohtalotoveriaan. Hymähdin Laurin totiselle ilmeelle – ei kai vain hän ollut pelästynyt Teron karskia olemusta?

• Tero vai? lausahdin kävellen verkaalleen pojan viereen. Tuskin pitäisi puhua pojasta; Tero oli itseasiassa minua ja Lauria muutaman vuoden vanhempi, mutta silti minun uusi orja-poitsuni, ikähän on kuitenkin pelkkä numero.

 Teron tumma katse liimautui minuun. Tuijotin häntä samalla mitalla takaisin, kunnes tartuin poikaa ronskisti etumuksesta. Aluksi tunsin pelkkää kangasta, mutta pian nyrkkini sisään sulkeutui hyvän kokoinen elin.

 Teron katse käväisi hänen jalkovälissään, mutta palasi nopeasti takaisin. Tiesin voittaneeni hänet.

• Simo kerto, et sä oisit ihan vasta päässy armeijan harmaista…millasta siellä oli?
• Ihan kivaa siellä oli, Teron vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä.
• Noo, mikset kerro tarkemmin? kysyin kiristäen otettani Teron kalusta.

 Tuskin kuuluva murahdus nousi Teron kurkun pohjalta. Tähän päivään säilyneet kulmakarvat kurtistuivat, kun hän vastasi:

• Olihan se helppoa hyppiä sielä metikössä eikä ne sulkeisetkaan mitään vaikeita ollu. Mut helvetti ku panetti koko ajan ja tuo vit-…masteri lukitti mut siveysvyöhön! Piti pojille koko ajan selitellä miten mun mielikuvitusmuija lukitti mut siihen, et mä en runkkailis kaikkia himoja intissä.
• Varohan poika sanojas, Simon isällistä auktoriteettia huokuva ääni kuului takaamme. – Ja ethän sä mitään valehellu…se oli pelkkä valkonen valhe. Mähän oon tavallaan se sun ’muijas’…paitsi että sä oot se, jolla on essu…ja lisäksi oli tarpeen lukita sut, jotta sä tottelisit mua paremmin.
• Niin, poika, varo sanojas ja varo tekojas, toistin kouraisten vielä kolmannen kerran puolistondiksessa heiluvaa elintä.

 Tero otti esimerkillisen hiljaisena vastaan torumme. Päästin lopulta irti Teron etumuksesta samalla perääntyen oman Laurini viereen. Simokin oli käynyt oman poitsuni perusteellisesti läpi kasvoilta huokuvasta muikeasta hymystä päätellen ja asteli nyt oman poitsunsa viereen.

• Tero on puuhaillu tuolla keittiössä jo hyvän tovin ja on nyt melkeen valmis, Simo ilmoitti ja taputteli pojuaan rankalla kädellä olalle. – Mennään me muut tuonne olkkariin vähän jutusteleen, Simo jatkoi viitaten kädellään minulle ja Laurille.

 Olohuoneesta löytyi musta nahkasohvaryhmä. Heittäydyin rennosti kahden istuttavalle sohvalle, jolle viitoin Laurinkin istumaan.

• No niin, Simo huokaisi vaivuttuaan viereiselle sohvalle. – Mennäänkö suunnitelman mukaan vai miten?

 Riku jolkotti jostain piilostaan sohvan viereen toiveikas katse Laurissa. Hymyilin lempeästi tuolle panokoneelle, mutten halunnut puuttua käsinkosketeltavan herkkään hetkeen.

• Tämä se vaan ei millään luovuta, Simo naurahti kumartuen kurkkaamaan koiran alapäätä. – Ja kunnon stondiski sillä on.
• Eipä tuo mua haittais, jos ennen syöntiä vähän Rikun kanssa piehtaroitaisiin, Lauri pisti väliin leveä virne kasvoillaan.
• No ei varmasti, kommentoin tarkoituksellisen paheksuvasti. – Tää poju ei oo saanu orkkua kolmeen viikkoon, pukkasin Lauria kevyesti kyynärpäällä vatsaan sanat osoitettuna virnuilevalle Simolle.
• Joo, eiköhän me syödä ensin, Simo miltei nauroi parivaljakolle.
• Mutta niistä suunnitelmista, palautin keskustelun alkuperäisille raiteilleen. – Syödään nyt totta kai ensin, mut sit voitas kyl ottaa se kisa näitten kahen välillä.
• Mikä kisa? aiheesta täysin pihalla ollut Lauri kysyi.

 Pikainen katseiden vaihto Simon kanssa antoi minulle luvan kertoa Laurille hänen ja Teron välille järjestettävästä kisasta, jolla selvitettäisiin kumpi heistä oli ”alfa-orja” eli orja, joka tavallaan oli orjan ja masterin välimaastossa eli hän voisi alistaa muita orjia tiettyyn pisteeseen asti ja mieluiten muualla kuin hänen masterinsa silmien alla.

• Ja kilpailun voittaja saa palkinnoksi suihinoton häviäjältä, Simo lisäsi lopetettuani.

 Laurin kasvoille levinnyt virne leveni, kun hän kuuli palkinnosta. Hänen miehisen päättäväisestä ilmeestään päätellen hän oli päättänyt voittaa kisan.

• Mut älä Lauri murehdi. Kyl sä saat vielä tänä viikonloppuna laueta. Mä lupaan, huulieni muodostava pieni hymy sai Laurinkin hymähtämään.
• No niin, jättäkääpä nuo hempeilyt sinne makuuhuoneeseen, Simo keskeytti. – Mennäähän syömään.

 Käänsin katseeni Simoon ja hänen vieressään seisovaan Teroon.

• Eikö tää Lauri ookin oikee ihmemies! naurahdin jäätyäni tuijottamaan Lauria. – En ees huomannu, millon tää Simon poitsu ilmesty tänne!
• On siinä ainakin miestä kerrakseen, Tero sanoi yllättäen ja virnisti päälle.

 Laurin kasvoilla oli hento puna, kun kävelimme keittiöön. Tökkäsin häntä kyynärpäällä ja kuiskasin:

• Mulle on hei ihan sama voitatko vai häviätkö sä sen kisan, mut ois se kyl nastaa jos sä saisit tolta suihin ja oisit välillä se dominoiva osapuoli, vai mitä?

 Lauri nykäisi minut seinän vierustalle vähän liiankin rajusti.

• Totta kai mä yritän voittaa, mut en mä osaa olla mikään masteri, Lauri tilitti normaalia kiihkeämmin.
• Ethän sä mikään masteri oiskaan, virnuilin Laurin lievälle paniikille. – Et kai sä nyt kakkosta luullu saavas?

 Lauri hiljeni ja katsahti keittiöön päin.

• No en tietenkään. Tuu, mennään.

 Keskustelumme oli saanut mahaa vääntävän kihelmöintini vain voimistumaan. Todellakin, minulle olisi yhtä kiihottavaa nähdä Lauri saamassa suihinoton kuulapää-Terolta kuin nähdä Lauri ottamassa tuon kovista kovasti esittävän kundin kyrpää nieluunsa.

 Kovis tai ei, hyvät murkinat Tero ainakin oli osannut valmistaa. Pöydässä tuoksui jos jonkinlainen liha ja vihannes. Paistia, kermaperunoita, kastiketta, keitettyjä vihanneksia – varmaankin jotain Findusta – ja kulhollinen tuoresalaattiakin.

• Vau, oli ainut sana, jonka sain suustani.

 Istuuduimme kaikki pöydän ääreen, minä ja Simo päihin ja Lauri ja Tero sivuille. Ennen mässäilyn aloittamista Simo kaatoi edessäni seisovaan viinilasiin tilkan punaviiniä. Sitten hän kaatoi omaan lasiinsa, mutta laskikin pullon sen jälkeen takaisin pöydälle.

 Katseeni oli varmaan tarpeeksi tyhmän näköinen, kun Simo selitti toimiaan:

• Eihän meiän pojut saa olla tuiterissa kun niillä on vaikka mitä hommaa tänä iltana. Annetaanhan niille tästä vähän raikasta vissyä.

 Simo kääntyi tuolillaan kohti takanaan seisovaa jääkaappia ja kaivoi sieltä esille puolentoista litran pullon vissyä. Hän ojensi sen Terolle ja käski kaatamaan siitä itselleen ja Laurille.

 Tämä ei ollut ainoa pikku juttu, joka sai munani kasvamaan ahtaiksi käyneissä farkuissani. Kohteliaana isäntänä Simo poimi minun lautaselleni parhaat palat jokaisesta astiasta, otti sitten itselleen edelleenkin vain parhainta ja opasti sitten Teroa täyttämään Laurin lautasen hänen ohjeidensa mukaisesti. Lopuksi Tero sai itsekin kasata lautaselleen jotain purtavaa.

 Olin syönyt jo aimo osan annoksestani, kun vilkaisin Laurin edessä seisovaa lautasta. Siinä ei ollut kuin muutama jämäpala paistista, palaneita kermaperunoita ja pikku kasa kasviksia. Salaatistakin oli poimittu pelkät salaatinlehdet.

 Tiesin Laurin syöneen viimeksi tunteja sitten, joten hänellä piti olla hirmuinen nälkä, kun kerran minullakin oli. Lisäksi Lauri oli isokokoisempikin. En kuitenkaan voinut olla salaa hymähtämättä Laurin annokselle ja samalla Simon nerokkuudelle; kaikki oli viimeisen päälle suunniteltu.

 Juuri kun Simo oli sanomaisillaan jotain, tepasteli Riku keittiöön isännän elkein pää ja korvat pystyssä. Olin kurkkaamaisillani alapään tilanteen, mutta porvarillisen tekosiveellisyyden rippeiden estämänä pidin silmäni kurissa.

 Riku tassutteli Simon viereen jääden siihen seisomaan ylväästi neljälle jalalleen. Sen häntä heilui verkkaan ja katse oli kiinni Simossa.

• Me unohettiin ihan kokonaan tää meiän kakkosisäntä, Simo puheli käsi paijaillen koiran niskavilloja.

 Simo kurottautui kohti paistilautasta, seivästi haarukallaan mehevän näköisen paistinpalasen ja vei sen sitten suoraan Rikun toimitusta seuranneiden silmien eteen.

 Yhdessä silmänräpäyksessä Riku oli hotkaissut paistin suihinsa ja jauhasi sitä nyt terävillä, valkoisen kiiltävillä hampaillaan.

• Pitäähän miehen nyt miehen ruuat saaha, Simo tokaisi osoittaen sanansa minulle.
• Ihan totta, myönsin samalla kun jauhoin mureaa paistia takahampaillani. – Mites poitsut, onko ruoka hyvää ja onko sitä riittävästi?
• Kyllä on, herra, molemmat pojat vastasivat kuin yhdestä suusta.
• Täytyy kyllä Simon poitsua kehua, yritin olla mahdollisimman viileän kuuloinen – ehkä jäätäväkin. Se oli vierasta minulle, koska jos olisin ollut Laurin kanssa tässä samassa tilanteessa, olisin kehunut häntä todenmukaisen vuolaasti, olisi kyseessä sitten roolileikki-tilanne tai ei, koska orja-pojun kuuluu saada kiitosta kun sille on kunnon perusteet. Simo nähtävästi lähestyi asiaa toisesta näkökulmasta.
• Kiitos, herra, Teron vastaus ampaisi raketin lailla hänen suustaan.

 Riku oli tällä välin tepastellut ulos keittiöstä. Sivusilmälläni näin Laurin istuvan jähmettyneenä paikoillaan edessään typötyhjä lautanen.

• Onkos meillä jälkiruokaa? kysyin lautaseensa keskittyneeltä Simolta.
• Totta kai, Simo nosti katseensa ja huomasi hänkin lautasensa pikavauhdilla tyhjentäneen Laurin. – Mut syödäänhän nyt kaikki ensin loppuun.

 Terokin oli saanut pian lautasensa tyhjäksi. Nyt molemmat poitsut odottivat vakavan ilmeettöminä, katse puisessa pöydässä mastereidensa ruokailun äänen toimiessa taustamusiikkina.

 Kulautettuani loputkin viinit alas kurkustani oli oloni luvattoman täysi. Ajatus poikien välisestä kilpailusta kuitenkin piristi mieltä ja kroppaa siinä samalla, että seuraavaksi paloin halusta vetaista jälkiruoat naamariin ja painua sohvalle seuraamaan näiden nuorukaisten taistoa heille tuntemattomasta herkusta, mutta minulle ja Simolle niin arkipäiväisestä asiasta kuin toisen dominoimisesta.

• No niin, Tero, teepäs meille nyt ne jälkkärit, Simo käski poitsuaan, joka valpastui välittömästi ja suuntasi kohti jääkaappia.

 Sieltä hän nosteli esiin jos jonkinlaista purnukkaa ja lisäksi yhden epämääräisen näköisen muoviastian, jonka pohjalla oli jotain valkoista. Tero pyllisti maastohousuissaan esitellen taatusti timmiä takamustaan ja kaivoi esille tehosekoittimen.

• Taitaa poitsuille tulla erikoisshotit, virnistin Teron työtä tarkkaan seuraavalle Simolle.
• Jep. Tehään Teron vanhoista inttimälleistä, jotka mä lypsin siltä aina viikonloppusin, pikku pirtelöt pojille, Simon katse käväisi ensin minussa, mutta siirtyi sitten Laurin tilannetta tarkkaavaisina seuraaville kasvoille.
• Sä et piä koko ajan tota sun poitsuus lukittuna? kysyin hiukan varovaisemmin.
• En mä sillon ku se on täällä, mut jos se lähtee pitemmäks aikaa pois niin sitte kyllä. Jos se täällä jäis runkkaamisesta kiinni, niin se härpäke hitsattas ikiajoiksi umpeen.

 Tehosekoitin alkoi surraamaan. Tero tuntui olevan tiukalla kurilla koulutettu; korvannipukkakaan ei värähtänyt Simon uhkauksen alla. Ryhti oli repäisty suoraan anatomian oppikirjasta samoin t-paidan alta piirtyvät selkälihakset.

• Mä en vois ees harkita Laurin vehkeen pitämistä vapaana heilumassa ilman että mä oisin vahtimassa sitä 24/7, totesin katse mittailen Laurin jykevää sivuprofiilia.
• Kolme viikkoo on kuitenkin pitkä aika, Simo kuulosti ensimmäistä kertaa myötätuntoiselta pojua kohtaan. – Eikö se mälli lennä jo automaattisestikin kahen viikon selibaatin jälkeen?
• Ei tällä kaverilla, virnistin samalla kun hapuilin jalallani Laurin haaraväliä. – Vasta joskus kuukauen tauon jälkeen.

 Simo nosti kulmiaan hämmästyksen merkkinä. Minä sen sijaan olin paikallistanut Laurin elimen ja hieroin varpaillani sitä suojaavaa metallikoteloa Laurin farkkujen etumuksen läpi.

 Lauri nytkähteli aluksi paikallaan, kunnes tottui pieneen kiusoitteluuni. Huomasin Teron viimeistelevän pirtelöitä Laurin selän takana, mutten tehnyt elettäkään lopettaakseni. Vetäisin jalkani takaisin juuri kun pirtelölasi kopsahti Laurin eteen.

 Tero jakoi jokaiselle reilun kokoiset annokset marjapirtelöä. Hänen ja Laurin pirtelöt tosin olivat huomattavasti vaaleampia kuin minun ja Simon syvän punaiset juomat.

• No niin, eiköhän aloteta ilta ihan virallisesti! Simo kohotti lasinsa, johon me muut sitten iskimme omamme terävän kilahduksen saattelemina.

 Hörppäsin kunnon kulauksen omasta lasistani. Laurikin otti kerralla reilun ryypyn, mutta hänen naamansa vääntyi pian irvistykseen, jota hän yritti parhaansa mukaan peitellä.

• Onko liian kitkerää, Lauri-pojuseni?
• Ei ollenkaan, herra. Tässä on vain joku outo sivumaku, herra.
• Niinhän siinä pitääki olla. Tero on näitten viime viikkojen aikana heruttanu pikkasen omia mehujaan hyötykäyttöön, Simo selitti himokas katse pojussaan.

 Laurin suu oli yhtenä viivana. Hän jatkoi juomistaan normaaliin tahtiin. Luultavasti ajatus toisen poitsun spermojen juomisesta pelkästään kiihotti häntä.

 Terokaan ei näyttänyt välittävän omien mehujensa sivumausta, vaan litki pirtelönsä hyvää tahtia sisuksiinsa. Simolla tuntui olevan kiire johonkin päätellen hänen leukoja repivästä tahdistaan. Hän kaatoi viimeiset tipat kurkustaan alas, maiskautti ja löi lasinsa pöytään.

• Meehän Tero laittaan sauna päälle, hän sanoi kuin ohimennen.

 Tero kiristi tahtiaan ja saikin juomansa juotua. Hän pomppasi välittömästi tämän jälkeen ylös tuoliltaan ja kiiruhti kohti eteisaulaa samalla pyyhkien pirtelön jämiä paidanhelmaansa.

 Lauri asetti lasinsa tyynesti pöydälle ilman sen kummempia draamoja. Loin viimeisen silmäyksen tuohon petoon ennen kuin lasin pohjalla viruvat viimeiset pirtelönjämät peittivät näkymäni. Kaluni jo hieman laskeutunut stondis heräsi uudestaan eloon.

 Tero palasi reissultaan jääden seisomaan Simon viereen kunnon orja-pojun asentoon: kädet selän takana, jalat hiukan haarassa ja katse suorassa kohti lähintä seinää.

 Simo hyväili poitsuaan alas pakaroilta kohti reittä ja sanoi silmät kiiluen:

• Eiköhän pistetä kisat pystyyn. Riisukaahan pojat vaatteenne. Onhan sulla välineet mukana?

 Nyökkäsin vastaukseksi. Simon oma välinevarasto oli laaja, mutta pahaksi onneksi se oli jäänyt hänen kesämökilleen. Onneksi minulla oli sentään joitain välineitä.

 Muut siirtyivät olohuoneen puolelle, kun minä hain rinkkani. Toin sen olohuoneeseen, jossa Simo seisoi riisuutuvien poikien edessä kädet miehekkäästi ristissä. T-paita näytti repeävän minä hetkenä hyvänsä Simon pullistuneiden lihasten vaikutuksesta.

 Laskin rinkan lattialle vasten seinää ja siirsin katseeni mustia boksereitaan alas vetävään Teroon. Näky oli housun etumusta pullistava. Kaljupäinen, keskivertomittainen, leveäharteinen nuorimies seisoi hyvässä ryhdissä keskellä olohuoneen lattiaa. Kämmenet olivat puristuneet nyrkkiin hauisten kovettuessa ylempänä. Rinta oli kiinteä ja rintalihakset kohosivat lautasina rintakehästä. Navanseudulla näkyi merkkejä orastavasta sixpackista, elin oli näin lepotilassa vielä keskiverto, mutta oli Simon kertoman mukaan keskivertoa muutaman sentin pitempi sekä paksumpi. Jalkapäivätkään eivät olleet tältä skinipoitsulta unohtuneet.

 Oma Laurini Teron vierellä näytti nyt vähemmän kookkaalta. Pituutta hänellä silti oli Teroa piirun verran enemmän, samoin hartiat olivat raamikkaammat ja reidet hitusen kookkaammat. Ainoa ero, joka minulle oli hyvin merkittävä, oli Laurin kalua koristava metallihärpäke, joka oli estänyt Lauria saamasta orgasmia kolmeen viikon ajan. Kaluaan hän ei ollut päässyt puristamaan nyrkkinsä sisälle kuukauteen.

• Mitäs pidät mun poitsusta? Simo uteli katse lipuen tasaisesti molemmissa poitsuissa.

 Kävelin Teron viereen ja tartuin kiinni oikeasta rintalihaksesta. Puristelin sitä hetken tuntien kädessäni sen mielettömän, nuorekkaan sekoituksen miehekästä kiinteyttä ja poikamaista pehmeyttä.

• Tää on aivan mahtava, vastasin ja liu’utin kättäni vähitellen alas vatsalle. – Millon tää on viimeks saanu orkun?
• Se osaa varmaan ite vastata paremmin, Simon ääni oli metallisen viiltävä. – Se on ollu vapaana viime perjantaista lähtien eli viikon.

 Käänsin kysyvän katseeni Teron kulmikkaille kasvoille, joita hallitsevat syvän tummat silmät veivät minulta melkein jalat alta.

• Eilen illalla, herra, Tero vastasi.
• No sun ei tarvikaan sitten ihan heti tullakkaa, vai mitä Simo?

 Simo virnisti oudon puolinaisesti, mikä sai hänet näyttämään entistä uhkaavammalta yhdistettynä hänen auktoriteettia uhkuvaan asentoonsa.

• Mun puolesta voisit olla koko viikonlopun kuivana ja laitettas sulleki lukko vyölle niin ku kunnon pojilla pitää ollakin, virnuilin Terolle.

 Teron kasvoilla käväisi hento pelonsekainen väristys, joka jäi kummittelemaan hänen silmiinsä.

• No, mutta, Simo löi kämmenensä yhteen hieroen niitä samalla kun jatkoi: – Eiköhän aloteta. Pietään teille pikku kisa ennen saunaa, jolla selvitetään kumpi teistä on ns. ’alfa-orja’. Meillä on kolme erilaista kilpailua, ja kaksi niistä voittanutta on tietenki voittaja. Palkinnoksi voittaja saa suihinoton häviäjältä sekä tietenki alfa-orjan aseman ja mahollisesti muita palkintoja masteriltaan. Alotetaan testillä, joka mittaa kuinka kireet reiät teillä on, sä voisit varmaan jatkaa tästä?

 Nyökkäsin ja kaivoin rinkastani pitkän, kumisen narun, johon oli molempiin päihin kiinnitetty tihein välein kolme soikeanmuotoista palloa. Selitin, kuinka pallot asennettiin reikään ja kuinka pallot sitten vedetään ulos konttausasennossa narun yhdistäessä poitsut toisiinsa.

• Eli eiku maahan vaan, Simo tokaisi.

 Pojat heittäytyivät nelinkontin lattialle. Päät olivat mallikkaasti vaakatasossa, eikä katse harhaillut reiällä, jota aloimme täyttämään palloilla Simon kanssa, ei tietenkään omille poitsuillemme, vaan toistemme.

 Avasin Teron timmien pakaroiden syvyyksissä piilevää reikää sormillani. Se tuntui varsin löysältä, mikä ei ollut mikään ihme; Simo oli juuri sellainen kaveri, jolle orjapoju oli ensisijaisesti panopuu, eikä henkisen mielihyvän tuoja kuten minulle.

 Pallot sujahtivat liukuvoiteella avustettuina mallikkaasti Teron sisälle muutaman ähkäisyn saattelemana. Simokin oli pian valmis Laurin kanssa, ja saatoimme julistaa kisan alkaneeksi.

 Pojat aloittivat vimmatun kiskomisen. Polvet tahtoivat lipsua liukkaalla parketilla, kun molemmat vetivät narua vastakkaiseen suuntaan. Naru pingoittui äärimmilleen, mutta huolta katkeamisesta ei ollut.

 Kiertelin tutkaamassa sekä Teron että Laurin punoittavat kasvot. Laurin ilme oli tavallisen päättäväinen; olin nähnyt sen usein hänellä, silmät keskittyneenä yhteen pisteeseen, kulmat hienoisessa kurtussa ja suu tiukasti suljettuna. Hengitys tapahtui nenän kautta ja oli normaalia vain hitusen kiivaampaa.

 Tero sen sijaan haukkoi ilmaa posket pullollaan. Kasvot olivat syvillä uurteilla muutamien hikipisaroiden kimallellessa urista. Sitten kuului lyhyt, läiskähdystä muistuttava ääni. Ensimmäinen Teron sisällä olevista kumipalloista oli luiskahtanut ulos.

 Seurasin Laurin pinnistelyä. Tiesin hänen menettävän pian yhden palloistaan, koska nyt Terolla oli enemmän varaa vetää narua puoleensa ilman pelkoa toisen pallon menettämisestä. Laurin paksut reidet vavahtelivat, ja koko ruumis oli pinkeä kuin jousi valmiina ampaisemaan nuolen lentoon. Ainoastaan hänen välillä reisien katveesta kurkisteleva vehje oli kiltisti velton pehmeänä kotelossaan.

 Edes Laurin vahvat reidet eivät pystyneet estämään väistämätöntä. Kiihkeän murahtelun saattelemana hänen reiästään pullahti ulos ensimmäinen kumipallo.

• On tuota sunki poitsus reikää jyystetty, Simo virnuili vieressäni. En tunnistanut hänen äänessään häivähdystäkään kateudesta.
• On kai sitä…mutta ei niin paljon entä tän sun poitsus, hymähdin takaisin.

 Jalkojemme juuressa puhkuva Tero oli sen näköinen, että kohta hän menettäisi toisen palloistaan. Ja niin kävikin, pienen karjaisun saattelemana.

 Loppuhuipennus tuli yllättäen, kun naama punaisena ja hikeä valuvana Tero synnytti viimeisen pallonsa reikänsä kautta, samalla kun Lauri menetti vasta toisen palloistaan. Hävinnyt Tero lysähti mahalleen parketille, kasvot käsiin haudattuina.

 Laurin keho rentoutui vähitellen. Näin sopivan välin vetaista viimeinenkin pallo ulos Laurista. Kiskaisin sen yhdellä nopealla vedolla sen ulos ja kehuin edelleen nenän kautta hengittävää Lauria hyvästä suorituksesta sanoin ja taputtamalla poitsuni sileitä pakaroita.

 Simo sen sijaan käytti tilaisuuden hyväkseen ja moitti Teroa tökkimällä tätä jalallaan kylkeen ja sylkien syyttävän litanian suustaan:

• Näätkö nyt vitun huora mitä se jatkuva dildottaminen sulle teki? Ei sitten riittäny mun molo, ku piti työnnellä niitä kakskyt senttisiä dildoja perseeseen? Saisit hävetä, helvetin nyhverö.

 Seurasin sanailua vierestä kyrpäni yrittäessä tunkeutua farkkujeni läpi. Simo oli kylläkin tässä suhteessa minua tiukempi, mutta olisin minäkin moittinut Lauria häviöstä. Lauri itsekin nautti siitä omien sanojensa mukaan ”aivan helevetisti”.

 Myöskin seuraava tehtävä vaikutti Laurille suosiolliselta. Kaivoin rinkastani esille kaksi laskuvarjon näköistä nahanpalasta, jotka asennettaisiin poitsujen kasseihin. Jujuna oli ”varjojen” sisäpintaan upotetut piikit, jotka pureutuivat inhasti kassien ohueen ihoon.

 Eikä siinä vielä kaikki; poitsujen jo valmiiksi pelästyneet ilmeet sen kun vain syvenivät entisestään, kun nostin rinkastani esille pussillisen metallisia painoja. Molempien kasvoilta näki, etteivät nämä poitsut olleet täysin kokemattomia näissäkään hommissa.

• Nyt testataankin sitten teiän kivunsietokykyä, Simo selitti. Hänen äänestään kuulsi yhä pettymys Teron edelliseen suoritukseen, tai sitten vain kuvittelin kaiken.

 Annoin toisen ”varjoista” Simolle, joka alkoi asentamaan sitä Laurin kasseihin, jotta vältyttäisiin mahdolliselta omaan pussiin pelaamiselta. En tosin jaksanut uskoa, että Simo ryhtyisi huijaamaan Teron voiton takia. Ennemminkin uskoin hänen haluavan Teron häviävän – ainakin äskeisestä sättimisestä päätellen.

 Itse kahmaisin nyrkkiini Teron pahaa aavistamattomina roikkuvat kassit ja kietaisin varjon erityisen tiukalle piikkien painautuessa nuoreen lihaan. Teron vaimea vaikerrus oli pykälää korkeammalla kuin Laurin vierestä kantautuva kumea murahtelu.

• Eikö tän härpäkkeen vois ottaa jo pois? Se on vaan tiellä, Lauri valitti yllättävän uhmakkaalla sävyllä.
• Ehei, poju, eihän me sun nysää vielä voia päästä vapaaksi. Katotaan nyt miten tää teiän skaba oikein menee, naureskelin. 

 Simo virnuili sanoilleni ja teki vielä viimeisen kiristyksen Laurin varjoon.

• Eiköhän laiteta vielä pojut rautoihin, niin eivät pääse sorkkimaan ja pilaamaan tuloksia, Simo ehdotti.

 Olisin itsekin ehdottanut samaa, joten tartuin Simon tarjoamiin käsirautoihin mieluusti. Kun molemmat pojat oli käsiraudoitettu ja saatu seisomaan hyvässä ryhdissä jalat hiukan haarallaan, selitti Simo kisan säännöt:

• Eli noihin varjoihin lisätään näitä metallipainoja aina tietyin väliajoin. Lähetään liikkeelle kahestakymmenestä grammasta ja mennään niin ylös kuin on vaan tarvis. Se, jonka painot osuu ekana lattiaan, häviää. Eli tarkotuksena ois pysyä siinä asennossa missä nyt oottekin.

 Ensimmäiset kahdenkymmenen gramman painot käsissämme julistimme Simon kanssa kilpailun alkaneeksi. Kiinnitimme painot yhtäaikaa poikien varjojen alta roikkuviin metallinpalasiin, joiden sisällä oleva magneetti piti painot kiinni varjossa.

 Poikien kasvot alkoivat joka sekunnilta muistuttamaan enemmän ja enemmän Edvard Munchin kuuluisan Huuto-maalauksen hahmon kasvoja. Erotuksena maalauksesta Teron ja Laurin kasvot alkoivat saamaan tervettä punaista hehkua.

 Kun kaksikymmentä grammaa ei selvästikään ollut paino eikä mikään kummallekaan pojista, lisäsimme toisen kaksikymmentä grammaa poikien kasseja venyttämään. Tero yritti painoaan jalalta toiselle siirtämällä saada jalkovälissään kipunoivaa tuskaa vähennettyä siinä onnistumatta. Lauri seisoi yhä paikoillaan, ainoastaan syvältä kurkusta kumpuavat ynähdykset kertoivat hänenkin olevan tuskissaan.

 Vieressäni seisova Simo pyöritteli seuraavaa painoa sormillaan taitavasti pitkin kämmenselkää ja kouraansa kuin vanha konkari konsanaan. Vähitellen katseeni laskeutui kuin magneetin vetämänä Simon alapäähän, jonka pullotus sai omankin etumukseni kumpuilemaan. Pohdin, missä vaiheessa pääsisimme korkkailemaan toistemme orjia, mutta päätin pitää mölyt vielä mahassani.

 Lisäilimme painoja tasaiseen tahtiin, eikä pojilla ollut vaikeuksia pidätellä tuskanhuutojaan ennen sataa grammaa. Tero karjahteli ja haukkoi henkeään katse harhaillen kohti polvia venyneiden sukukalleuksiensa ja pienessä virneessä olevien kasvojeni välillä. Lauri piti yhä pokerinaamansa, mutta kiihtyvällä tahdilla tutisevat reidet kertoivat aivan riittävästi Laurin tuskaisesta taistelusta saada helpotusta kolmen viikon selibaattiinsa Teron huulien muodossa.

 Satakaksikymmentä, sataneljäkymmentä, satakuusikymmentä grammaa. Lauri ei enää kyennyt pitämään naamaansa peruslukemilla, vaan repesi kokoa kehoa vavisuttavaan karjaisuun juuri kun Simo kiinnitti yhdeksännen punnuksen venyttämään Laurin punoittavia kasseja. Painoa oli nyt sadankahdeksankymmenen gramman edestä molempien poitsujen kiveksissä. Lyhyiden, mutta sitäkin pirullisimpien piikkien porautuessa yhä syvemmälle kivespusseihin alkoi todella selvitä kumpi pojista kesti tämänkaltaista, hidastempoista kiusoittelua.

 Tero oli karjunut tuskaansa koko kilpailun ajan ulos itsestään ja näytti siltä kuin hän voisi jatkaa sitä loputtomiin. Lauri taasen murahteli senkin edestä, mitä oli pysynyt hiljaa kilpailun alkuajan. Oli kuin vaaka olisi heilahtanut kokonaan toiselle laidalle.

 Kaksisataa grammaa oli liikaa Laurille. Edes hänen keuhkojensa pohjasta kummunnut mahtava karjaisu ei pelastanut häntä häviöltä. Järkälemäinen keho putosi polvien varaan, pää painui kohti lattiaa ja hartiat lysähtivät tappion sisäistäneinä.

• Ja meillä on voittaja! Simo hihkaisi perään Laurin huohottaessa lyötynä hänen edessään.

 Irroitin Teroa piinaavat painot hänen jalkovälistään ja onnittelin voittajaa parilla olantaputuksella. Teron kasvoilta hävisi hetkessä niitä varjostanut piina ja tilalle tuli helpottunut voittajanhymy.

 Teron patsastellessa rinta rottingilla kuin kukko tunkiolla Lauri kyyhötti istua pää painuneena kohti rääkättyjä nivusia. Lauri hieroi punoittavia kassejaan varoen, kun taas Teron kassit näyttivät koskemattomilta.

• On tainnu sun pojus saaha tätä käsittelyä jo aikasemmin? kysyin Simolta, joka ilmeestään päätellen oli ensimmäistä kertaa tänä iltana oikeasti ylpeä pojustaan.
• Onhan me tätä kyllä pari kertaa tehty…

 Simo ei kohdannut katsettani, vaan tyytyi ihailemaan pojunsa ulkomuotoa ja vertaamaan sitä lyötyyn, vähänkin ylpeytensä menettäneeseen Lauriin. En viitsinyt nostattaa mekkalaa näin vähäisestä asiasta; olihan Laurillakin ollut etua kireästä reiästään, jota kumpikaan meistä ei ollut turhaan löysyttänyt.

• Oiskohan se sit aika siirtyä seuraavaan kisaan? ehdotin.
• Mitenkä vaan, Simo tokaisi raukea hymy huulillaan.
• Joo, elikkäs tähän seuraavaan kisaan ei tarvitakkaan mitään sen kummempia välineitä, vaan ainoastaan riittävän iso läntti lattiaa…siirtäkää tuo matto tuosta teiän alta niin saahaan lattiaa näkyviin.

 Pojut tottelivat käskyäni, jonka jälkeen komensin heidät olohuoneen vastakkaisiin päätyihin.

• Eli tarkotuksena ois pitää pikku painiottelu. Sääntöjä on vaan nämä: ei potkimista eikä puremista. Kaikki muu onki sitte aika lailla sallittua, jos minä tai Simo ei sitä myöhemmin kielletä. Se voittaa, joka saa piettyä toisen maassa kymmenen sekunnin ajan. Ja muistakaa: tää on viimenen ja ratkaseva kisa. Se kumpi teistä voittaa tän, saa toiselta suihinoton ja ehkä jotain ekstraakin.

 Käynnistimme kilpailun yhdessä Simon kanssa. Pojut ryntäsivät kiinni toisiinsa. Tero kalju kiiluen, ja Lauri metallinen siveysvyö estäen kalua heilumasta holtittomasti ympäriinsä.

 Kuului pieni lätsähdys, kun kaksi nuoren miehen kehoa iskeytyi toisiaan vasten. Seisoimme Simon kanssa seinänvierustalla tarkkaillen tilannetta herkeämättä. Lauri yritti massiivisella reidellään saada Teroa kumoon, mutta vasta kotiutuneella inttipojulla oli nopeat refleksit ja niinpä Laurin jalkatemppu jäi pelkäksi yritykseksi.

 Hetkellisen yliotteen saaneena Tero sai Laurin horjahtamaan, mutta lensi itsekin kumoon Laurin lihasmassan vetämänä. Tömähdys tuntui omissa reidissäni asti, kun pojut romahtivat parketille Laurin ollessa altavastaaja.

 Hetken ähkimisen ja vaimean kiroamisen jälkeen Lauri sai voitostaan jo varman Teron kumottua pois päältään. Hän seurasi Teron perässä yrittäen jälleen päästä tilanteen herraksi rakastamillaan reisillään, mutta jäi puolitiehen. Tero sai jalkansa Laurin reiden ja oman kehonsa väliin eikä Lauri päässyt nousemaan Teron päälle tämän maatessa avuttomana selällään.

 Jälleen puhinaa ja ärinää neljän miehen edestä. Lauri jatkoi valitsemallaan tiellä, mutta Tero pisti hanakasti vastaan ponnistaen voimaa käsivarsillaan. Käännekohta saavutettiin, kun Tero saavutti vapaalla jalallaan Laurin haarovälin. Hän ohitti metallikotelossaan pullistelevan siittimen ja tähtäsi sitä vastoin mälliä tursuaviin kasseihin, jotka puristi hitaasti vasten Laurin kehoa.

 Laurin päästämä karjaisu peitti kaikki muut äänet alleen. Oli hänen vuoronsa tuupertua selälleen parketille. Tero ei aikaillut, vaan hyökkäsi nahkapusseistaan kiinni pitävän Laurin kimppuun. Lauri aisti Teron suunnitelmat. Juuri kun Tero luuli saavuttaneensa yliotteen, sulki Lauri hänet tiukkaan syleilyyn molempien jalkojensa voimin.

 Tilanne ei kuitenkaan ollut suotuisa Laurille, joka makasi yhä lattialla Simon alkaessa laskea sekunteja. Ponnistaen itsensä kyynärpäilleen hauikset väristen hiestä himmeästi kimaltelevan ihon alla Lauri alkoi kammeta Teroa päältään kuin talviuniltaan heräävä karhu.

 Kuulin sydämeni kiihkeän jytinän korvissani. Kuusi, viisi, neljä, Simo luetteli. Uskoin jo tässä vaiheessa Laurin kohtalona olevan illan spermamyllynä toimiminen. Yhä kiihtyvä puuskutus sekä viimeisiä proteiinihippujaan polttavat lihakset kruunattuna Laurin kasvoilla punaisena loistavalla irvistyksellä eivät antaneet varaa toivoa parempaa.

 Yhtäkkiä Simo keskeytti laskentansa kahteen. Lauri oli saanut nostettua itsensä istumaan, ja pyöräytti nyt Teron irti itsestään. Yksi tömähdys vain niin molemmat pojut istuivat jälleen kerran lähtökuopissaan, läähättäen ja väsyneinä.

• No, mikä on? Simo kivahti kun mitään ei tapahtunut.

 Lauri vilkaisi Simon tuimia kasvoja pikaisesti, mutta käänsi katseensa pian takaisin Teroon, joka ei viitsinyt luoda edes pikaista katsekontaktia häntä puhuttelevan masterin kanssa.

• Tais tulla tasapeli, totesin vaivihkaa ja ristin käteni puuskaan rinnalleni.
• No niin tais tulla, Simo joutui lopulta toteamaan. – Nouskaahan ylös sitten.

 Lopulta me neljä seisoimme navat vastakkain parketilla, minä vasten Teroa ja Simo vasten Lauria.

• Nyt kun pääsi käymään näin, ettei voittajaa löytynytkään, niin palkintoakaan ette kumpikaan saa. Sen sijaan rangaistuksia voi tulla riippuen teidän luusereitten mastereista, Simo selitti samalla kun itse nyökyttelin vieressä.

 Laurin kasvot olivat tapansa mukaan mykät. Alapää sentään tiesi kertoa kisan onnistuneen – Laurin kyrpä ei ollut koskaan näyttänyt yhtä tuskaiselta metallisessa vankilassaan.

• No mutta, Simo taikoi kasvoilleen astetta iloisemman ilmeen. – Eiköhän mennä saunaan ja pestä nuo hiet pois.