Laurin ja Mikan viikko maatilalla ei ole vielä suinkaan ohi. Tälläkin kertaa saadaan vieraita.

Heräilin päärakennuksen yläkerran huoneesta ulkoa hiipivään auringonvaloon ja lehmänkellojen kilkatukseen. Olin saanut yllättävän hyvin nukutuksi, joten nousin jalkeille ja katselin ulkona heräilevää maatilaa. Kellojen kilkatus kuului oudon läheltä rakennusta. Samassa näkökenttääni ilmestyi ensin Laurin alaston vartalo ja hänen perässään Mika. Molemmat hölkkäsivät tasaista tahtia. Ja molempien kaulasta roikkui oikea lehmänkello, joka kilkatti askeleiden tahdissa.

Lompsin alakertaan ja suoraan ulos kuistille. Pihalla vastassani oli Tuomo selin minuun tarkkailemassa jokaista Laurin ja Mikan liikettä. Kaksikko veti ympyrää talon edessä. Laurin metallinen siveysvyö näytti entistäkin raskaammalta sen heiluessa vapaasti turvonneiden kassien kanssa. Mikan kroppaan eilen hioutuneet jäljet näyttivät tervehtyneen hieman.

– Ai huomenta! Tuomo tervehti minua pirteänä. – En kuullutkaan sinun tuloasi. Päätin laittaa pojat pikkuiselle aamulenkille. Et varmaan pahastu?

– En tietenkään, pitäähän pojat pitää kunnossa.

– No nimenomaan, Tuomon huulille nousi jo hymyntapainen. – Ja tuon vanhemman sonnin iholle laitoin itse tekemääni rauhoittavaa ainetta. Sen pitäisi parantaa iho hetkessä. Enhän minä nyt mikään sadisti ole.

Kiitin Tuomoa ja mietin, että eilisen perusteella en voinut ehkä olla samaa mieltä tuosta sadismista.

Tuomo antoi parivaljakon juosta vielä jonkin aikaa, kunnes käski pojujen pysähtyä. Molemmat hengittivät raskaasti suun kautta. Tuomo sanoi käyvänsä hakevansa aamupalaa sisältä. Jäin katselemaan noita kahta järkälettä, joiden karvaisilla vartaloilla erottui jo hento hikikerros. Nouseva aurinko lämmitti koko ajan enemmän ja enemmän.

Tuomo palasi sisältä kantaen kahta koirien kuppitelinettä käsissään. Toisessa kupissa oli vettä ja toisessa jotain ruskeaa mönjää. Hän asetti ne pojujen eteen.

– Siinä olis aamupalaa. Tuo ruskea aine on minun ite tekemää. Se on oikein ravitsevaa tuollaisille työjuhdille.

Lauri ja Mika vilkaisivat hetken aikaa toisiinsa ja pudottautuivat sitten polvilleen maahan. Molemmat litkivät aluksi vettä vuoron perään astiasta. Lehmänkellot kilkattivat hauskasti litkimisen tahdissa. Mika vilkuili ruskeaa mönjää, kunnes keräsi rohkeutensa ja maistoi siitä hippusen. Isukin huulet kävivät hetken mutrussa, mutta pian Mika hotki ruokaa suuhunsa siihen tahtiin, että Tuomon piti antaa Laurillekin vuoro. Lauri ei peitellyt inhoaan ruoan suhteen, mutta sai muutaman suullisen nieltyä. Tuomo otti miltei tyhjän vesiastian käteensä, tarttui Lauria leuasta, avasi peukalollaan pojuni suun ja valutti loput vedet suoraan Laurin kurkkuun. Lopuksi Tuomo läpsäisi hellästi Lauria poskelle.

– Nyt kun on syöty niin voidaankin siirtyä niihin työhommiin.

Mika nousi seisomaan ja lähti seuraamaan Tuomoa kuuliaisesti. Lauri kampesi itsensä ylös hieman hitaammin, mutta lähti kiltisti isänsä perään. Minä olin hännänhuippuna. Matkalla ehdin ihailla Mikan ja Laurin jykeviä, alastomia vartaloita aamun kirkkaassa valossa. Mikan tummempi iho ja muutenkin tummat piirteet olivat loistava kontrasti Laurin vaaleille muodoille. Laurin persikkaisen kiinteä peppu voitiin lukea hänen eduksensa, mutta selkää ja hartioita Mikalta löytyi reilusti enemmän siitäkin huolimatta, ettei Laurikaan mikään kukkakeppi ollut.

Saavuimme pihavaraston oven eteen. Tuomo avasi oven, jonka takaa paljastui vaikuttava valikoima erinäisiä puutarhakoneita. Yhdellä sivulla oli perinteinen työnnettävä ruohonleikkuri ja sen vieressä päältä ajettava malli.

– Ja nyt sitten, Tuomo osoitti leikkureita, – Hommana olisi leikata koko tilan ruohot, pienintä plänttiä myöten. Kumpi olisi siihen tarkoitukseen parempi?

Silmäilin jässiköitäni. Mielessäni olin jo harkinnut Lauria hommaan, mutta Mikalla oli kasvoillaan kysyvä katse.

– No mitä orja miettii? kysyin.

– Orja haluaisi tarjoutua vapaaehtoiseksi herrani, Mika vastasi pontevasti.

– Sopii, sanoin sen enempiä miettimättä. Keksisin kyllä Laurille muutakin puuhaa.

Tuomollakaan ei ollut vastaan sanomista. Mika oli jo kiinnittänyt silmänsä kirkkaan oranssiin päältä ajettavaan leikkuriin, kun Tuomo tuli väliin:

– Tämä päältä ajettava on vain minun käytössä. Orjat käyttävät tätä perinteistä mallia.

Mikan kasvoilla käväisi hetkisen ajan samanlainen ilme, joka hänellä oli aamupalalla.

– Selvä herra, hän vastasi ja tarttui punaiseen leikkuriin.

Tuomo selitti tarkkaan mitkä nurmialueet piti mistäkin leikata. Mika kuunteli tärkeän näköisenä selostusta, kunnes Tuomo lopetti ja käski Mikan hommiin.

– Ja mitähän me sulle keksittäs? Tuomo pohti ääneen katse Laurissa.

– Jotain sopivan raskasta, liityin mukaan pohdintaan.

– No olishan tuolla rajalla sen ojan kaivuuta. On kummasti jäänyt tekemättä, Tuomo totesi samalla vilkaisten minuun päin.

– Sopii oikein hyvin.

Lauri loi katseet meihin molempiin ennen kuin sanoi:

– Mikä vain käy minkä herrat minulle määräävät.

– Loistavaa, tuuhan perässä.

Tuomo nappasi seinältä lapion ja johdatti Laurin ulos varastosta. Jäin orpona seisomaan paikoilleni tietämättä lähtisinkö etsimään Mikaa vai seuraisinko Lauria ja Tuomoa. Lopulta päätin lähteä Mikan perään. Aurinko hiipi yhä nopeampaa ylöspäin. Tunsin jo nyt ihollani, että tulossa oli kuuma päivä.

Kuulin jo kaukaa vanhan ruohonleikkurin pärinän. Pienen mäen takana erottui ympäröivästä vihreästä Mikan järkälemäinen hahmo. Mitä lähemmäs pääsin sitä paremmin haistoin miehisen ja hikisen tuoksun. Mikan iho alkoi kiiltää yhä voimakkaammin nousevan auringon valossa. Kävelin körilään näkökenttään parin koivun alle. Mika loi minuun pikaisen katseen, joka siirtyi hetkessä takaisin maahan. Lehmänkellon kilkatus kuului vaimeana ruohonleikkurin pärinän alta.

Hetken Mikan työskentelyä seurattuani päätin helpottaa kassejani painavaa kiimaa. Käskin Mikan lopettamaan ruohonleikkuun ja heittäytymään polvilleen eteeni. Äijä totteli niin kuin pitää ja pian kaluni ympäröi kostea ja lämmin suu. Lehmänkello kilkatti tasaiseen tahtiin ja siveysvyö vilkkui Mikan massiivisen kehon alla. Sieraimiini tunkeutui vasta leikatun ruohon ja miehisen myskin tymäkkä sekoitus. Kasseissa alkoi tuntua tuttu kutina, mikä kieli siitä, että kohta irtoaisi kuti. Käskin Mikan lopettaa imeminen. Tartuin toisella kädelläni kiinni kaluuni, jota runkkasin nyt raivolla. Toisella kädellä pidin kiinni Mikan takaraivosta. Laukaisin mojovan satsin tavaraa Mikan hikisille sänkikasvoille. Mälliä valui pikkuhiljaa karvaiselle rinnalle ja siitä aina vatsalle saakka.

– Nyt on hyvä jatkaa sun töitä. Pidä toi päällä, virnistin.

Mika nyökkäsi hieman ja kömpi ylös seisomaan. Jätin tuon körmyn jatkamaan töitään ja lähdin etsimään Tuomoa ja Lauria. Meni tovi ennen kuin löysin metsän reunan, jonka muistelin Tuomon sivulauseessa maininneen ojan paikaksi. Lähestyessäni ojaa kuulin voimistuvan läiskeen. Päästyäni lähemmäksi tunnistin sen tulevan siitä, kun ihoa läimitään jollakin.

Viimeisen puskan takana minua odotti Laurin alaston vartalo ojan pohjalla. Tuomo seisoi viistosti pojuni takana, selkeästi korkeammalla. Kädessään Tuomo piteli koivuvitsaa, jolla antoi välillä kipeän näköisiä iskuja Laurin vaalealle selälle.

– Pitää vähän antaa motivaatiota tälle sun pojullesi, Tuomo kommentoi minut huomattuaan. – Ei meinaa tulla työnteosta muuten mitään.

– Vais niin, vastasin ja lähestyin Lauria. – Kai muistat, että tästä hommasta maksetaan? Ei tää oo mitään hupihommaa.

Lauri käännähti minuun päin nojaten lapion varteen. Kropan karvoitus oli litistynyt vasten hikistä vartaloa. Näin auringon paisteessa kuinka hiki valui noroina pitkin pojuni muotoja.

– Kyllä herra. Haluan miellyttää teitä molempia herroja parhaani mukaan, Lauri sanoi silmissään alistuva katse.

– Just näin.

Istahdin kannon päälle seuraamaan pojuni työskentelyä. Näytti siltä, että läsnäoloni sai Laurin ahertamaan astetta reippaammin. Märkää liejua lensi komeassa kaaressa ylös samassa, kun lapio oli jo iskeytynyt uudestaan maahan. Tuomo antoi aina silloin tällöin sivalluksen vitsastaan, mikä sai Laurin murahtelemaan kalua nostattavasti.

Aurinko oli jo noussut korkealle, kun Tuomo julisti ruokatauon alkaneeksi. Sain tehtäväkseni noutaa Mikan tilan toiselta laidalta. Vanhan ruohonleikkurin pärinä kuului jälleen kauas, joten pian näinkin Mikan hikisen hahmon rehkimässä. Viitoin Mikaa sammuttamaan leikkurin. Lähempänä huomasin Mikan kasvoilla kuivuneet mällinroiskeet. Kävelytin Mikan päärakennukselle niin, että seurasin häntä takaapäin samalla ihastellen tuon körilään komeita muotoja.

Lauri ja Tuomo odottivat meitä päärakennuksen edustalla. Ruoaksi oli samaa mössöä kuin aamullakin. Molemmat orjat ahmivat tällä kertaa annoksensa hyvällä ruokahalulla minun ja Tuomon jalkojen juuresta. Tämän jälkeen kaksikko pestiin nopeasti puutarhaletkulla, minkä jälkeen Tuomo käski pojut keittiöön kokkaamaan herroillensa ruokaa.

Ruoka oli yksinkertaista, mutta oikein maukasta. Arvelin Mikalla olleen suurin vaikutus aterian laatuun. Lauria pitäisi vielä kouluttaa sillä saralla.

Ruokailun jälkeen Tuomo käski pojuja siivoamaan paikat sillä aikaa, kun isäntä itse vetäytyi työhuoneeseensa. Menin itse ruokalevolle yläkertaan. Käväisin hetken jonkinlaisessa horroksessa, kunnes auton pärinä herätti minut.

Katsoin ikkunasta, kun isosta maastoautosta nousi ulos kuljettajan paikalta nuorehko mies flanellipaidassa sekä ulkomaalaisen näköinen mies pelkissä shortseissa. Tuomo oli heitä jo vastassa portailla.

Kävelin portaat alas. Ovella huomasin Laurin ja Mikan polvistuneen Tuomon molemmille puolille. Vieras seisoi kädet ristissä katse lipuen pojujeni välillä. Paidaton mies oli nyt alastomana polvillaan maassa. Päättelin hänen olevan jostain päin latinalaista Amerikkaa tummista piirteistä päätellen. Poskia koristi lyhyt parta, minkä lisäksi rintakehä, kädet ja jalat olivat tumman karvan peitossa. Hauikset ja reidet pullistelivat muhkeina samaan tapaan kuin Laurillakin. Mutta toisin kuin Laurilla, tällä kaverilla roikkui vehje täysin vapaana.

– Tämä tässä on Ville, tuosta naapurikylältä, Tuomo esitteli minut ja flanellipaitaisen miehen.
Kättelin Villen isoa kouraa. Ote oli varma.

– Joo hauska tavata, Ville hymähti hieman. – Niin ja tämä tässä on Lucas, Ville esitteli vierelleen polvistuneen könsikkään ja tarttui tätä olkapäästä. – Sullakin on näköjään näitä tällaisia? Ville nyökkäsi Lauria kohti.

– No joo, tässähän näitä on kaksin kappalein, virnistin. – Tää oli mun eka, nyökkäsin Lauria kohti. – Tämä tuli aika vasta mun omistukseen, Mika on nimeltään. Ja Lauri on siis tän poika.

– Ihan oikeasti? Villen kasvoilla käväisi aito hämmästys.

– Joo kyllä, vaikka se itestäkin tuntuu välillä uskomattomalta.

Kävimme Villen kanssa toistemme pojut läpi. Huomasin Villen nauttivan erityisesti Laurin kopeloinnista. Miehellä oli selkeästi hyvä maku. Lucas oli hyvin koulutettu orja eikä värähtänytkään, kun otin kunnon otteen persikan kokoisista kiveksistä. Olisin hyvillä mielin voinut ottaa Lucaksen omaan sonnitalliini.

– No niin, olisko siinä tutustumista tarpeeksi, Tuomo hieroi kämmeniään yhteen. – Aloitetaanko iltapäivän aktiviteetti?

En muistanut, että mistään erillisestä ohjelmanumerosta olisi aiemmin ollut puhetta, joten kysyin tarkentavan kysymyksen.

– Aivan, en muistanut sulle kertoa tästä. Eli tuolla yhdellä nurmikentällä on tällainen pieni rata, jota oon rakennellut tänä kesänä. Ajattelin että voitaisiin testata se näillä sonneilla. Seuratkaa perässä.

Lähdimme kaikki seuraamaan Tuomoa kohti saunaa, jonka edessä Mika oli vasta kokenut kovia. Ohitimme saunan, minkä jälkeen eteemme avautui pienehkö nurmikenttä. Sen laidalla oli pieni varasto, johon Tuomo meidät ohjasi. Varastosta tilan isäntä nosteli esiin ratsastusvälineiden näköisiä varusteita.

– Homman nimi on nyt siis se että me kolme ratsastetaan näillä sonneilla tätä rataa ympäri. Voidaan ottaa vaikka joku kisa siitä kuka voittaa. Haluatko ratsastaa Mikalla vai Laurilla?

– Laurilla, vastasin välittömästi.

– No niin, eli minä otan Mikan. Toki me voidaan vaihdellakin jos siltä tuntuu, Tuomo selosti. – Ja nyt ei kun satuloimaan.

Kolme sonnia pudottautui jälleen polvilleen eteemme. Aloin mallaamaan satuloita Laurin harteille, mutta lopulta Tuomo joutui tekemään lopulliset kiristykset. Setin viimeisteli suuhun tuleva kapula, johon liittyivät ratsastajan käsissään pitelemät ohjakset. Lauri tuijotti ilmeettömänä eteenpäin. Hänelle tämän täytyi tulla vielä suurempana yllätyksenä.

Kapusin Laurin harteille. Sivusilmällä vilkuilin kuinka Mikalla oli hieman hankaluuksia pitää yllä tasapainonsa Tuomon painon alla. Lucas näytti olevan tottunut asemaansa eikä horjunut, vaikka Ville ei mikään pieni mies ollutkaan.
Tuomo oli antanut jokaiselle ratsastajalle pienen piiskan, jolla saisi lisättyä puhtia sonnin askellukseen. Tuomon merkistä kisa lähti käyntiin. Lauri nytkähti vauhtiin yllättävän nopeasti. Pohdin mielessäni, että Laurin massiivinen kehonrakenne ei ehkä olisi eduksi tässä lajissa. Toisaalta jokainen kolmesta sonnista oli enemmän tai vähemmän isompaa mallia.

Lucas otti pitkin harppauksin kärkipaikan. Pojun muhkea peppu keinahteli juoksuaskelten tahdissa. Etumukseni alkoi pullottaa pelkästä katsomisesta eikä hinkkaava liike Laurin niskaa vasten juuri auttanut asiaa. Katsoin nopeasti taakseni ja huomasin Mikan keinuvan selkeästi Laurin takana. Tuomo löi tujun näköisiä iskuja äijän reisille. Kaksikon lehmänkellot kilkattivat melkein samassa tahdissa.

Päätin antaa motivaatiota Laurinkin kropalle. Pojuni murahteli tuttuun tapaansa ja sai hieman vipinää kinttuihinsa. Kierros oli puolivälissä. Lauri saavutti hyvin Lucasta, jonka tumma iho kiilteli hiestä. Takaa kuulin Mikan tasaisen murahtelun, kun Tuomo iski lyöntejä kisan vanhimpaan osallistujaan.

Ensimmäisen kierroksen päätyttyä Lauri oli jo saavuttanut Lucaksen. Löin nyt jatkuvalla tahdilla Laurin vaaleisiin pakaroihin iskuja, jotka varmasti jättäisivät punoittavia jälkiä muistoksi. Kiristin otetta ohjaksista, mikä nosti Laurin katseen tiukasti eteen. Pojuni päälaki kimmelsi hiestä. Hajumaailma oli sekoitus ruohoa ja miehistä hikeä.

Lauri kirmasi lopulta Lucaksen ohi. Toinen kierros läheni loppuaan. Vielä olisi käsillä viimeinen kierros. Pelkäsin kuitenkin, ettei Lauri jaksaisi loppuun asti ykkösenä. Kuulin selvästi puuskutuksen, kun pojuni veti ilmaa jokaisesta mahdollisesta reiästä. Laurin kyljillä lepäävät jalkani alkoivat kostumaan ratsuni hiestä.

Katsoin taakseni ja huomasin nyt Mikankin ohittaneen Lucaksen. Ville yritti saada pojunsa laukkaamaan, mutta tämä ei meinannut päästä vauhtiin. Mikan kapuloidusta suusta valui kuolaa valtoimenaan pitkin körilään karvaista kroppaa. Kasvot punoittivat ja hiki virtasi noroina. Tuomo käski Mikaa viimeiseen laukkaan samalla iskien ruoskalla pitkin sonnin vartaloa.

Laurin tahti tuntui uhkaavasti hidastuvan. Vaikka kuinka sivalsin ja ääneen käskin, ei Laurista irronnut enää puhtia. Läähätyksen kera pojuni vauhti hidastui verkkaiseen hölkkään. Juuri ennen maaliviivaa Mika laukkasi ohi. Tuomon julistautuessa voittajaksi Mika rojahti polvilleen ja imi ilmaa kaikin voimin sisäänsä. Lauri seurasi isäänsä ja melkein kaatoi minut maahan polvistuessaan. Lucas liittyi hännänhuippuna mukaan.

– Ei huonosti ensi kertalaiselta, Tuomo läimi Mikan hikistä selkää.

Mikan suu oli vapautettu kuolaimesta, mutta kaikkensa antanut sonni ei saanut puuskutukseltaan sanaa suustaan. Riisuimme loputkin varusteet sonniemme päältä ja päätimme antaa niille ansaitun lepotauon. Käskin Lauria hakemaan virvokkeita talolta samalla kun Lucas kaivoi varastosta esiin lepotuoleja ratsastajille. Tuomo laski hanasta vettä leveään metallisoikkoon varaston vieressä.
Rojahdimme istumaan tuoleille. Hetken kuluttua Lauri käveli luoksemme lehmänkello kilkattaen. Pojuni kaatoi laseihin limonadia jäillä ja jätti kannun sille varatulle pöydälle. Tuomo käski Lauria menemään kontilleen muiden sonnien tapaan.

– Käykäähän tekin juomassa niin jaksatte kohta jatkaa, Tuomo viittoi soikon suuntaan.

Kolmikko konttasi astian luo ja alkoi hörppiä vettä suihinsa. Mika näytti upottavan koko päänsä kylmään veteen. Oli kieltämättä veikeä näky, kun kolme isoa äijää pyllisteli saadakseen hetken levähdystauon rääkistään. Saatuaan tarpeekseen sonnit rojahtivat makaamaan ruohikolle. Kuumuus suorastaan höyrysi noista köriläistä.

Seuraavalla kierroksella Ville halusi testata Lauria. Miehen silmissä oli outo pilke, joka ehkä hieman jopa pelotti minua. Tuomo otti Lucaksen ja minä sain vuorostani Mikan. Laurin isäukko otti minut harteilleen varmoin ottein.

– Herra, saanko puhua? Mika kysyi, kun pitelin jo kuolainta kädessäni.

– No nopeasti sitten.

– Minua saa kohdella miten vain, mutta luotatko Laurin Ville-herran käsiin?

– No totta puhuen en ehkä ihan täysin. Mutta pysytään Laurin lähettyvillä, eikös niin?

– Kyllä herra, Mika vastasi kääntäen katseensa suoraan minuun.

Kiinnitin kuolaimen Mikan suuhun ja otin tiukan otteen ohjaksista. Nyt Mikalla olisi hyvä motivaatio juosta uudestaan voittoon.

Tuomo julisti toisen kierroksen alkaneeksi. Mika nytkähti liikkeelle voimalla. Kello kilkatti tasaiseen tahtiin, kun äijä tömisteli tannerta pitkin. Mikan kalju kiilteli jo uudesta hiestä ja sieraimiini tunkeutui myskinen tuoksu. Tunsin oloni varmaksi tämän ratsun päällä.

Lucaksella oli selkeästi voitto mielessään tämän pinkaistua välittömästi keulille. Lauri ja Mika olivat alkuun varsin tasavertaisia. Sivusilmällä huomasin Villen iskevän tuimia iskuja Laurin pakaroille. Ei siinä, olin kyllä itsekin kurittanut niitä aika lailla. Muistutin nyt Mikaa kisan voitosta lyömällä oikein olan takaa tätä reisille. Kuulin pari vaimennettua murahdusta kuolaimen takaa, mutta tuli sitä vauhtiakin hieman lisää. Lauri alkoi jäädä taaksemme.

Toisen kierroksen puolivälissä järjestys oli yhä sama. Tuomo osasi käsitellä Lucasta juuri oikealla tavalla. Ei liikaa piiskaa, mutta ei liian vähääkään. Ville oli ollut Laurin kanssa alun karskiuden jälkeen yllättävän rauhallinen. Viimeisellä kierroksella Lauri alkoi ottamaan Mikaa kiinni ja meni lopulta ohi. Pojuni alkoi suorastaan laukkaamaan loppua kohden. Ville heitteli kellon kilkatuksen sekaan kannustavia huutoja. Löin motivaatiota Mikan reisille, mutta turhaan. Hikisenä kuolaava isukki oli jo kaikkensa antanut.

Huolimatta Laurin sinnikkäästä loppukiristä otti Lucas lopulta voiton. Lucas pudottautui polvilleen ja Tuomo nousi seisomaan voiton riemuisena. Lauri rojahti maahan kuola valuen valtoimenaan. Vaaleat reidet ja pakarat olivat täynnä punaisia viiruja. Ville pyrähti pois Laurin päältä ja alkoi vimmatusti piiskaamaan Lauria ympäri tämän massiivista kroppaa. Pojuni ei jaksanut pistää vastaan, vaan otti iskut vastaan hiljaa murahdellen.

Mika sen sijaan ei tyytynyt olemaan hiljaa paikallaan, vaan rynnisti viimeisillä voimillaan Villeä kohti. Kerkesin huutaa juuri ennen kuin Mikan valtava keho iskeytyi Villeä vasten. Vieras rojahti kyljelleen nurmikolle kuuluvasti parkaisten. Mika jäi makaamaan jähmettyneenä poikittain Villen päälle. Tuomokaan ei saanut sanaa suustaan.

– Nyt orja teki hassusti, tajusin sanoa. – Ylös siitä!

Mika kömpi seisomaan kömpelön näköisesti. Hikinorot koristivat järkälemäistä kehoa. Katse oli koko ajan maassa.

– Auta vieras ylös, käskin.

Mika totteli mukisematta ja pian Ville seisoi vieressäni vaatteitaan puistellen.

– Sepä tuli yllätyksenä, Ville tyytyi kommentoimaan.

– Tämä sonni se ei millään opi, Tuomo otti estradin haltuun. – Pitää näköjään keskeyttää kisa tältä erää. Ja keksiä oikein pirullinen rangaistus tälle kaverille, Tuomo asteli Mikan eteen ja iski nyrkillä tämän rintaan.

Lucas auttoi Laurin seisomaan. Tuomo käski pojuja irrottamaan varusteet toisiltaan ja viemään ne varastoon. Lauri liikkui hieman vaikean oloisesti, mutta ei tuntunut reagoivan isänsä pyrähdykseen sen kummemmin.

Tuomo johdatti meidät takaisin seksiluolaansa, joka oli tällä viikolla tullut jo tutuksi. Mika käveli koko matkan pää painuksissa lehmänkello yhä kilkattaen. Tunsin hieman sääliä Mikaa kohtaan, koska olin tavallaan luvannut pitää Lauria silmällä. Tosin olisin itsekin saattanut reagoida samalla tavalla lähellä olevan voiton lipuessa tavoittamattomiin.

Sisällä huoneessa Tuomo avasi yhdeltä seinältä oven, jonka takaa paljastui pienen pieni soppi. Mikan käskettiin mennä seisomaan kyseiseen syvennykseen sen jälkeen, kun olin riisunut tältä kaikki varusteet kello mukaan lukien.

– Aukaisetko vielä tuon, Tuomo osoitti Mikan siveysvyötä.

Tein työtä käskettyä ja pian Mikan turvonneet elimet roikkuivat vapaina. Tuomo lukitsi Mikan kädet ja jalat raskailla metalliketjuilla sopen sivuille. Sitten tilan isäntä kaivoi esiin suuren akun, johon hän kiinnitti erilaisia johtoja. Kahteen johdoista oli kiinnitetty pienet anturat, jotka olivat hetken päästä tiukasti kiinni Mikan valtavissa säkeissä. Ilmekään värähtämättä Tuomo kaivoi esiin puhelimensa, teki muutaman painalluksen ja pian Mika alkoi murista kivuliaan oloisena. Isot jalat alkoivat jo hieman täristä.

– Tämä toimii täysin etänä. Tuon kopin yläreunaan on asennettu kamera, jolla voidaan seurata sonnin vointia yön yli.

Kohta oli sopen ovi jo kiinni ja lukossa. Tuomo pyysi minua lukitsemaan Laurin ja Lucaksen omaan vajaansa. Lucas saisi Mikalta vapautuneen paikan.

Päärakennuksessa etsiydyin Tuomon työhuoneeseen, jossa Ville ja Tuomo keskustelivat tapahtuneesta samalla seuraten Mikan tuskaista kiemurtelua tietokoneen näytöltä.

– Haluatko testata? Tuomo ojensi puhelimensa Villelle.

– No tottahan toki, Ville virnisti.

Vieras väänsi kunnolla virtaa anturoihin. Mikan karjaisu kuului terävänä kaiuttimien läpi.

– Pahoittelut vielä tuosta välikohtauksesta, sanoin Villelle tämän ojennettua puhelimen takaisin Tuomolle. – Sano vain jos voin jotenkin korvata tämän.

– Eihän se sun vika ollut, Ville vastasi ja laski kätensä olkapäälleni. – Ja eiköhän me vielä jotain keksitä.

– Ja jos te ette keksi niin minä kyllä takuulla keksin, Tuomo kommentoi sivusta.

Kokeilin itsekin Tuomon itse rakentamaa pallien rääkkäyskonetta. Idea oli kyllä pirullisen yksinkertainen. Sain Mikan kiemurtelemaan tuskaisena pienessä, hikisessä kopissaan. Äijä läähätti jo nyt kieli ulkona suusta. Tuomo aikoi jättää pienen sähkövirran kulkemaan kasseihin läpi koko yön.

– Aiotko valvoa koko yön ja seurata tuota sonnia? Ville kysyi.

– Pakko kai se on. Voisi sitä välissä vähän torkkua.

– Ei kai haittaa jos jään kaveriksi?

– No ei, jää ihmeessä.

Tuntui oudolta lähteä yksin nukkumaan, joten liityin myös seuraan. Tuomo haki vähän parempaa viskiä yötä varten. Kukaan meistä ei lopulta malttanut nukkua. Väänsimme jokainen vuorollamme virtaa isommalle Mikan kasseissa, jotta sonni muistaisi asemansa. Mikan isot käsivarret roikkuivat velttoina kahleiden varassa. Välillä joku kävi kaatamassa lasillisen vettä äijän kurkusta alas. Viimeisillä kerroilla Mika vaikutti olevan puolitajuttomana kaikesta rääkistä.

Aamuyön hämärinä tunteina Ville sai ajatuksen kusta Mikan päälle. Tuomo oli juonut reippaanlaisesti ja innostui välittömästi ajatuksesta. Minä sen sijaan seurasin perässä lähinnä velvollisuuden tunnosta.

Kopin oven avauduttua lehahti vastaan miehisin tuoksu, jonka olen koskaan haistanut. Mika tuijotti meitä puoliavonaisin silmin.

– Pikku tauko tähän väliin, Tuomo virnisti humalaisen typerästi.

Sen verran järkeä Tuomon päässä vielä oli, että hän ensin irrotti johdot Mikasta. Seuraavaksi irtosivat kahleet.

– Nyt polvilleen ja suu auki! Ville käski.

Mika totteli ja romahti polvilleen. Körilään suu avautui houkuttelevana edessämme. Ville kaivoi ensimmäisenä valtikkansa esiin. Pian sieltä alkoi virrata kultainen neste ensin Mikan leualle ja siitä suuhun saakka. Mika otti nesteen vastaan asento hievahtamatta. Tuomo liittyi Villen seuraan omalla tykillään. Vanhemman miehen kusi oli tummemman keltaista, mikä aiheutti pientä kakomista Mikan päässä. Omakin rakkoni alkoi painaa, joten päätin avata kolmannen kusisuihkun Mikaa kohti. Aloitin suusta, johon osui nyt kolme ristikkäistä kusivirtaa. Ville nauroi humalaista nauruaan vieressäni. Loput kuset heitin Mikan rinnalle ja karvaiselle vatsalle.

Tuomon lorotettua viimeiset tipat Mikan kurkkuun oli aika lukita kovia kokenut isukki takaisin rankkukoppiin. Tällä kertaa Tuomo tyytyi vain lukitsemaan kädet ja jalat. Ovien sulkeutuessa päätimme yksissä tuumin vetäytyä levolle ja jatkaa sonnien käsittelyä taas päiväsaikaan.