Siinä se nyt seisoi. Oma koti. Uudehko omakotitalo päättyvän tien päässä. Kolme makuuhuonetta, olohuone, keittiö, kylpyhuone, sauna ja erillinen wc. Alakerran makuuhuone oli muutettu kuntosaliksi, joka muuntautui tarpeen tullen myös leikkitilaksi. Yläkerrassa oli omat huoneet minulle ja Laurille sekä Mikalle. Niin, Laurin isästä oli tullut pysyvä osa kuviotamme. Hänen ansiostaan pystyimme Laurin kanssa muuttamaan omakotitaloon jo parikymppisinä. Mika oli nuorempana ennen avioliittoaan Laurin äidin kanssa pyörittänyt omaa yritystoimintaa kaverinsa kanssa, jonka myytyään hän sai pienen pesämunan itselleen. Tuo potti oli kasvanut arvoaan rahastoissa kaikki nämä vuodet ja avioehdon ansiosta jäi se Mikan haltuun myös eron jälkeen. Mika oli pystynyt ostamaan talon miltei kokonaan ilman lainaa. Edellinen Mikan ja Laurin asunto oli ollut vuokra-asunto, koska Mika oli ajatellut ostaa itselleen pienemmän asunnon sen jälkeen, kun Lauri muuttaisi omilleen. Sen sijaan Mika sai kämppäkaverikseen minut.
Tässä vaiheessa minun oli pakko selittää meidän kolmen kuviomme omille vanhemmilleni. Se oli ollut hieman noloa, mutta ei yhtä noloa kuin Mikan ja Laurin avautuminen Laurin äidille. Järkytys oli ollut niin suuri, ettei Laurikaan ollut puheväleissä äitinsä kanssa, vaikka paljastuksesta oli kulunut jo useita kuukausia. Omat vanhempani pystyivät sulattamaan asian lopulta ainakin pintapuolisesti.
Muutto tapahtui alkusyksystä meidän kolmen ja yhden palkatun muuttomiehen voimin. Itse tyydyin lähinnä osoittamaan sopivat paikat tavaroille Mikan ja Laurin hoitaessa raskaimmat nostelut. Mikan edelliseen asuntoon asentama kameravalvonta muutti tietysti mukana ja oli käytössä jo ensimmäisenä iltana. Heti kun muuttoauto oli kaartanut pois pihalta, käskin jässiköitäni riisuutumaan. Mikan sukukalleuksia koristi nyt jykevä metallinen siveysvyö, joka oli tehty tarkasti mittojen mukaan. Mika käytti vanhaa muovista vyötä vain silloin, kun työmatkat vaativat lentokoneella matkustamista.
Samoihin aikoihin Mika sai sopivasti ylennyksen töissä ja päälle muhkean palkankorotuksen, joka tuli tarpeeseen uudessa taloudessamme. Lauri ja minä keskityimme nyt toden teolla opintoihimme eikä aikaa jäänyt töille. Kela ei meitä juuri hellinyt pientä opintorahaa lukuun ottamatta. Mika ei halunnut, että ottaisimme opintolainaa, joten isukki painoi säännöllisesti ylitöitä ja keräili kaikki mahdolliset bonukset, joita irti lähti.
Minun ja Laurin huone oli sisustettu parisängyllä ja kahdella vierekkäisellä työpöydällä. Minun vaatteeni veivät suurimman osan kaappitilasta. Harvojen vieraiden aikana Lauri ja Mika pitivät molemmat päällä hihatonta ja shortseja. Onnekseni molemmat sonnit olivat lämminverisiä, joten talon saattoi pitää normaalissa lämpötilassa huolimatta näiden vähästä vaatetuksesta.
Mikan huone oli pienempi ja huomattavasti askeettisempi. Huonekaluina oli ainoastaan käytetty yhden hengen sänky, lipasto sekä yöpöytä. Mattoa tai verhoja ei ollut eikä oikeastaan edes ovea. Olin käskenyt Mikaa irrottamaan sen muuttopäivänä, koska mielestäni orjilla ei tulisi olla mitään salattavaa isänniltään. Kutsun Mikaa orjakseni, vaikka mitään virallista sopimusta ei oltu tehty. Käytännössä olin kuitenkin ottanut Mikan elämän täydelliseen hallintaani.
Vietimme toki aikaa muutenkin kuin pervoilun merkeissä. Treenasimme kotisalilla ja saunoimme sen jälkeen antaumuksella. Yhden tuollaisen illan aikana vilvoitellessamme takaterassilla Mika yhtäkkiä sanoi:
- Enpä muista milloin oon viimeksi ollut näin tyytyväinen elämään.
Minä tai Lauri ei heti osattu vastata mitään, joten Mika jatkoi:
- Vaikka teenkin ihan hulluna töitä eikä materiaa ole liiaksi, niin tuntuu että elämällä on taas tarkoitus.
- Tuo on kyllä hyvin sanottu, Lauri totesi väliin. – Kiitos siitä herralle.
Nyt Mika ja Lauri nostivat oluensa minua kohti. Vastasin eleeseen nostamalla omani ja kiittämällä heitä palveluksestaan. Ilta jatkui taas normaalisti.
Mika oli nyt enemmän työmatkoillaan, joten minä ja Lauri saimme puuhastella rauhassa omiamme. Vaikka pidin Mikasta todella paljon, oli Lauri silti ykkösenä listallani.
Mikan reissujenkin aikana pärjäsimme taloudellisesti oikein hyvin. Olin saanut käyttöoikeuden Mikan pankkitileihin ja aina palkkapäivänä siirsin suurimman osan Mikan palkasta omalle tililleni. Jätin Mikalle hieman käyttörahaa työpäivän ruokailuihin ja vastaaviin menoihin. Ruoat tilasin pääosin kotiinkuljetuksella tai kävin ostamassa ne Laurin kanssa opiskelupäivän jälkeen.
Eräänä lokakuisena perjantaina olin viettänyt koko päivän puuduttavien tilastotieteiden harjoitusten parissa. En malttanut odottaa kotiin pääsyä. Mika oli jälleen työmatkalla, joten olin pyytänyt tältä yhden kuvan aamulla, yhden lounastauolla ja vielä yhden nyt iltapäivän pitkillä tunneilla. Ensimmäisessä kuvassa pojuni poseeraa hotellihuoneen vessassa hauis pullistuneena äärimmilleen raskaiden kassien roikkuessa reisien välissä. Toisessa kuvassa köriläs on pisuaarilla siveysvyön kanssa. Kolmatta kuvaa en ole vielä saanut, koska Mika ei ole lukenut viestiäni. Laskeskelen päässäni, että orja on lauennut viimeksi ehkä pari kuukautta sitten.
Viisareiden lähestyessä neljää laitoin kotona odottavalle Laurille viestiä, jossa käsken pojua aloittamaan ruoanlaiton. Vastaus tuli miltei samalla sekunnilla. Loppumattomalta vaikuttanut tunti päättyi vihdoin. Kiiruhdin Mikan autolle pienessä vesisateessa. Ilmassa lemusivat kuolleet lehdet. Uuteen kotiimme pääsee helposti bussillakin, mutta aina kun on Mikan töiltä mahdollista, käsken tätä jättämään auton minun käyttööni.
Kurvasin autokatokseen ja miltei juoksin ovelle. Sisällä minua tervehti houkutteleva ruoan tuoksu. Käskin Laurin tulla eteiseen riisumaan minun kastuneet vaatteeni. Laurin patsasmainen hahmo ilmestyi oviaukkoon. Pojuni on loppukesästä asti käyttänyt karvankasvua tehostavaa ainetta kasvoillaan, rinnallaan, mahallaan ja käsillään. Ainoastaan jalat ovat jo valmiiksi tarpeeksi karvaiset makuuni. Aine on ollut hintansa väärti. Tummahkoa karvaa on alkanut puskemaan paikoista, joissa ei aiemmin ollut haituvaakaan. Kasvoillakin oli jo komea sänki.
- Ruoka on kohta valmista herra, Lauri ilmoitti ja ohjasi minut olohuoneeseen. Pian kädessäni oli lempidrinkkini.
Selasin puhelintani ja siemailin juomaani. Puhelimeeni kilahti viesti Mikalta. Nyt tuo äijä oli alasti polvillaan hotellihuoneessaan suu houkuttelevasti avoinna. Vastaukseni kuului näin: ”Olisitpa tuossa asennossa täällä kotona niin saisit satsit nieluus hetkessä”.
Ajatukseni alkoivat harhailemaan viestittelyn myötä ja pian tunsin tutun kohouman etumuksessani. Kaivoin puolikovan kaluni ulos vapauteen ja käskin Laurin olohuoneeseen. Lauri tömisteli paikalle siveysvyö heiluen rytmikkäästi askelten tahdissa.
- Mee polvilleen ja hoida tämä, käskin samalla nyökäten kaluani kohti.
- Kyllä herra, Lauri vastasi empimättä.
Elimeni oli miltei täydessä seisokissa ennen kuin pojuni pääsi sen kimppuun. Laurin kostea ja kuuma suu ensin terskan ja myöhemmin koko kalun ympärillä tuntui huumaavan hyvältä. En olisi alussa uskonut kuinka hyvä munan imijä hänestä vielä tulisi.
Asetin toisen käteni Laurin takaraivolle, jota peitti hyvin pidetty sänki. Ihan kaljuksi en ollut vielä kehdannut pojuani ajella. Huokailin tyytyväisenä, mikä sai Laurin nopeuttamaan hieman tahtia. Kasseissa alkoi tuntua tuttu kutina, joten käskin Laurin imemään niin lujaa kuin mahdollista. Puristin pojuani takaraivosta, kun terskan päästä alkoi puskemaan mälliä isoissa purkauksissa tämän nieluun. Huokailin raskaasti ja rojahdin sohvan pohjalle. Laurin kasvot hieman punoittivat, kun hän nieli tavarani kuuliaisesti.
- Siinä olikin sun päivällinen, kommentoin pieni virne kasvoillani.
- Kiitos herra. Tämä kelpaa oikein hyvin.
Lauri kömpi ylös ja pian hän kutsuikin minut syömään. Söin hyvällä ruokahalulla äskeisen ilottelun jälkeen pojuni seuratessa ateriointiani keittiön nurkasta käsin. Laurin siivottua keittiön käskin hänet leikkihuoneeseen, joka oli eteisen toisella puolella.
Käskin Lauria asentamaan panokeinun kattokoukkuun sekä ottamaan kaapista esiin ’’lelutarjottimen’’, joka oli oikeastaan muokattu tarjoilukärry täynnä mitä erikoisempia seksivälineitä. Pidin itse vielä vaatteet päällä kontrastina Laurin alastoman jykevälle hahmolle. Ei sillä, etten itse olisi hyvässä fyysisessä kunnossa, pitihän kotisalia ehdottomasti minunkin hyödyntää. Siinä on vain jotain erityisen pervoa, kun orjapoju on ilkosen alasti herran patsastellessa samalla täysissä pukeissa.
- No niin, hyvältä näyttää, totesin, kun kaikki näytti olevan valmista. – Tuuhan nyt tohon eteen ja laita kädet pään taakse.
Lauri totteli tapansa mukaan. Iskin välittömästi käteni pojuni muhkeisiin käsivarsiin, joiden verisuonet pullottivat elinvoimaa uhkuen. Liu’utin ne hiljaa alas kiinteälle rintakehälle, jonka molemmin puolin terhakat nännit sojottivat tiukasti eteenpäin. Hieroin niitä muutaman kierroksen, mikä sai Laurin ynähtämään hiljaa.
- Hyvältä näyttää, kerta kaikkiaan, virnistin vasten pojuni totisia kasvoja.
Seuraavaksi otin kärrystä pullon hierontaöljyä, jota pursotin tuon järkäleen kropalle aimo annoksen. Myös leveä selkä sai osansa käsittelystä. Hieroin öljyä antaumuksella pojuni jokaiseen koloon ja sopukkaan. Paksut karvat muuttuivat tahmeiksi käsittelyn seurauksena, mikä sai virnistykseni levenemään entisestään.
Astuin askeleen taaksepäin ihaillakseni kätteni tulosta. Lauri seisoi öljystä kiiltävänä kirkkaan kattovalaisimen alla kuin antiikin ajan patsas ikään. Leveä rintakehä kohoili tasaisesti hengityksen tahdissa. Koko komeuden kruunasi metallivankilaan teljetty, kiimassa viruva kalu.
- No niin, nyt kun oot valmisteltu niin pidetääs sulle pikku treeni. Aloitetaan 30 punnerruksella. Ja lasket ne kuuluvasti ääneen etkä mutise.
- Kyllä herra.
Lauri heittäytyi alas lattialle eteeni ja aloitti urakkansa. Ensimmäiset viisitoista toistoa sujuivat näppärän näköisesti tasaiseen tahtiin. Paisuneet käsivarret työskentelivät saumattomasti minun mielikseni. Tunsin jo uutta heräämistä omassa alakerrassani.
Orjapojuni sai puuskuttaen tehtyä loppuun sarjansa. Annoin pojulle hetken hengähdystauon ennen kuin annoin käskyn lankuttaa kahden minuutin ajan. Otin aikaa puhelimellani, kun Lauri teki tätä inhoamaansa liikettä. Samalla kun pojuni lihakset olivat virittäytyneet äärimmilleen pistin merkille, miten tummaa karvaa oli alkanut jo leviämään selänkin puolelle. Ainetta ei oltu ainakaan tarkoituksella levitetty selän puolelle, mutta näköjään sen vaikutus oli Laurin kohdalla erityisen voimakas.
Noukin kärrystä tekonahkaisen lätkän, jolla annoin pojuni pepulle kannustavia läimäyksiä. Kerroin puolet ajasta kuluneen. Ilma suljetussa huoneessa alkoi lämmetä ja paksuuntua Laurin raskaan hengityksen vaikutuksesta. Ensimmäiset isot hikipisarat valuivat tasaiseen tahtiin pitkin vaaleita kylkiä. Paksut käsivarret vavahtelivat kaiken niiden kannatteleman painon alla.
- Ja aika! huudahdin samalla kun puhelimen kello alkoi kilkattaa.
Lauri lysähti alas lattialle tasaten hengitystään. Annoin pepulle muutaman mojovan iskun.
- Tämä oli vasta alkulämmittelyä. Kai poju vielä jaksaa?
- Kyllä jaksaa herra, Lauri sai sanottua puuskutuksensa välistä.
- No hyvä homma. Nousehan sit ylös ja tee 30 kyykkyä. Ja kunnollisia, ei mitään puolivillaisia.
Lauri kömpi seisomaan eteeni hakien hetken sopivaa asentoa. Kädet löysivät jälleen paikkansa takaraivon takaa. Pojuni aloitti urakkansa katse tiukasti kohti vastapäistä seinää. Tällä kertaa minun ei tarvinnut edes käskeä laskemaan toistoja ääneen. Siveysvyö heilui eräänlaisena lisäpainona muhkeiden reisien välissä.
Nämä toistot sujuivat pojultani edellisiä paljon helpommin. Ei ole jalkapäivät jääneet väliin tältä körmyltä. Niinpä käskin pojuani tekemään toiset 30 kyykkyä lisää. Tällä kertaa ujutin lisäksi pienen tapin Laurin reikään.
- Pidät tuon sitten sisällä. Vähän lisähaastetta, virnistin.
Lauri jatkoi urakkaansa, mutta nyt kasvot olivat astetta enemmän mutrussa. Selkeästi tuo pienikin tappi toi sopivan lisän tähän treeniin. Hikipisarat alkoivat muodostaa selkeitä noroja pojuni vartalolla. Huumaavan miehinen hien tuoksu levisi pitkin huonetta. Kahdeksannentoista kyykyn kohdalla tappi ponnahti ulos Laurin reiästä.
- Jaahas, eipä onnistunut tällä kertaa. Taitaa olla sun reikäs liian rassattu näin pienille tapeille.
- Anteeksi herra. Voin yrittää uudestaan, jos herra antaa siihen mahdollisuuden.
Laurin silmät katselivat vilpittömän anelevasti minua kohti. Meinasin jo heltyä niille, mutta lopulta päätin siirtyä eteenpäin. Käskin pojuni makaamaan painonnostopenkille selälleen. Nappasin pätkän köyttä, jolla sidoin Laurin kädet kiinni tankoon. Varmuuden vuoksi sidoin myös jalat nilkoista kiinni penkkiin.
- No niin, katotaanpas sitten miltä täällä näyttää, sanoin ja tarrasin kiinni siveysvyöhön.
Lauri ynähti hieman. Pojuni katse kuitenkin kirkastui, kun hän näki avaimen, jonka työnsin häkin lukkoon. Muutamalla sulavalla liikkeellä vapautin tuon kiimakalun vankilastaan. Välittömästi vapauteen päästyään se ponnahti iloisesti pystyyn. En rehellisesti sanottuna enää muistanut kuinka kauan olin pitänyt tuota vehjettä telkien takana. Päivät ja viikot kuluivat kuin huomaamatta eikä pojuni enää nurissut lukosta. Siitä oli tullut erottamaton osa orjan kroppaa.
- Sehän on innokas, kommentoin ja annoin muutaman kunnon läimäyksen kalulle, mikä sai Laurin murahtamaan. – Varmaan haluais jo laueta?
- Kyllä herra. Jos herra niin päättää.
- Katsotaan miten käy, hymähdin.
Seuraavaksi otin kärrystä ohuempaa narua, jota sidoin useamman kierroksen Laurin pulleiden kassien ympärille. Narun toisen pään sidoin kahteen kattoon kiinnitetyn koukun kautta, joista se lopulta päättyi suureen metallisankoon.
- Testataanpa nyt miten noi sun turvonneet kassit kestää painoa, virnistin ja hain kärrystä kasan tätä varten hankittuja painoja.
Laurin tiukka katse seurasi tiiviisti, kuinka nostelin aluksi pienempiä metallipainoja sankoon, joka painui alas tuskin silmin nähtävästi. Kuitenkin naru kivesten ympärillä kiristyi kiristymistään, mikä näkyi lisääntyneinä uurteina Laurin kasvoilla. Hikipisarat alkoivat valua otsalta alas pitkin kasvoja ja lopulta lattialle.
Helpon alun jälkeen siirryin isompiin painoihin, joilla sangon sai painumaan alas huomattavasti nopeammin. Laurin suusta alkoi kuulua tuttu matala murahtelu, joka sai oman kyrpäni pullistelemaan boksereissani. Pojuni katse ei enää ollut painoissa, vaan jossain katon rajassa. Käsivarret pullistelivat, kun kämmenet olivat tarttuneet kaikin voimin kiinni tankoon. Sitten mieleeni juolahti pirullinen idea.
- Nyt kun oot siinä paikoillaan niin voisit samalla nostella painoja, käskin virnistäen.
Lauri katsahti minuun kuin varmistusta hakien. Yksi tiukka katse ja pojuni totteli mukisematta. Painot alkoivat nousta rinnalta jäntevien käsivarsien varaan huolimatta kasseja kuristavasta narusta. Pidin tauon painojen lisäämisestä ja siirryin härnäämään pojuni kiimassa viruvia sukukalleuksia. Läpsin pinkeinä pullottavia kasseja, mikä sai aikaan voimakasta murinaa. Vetelin muutaman kerran kiimaliman vuoraamaa kalua, kunnes Lauri ähkäisi olevansa lähellä laueta. Vedin välittömästi käteni pois vehkeeltä. Ajoitus oli juuri oikea ja kalu jäi orpona yksin sykkimään.
Päätin nyt lisätä loputkin painot sankoon. Välittömästi painojen pudotessa edellisten seuraksi pääsi Laurin suusta eläimellisin ja voimakkain karjaisu, jonka olen koskaan kuullut. Pieni huone täyttyi ulvonnasta ja murinasta, kun äärimmilleen pingottunut naru veti spermaa tihkuvia kasseja irti kropasta. Hiki virtasi valtoimenaan ympäri lihaksikasta vartaloa. Laurin naama punoitti mansikkana ja silmät olivat puristuneet täysin kiinni. En voinut olla naurahtamatta näylle. Piti siitä pari kuvaakin ottaa. Tankokin oli jäänyt pojulla rinnalle, kun koko keho oli jännittynyt kivun vaikutuksesta.
Kovin kauaa en raaskinut pitää pojuni palleja piinassa ihan niiden terveyttäkin ajatellen. Niistä pitäisi riittää iloa minulle vielä useiksi vuosiksi eteenpäin. Purin narusysteemin ja päästin kassit pois pälkähästä.
- Sepä oli hauskaa. Yllättävän paljon näinkin herkät kassit kestää painoa. Selkeesti harjottelulla on vaikutusta, naurahdin ja annoin vielä muutaman läpsyn kiveksille. – Meehän nyt tuohon kiikkuun keinumaan.
Pojuni nousi hieman horjuen seisomaan, mutta ei aikaillut käskyni suhteen. Lauri meni tuttuun asentoon panokeinuun jalat kohti kattoa ja ahnas reikä valmiina minuun päin. Liukastin sekä reiän että oman kivikovana sykkivän kaluni. En voinut olla antamatta paria vetoa pojuni koko ajan sykkivälle vehkeelle. Olisin halunnut kiusata sitä enemmänkin, mutta tiesin sen laukeavan hetkenä minä hyvänsä, jos vielä jatkaisin käsittelyä.
Otin tiukan otteen Laurin karvaisista jaloista. Terskani upposi ongelmitta pojuni reikään ja sen myötä loputkin kalusta. Aloitin tutun lykkimisen Laurin myhäillessä nautinnosta. Kiihdytin tahtia pikkuhiljaa, kunnes omat kassini hakkasivat rytmikkäästi Laurin muhkeita pakaroita vasten. En omalta lykkimiseltäni huomannut, miten pojuni kalu alkoi sykkiä kiihtyvään tahtiin samalla valuttaen kiimalimaa valtoimenaan kalun juureen. Juuri kun olin laukaisemassa omat lastini syvälle pojuuni alkoi Laurin kalu sylkeä paksua mälliä pitkin tämän karvaista vartaloa. Eikä kumpikaan meistä ollut hipaissutkaan tuota vehjettä.
Oma kaluni ampui tavarat Laurin sisään kaikesta hämmennyksestä huolimatta. En osannut kommentoida tapahtunutta heti, joten käskin Laurin siistiä paikat ja käydä sen jälkeen pesulla. Vasta näiden toimien jälkeen juttelimme tästä ihmeestä hieman hämmästellen ja naureskellen.
- En kyllä osaa pitää tuota luvattomana laukeamisena, lohkaisin Laurille. – Tuskin se olis tapahtunut ilman mun panemista.
- Herra on kyllä oikeassa tuon suhteen. Kiitos siis herralle hyvästä orgasmista.
- Eipä mitään, hymyilin. – Mutta laitahan se siveysvyö taas päälle ja hae Mika juna-asemalta. Sillä on pitkä viikonloppu tiedossa.