Roolileikkimme uusivuosi

Laurin ja Mikan tarina saa jatkoa juhlien muodossa. Tälle juhlinnalle on tulossa vielä jatkoa.

Syksy oli vaihtunut runsaslumiseksi talveksi, mikä tarkoitti pihatöiden lisääntymistä kolaamisen muodossa. Onnekseni minulla oli kaksi jässikkää, jotka hoitivat homman mukisematta. Olin mennyt jopa niin pitkälle, että lisäsin Laurin profiililla kaupunginosamme Facebook -ryhmään ilmoituksen, jossa tarjosin pientä korvausta vastaan lumenkolauspalvelua. Hommia oli tullut ihan kivasti. Yleensä Lauri ehti paremmin paikalle joustavien opiskeluaikojen ansiosta, mutta Mikakin sai kyllä osansa hommista. Korvaukset työstä tulivat totta kai minulle.

Mikan huone oli saanut lisäyksen kalterihäkin muodossa. Yhteen huoneen nurkista Mika rakensi minun käskystäni vajaa kaksi metriä pitkän ja leveän metallihäkin, joka oli sen verran matala, ettei siellä mahtunut kunnolla istumaan. Kulku häkkiin oli pienehköstä ovesta, jonka lukitsin sitten munalukolla ulkoapäin. Häkki oli varustettu ohuella patjalla sekä ’’kusipullolla’’, joka oli käytännössä iso limsapullo, jonka yläosa oli leikattu pois. Käskin Mikan sinne yöksi silloin, kun hän ei ollut mielestäni toteuttanut tarpeeksi hyvin tai nopeasti käskyjäni. Jos olin oikein ilkeä, en antanut hänelle edes vesipulloa, vaan käskin juomaan omaa kusta, jos jano iskisi. Ja sehän yleensä iski, kun kannoin häkin molemmille puolille ylimääräiset lämmittimet, jotka hohkasivat kuumaa ilmaa suoraan häkkiä kohti. Kerran käskin molemmat orjani häkkiin yöksi. Oli huvittavaa seurata, kun kaksi isoa äijää yritti asettua mukavasti tyrmään, joka oli ahdas jo yhdellekin. Aamulla heidät sitten vapauttaessani olivat molemmat hiljaista poikaa eikä uutta kuritusta hetkeen tarvittukaan.  

Vietimme joulun kolmistaan kotona. Vanhempani olivat lähteneet perinteisesti ulkomaille joulun viettoon, mutta päätin jättää reissun väliin tällä kertaa. Pidimme hieman taukoa rooleistamme, mutta vaatteita pojuni eivät siltikään saaneet pitää. Söimme ja joimme hyvin muutaman päivän ajan. Sen jälkeen alkoikin pojuillani raskas uurastus.

Halusin järjestää suuret uudenvuoden juhlat uudessa talossamme. Kutsuisin paikalle kaikki tuttavamme, jotka olimme saaneet tavata näiden touhujen parissa. Simo ja hänen pojunsa Tero olisivat ensimmäisinä kutsuvieraslistalla. Toki myös Tuomo, jonka luona vietimme monta hauskaa kesäpäivää. Ajattelin selvittää myös Villen ja Lucaksen yhteystiedot, jotta voisin välittää kutsun myös heille.

Taloa piti valmistella useamman päivän ajan juhlia varten. Olohuone tulisi olemaan juhlien keskus, joten teetätin pojuillani sen keskelle pienen esiintymisareenan. Kattoon asennutin samanlaisen kattokoukun kuin leikkihuoneessa. Sohvat ja nojatuolit sivupöytineen asetettiin areenan reunoille. Loppusilauksena olohuoneen nurkkaan tuli pieni häkki, johon saattoi tarvittaessa sulkea huonosti käyttäytyneen orjan.

Lopuksi Lauri ja Mika saivat puunata koko talon lattiasta kattoon puhtaaksi. Molemmilla oli nykyään käytössä munien taakse asennettu sähköiskujen antaja, joka toimi loistavana motivaation lisääjänä. Minun todellakin piti muistaa kiittää Tuomoa tästä mahtavasta ideasta.

Eivätkä juhlat olisi olleet yhtään mitään ilman hyvää ruokaa ja juomaa. Pojuni saivat kantaa edellä mainittuja selkä vääränä taloon. Suunnittelin, että Mika saisi toimia pääkokkina, kun taas Lauri voisi tyydyttää vieraita muilla tavoilla. Toki saisin käyttööni myös Teron ja Lucaksen, mutta en uskonut heillä olevan kovin kummoisia keittäjän taitoja Mikaan verrattuna.

Lopulta koitti kylmä ja lumisateinen uuden vuoden aatto. Olin varannut joitakin raketteja h-hetkeä varten, mutta pahoin pelkäsin, että ne jäisivät ensi vuoteen huonon sään vuoksi. Kutsuun olivat vastanneet myöntävästi Tuomo sekä Simo ja Tero. Ville oli vastannut tulevansa, jos vain ehtisi. Eiköhän tästä vielä juhlat saisi aikaiseksi.

Olin pukeutunut rentoon kauluspaitaan ja suoriin housuihin. Mika ja Lauri olivat hekin parhaat päällä. Molemmilla roikkui kaulallaan samanlainen, jykevä kaulaketju munalukolla. Munia koristivat samantyyliset metalliset siveysvyöt, joiden takana oli sähköä kaukosäätimellä annosteleva rengas. Enempää eivät nämä sonnit kaivanneet.

Ovikello soi. Käskin pojuja seuraamaan minua eteiseen.

  • Ja nyt käyttäydytte molemmat niin hyvin kuin osaatte. En halua nolata itseäni vieraiden edessä, sanoin tiukasti katse lipuen kaksikossa.
  • Kyllä herra, kuului vastaus kuin yhdestä suusta.

Hymähdin ja avasin oven. Sisään astui Tuomo paksussa talvitakissa.

  • No iltaa, isäntä tervehti puistellen lumia takkinsa päältä.
  • Iltaa iltaa, vastasin ja kättelin Tuomoa. – Otahan Lauri vieraan takki ja pistä se kuivumaan.

Lauri vei takin naulakkoon ja jäi seisomaan seinän viereen kädet selän takana.

  • Älä nyt sinne jää, vaan tule esittelemään itsesi vieraalle, käskin.

Laurin kasvoilla kävi muutaman sekunnin ajan pieni hämmennys, mutta nopeasti pojuni tajusi talsia luoksemme.

  • Hyvässä lihassa oot sonnia pitänyt, Tuomo kehui, kun tarttui Laurin muhkeaan rintalihakseen.
  • Joo tiukka ruokavalio pitää olla. Ja treenit hoituu kätevästi tuolla meidän kotisalilla, nyökkäsin leikkihuoneen ovea kohti.
  • Niin se pitää. Ja oot näköjään hommannut tämän saman vehkeen, joka on jo tuolla vanhemmalla sonnilla, Tuomo totesi ja vilkuili sähkörenkaaseen päin.
  • Tämä on ollut oikein kätevä, kiitos paljon suosituksesta. Hankin vielä tällaisen monitoimikaukosäätimen, jolla voi ohjata molempien renkaita, vaikka yhtä aikaa.

Vedin pienen säätimen taskustani. Olin teipillä ja tussilla merkannut kirjaimet ’’L’’ ja ’’M’’ säätimen yläreunaan, jotta en sekoittaisi ohjaimia. Väänsin nyt Mikan kohdalta säätimen ykköseen ja annoin iskun. Mika murahti hieman takanamme.

  • Alkaa näköjään jo tottumaan, Tuomo virnisti Mikan reaktiolle. – Toin itse asiassa tuliaisen, joka liittyy aiheeseen.

Tuomo haki takkinsa kätköistä pienen paketin, jonka sisältä paljastui kaukosäätimen kokoinen laite.

  • Tämä on tehty karjanajoon. Tällä saa tarvittaessa vieläkin isompaa virtaa ja juuri sinne, minne haluaa. Saanko näyttää?

Nyökkäsin vastaukseksi. Tuomo ei aikaillut, vaan siirtyi tyynenä seisovan Mikan viereen. Tuomo asetti laitteen vasten Mikan paksua reittä ja painoi nappia. Nyt sonnilta pääsi aiempaa voimakkaampi murahdus samalla kun asento hieman horjahti iskun voimasta.

  • Ja tuo ei ollut kovinkaan iso tujaus, Tuomo virnisti ja ojensi laitteen minulle.

Kiitin vierastani ja pidin seuraavaksi pienen esittelykierroksen talossa. Mika alkoi hääräämään keittiössä Laurin avustamana. Tuomo ihastui erityisesti Mikan huoneen selliin. Hän tosin ehdotti, että Mikan tila typistettäisiin kokonaan sellin sisälle.

  • Muun ajanhan orja on töissä muualla tai sitten kotona, Tuomo perusteli.

Nyökyttelin ajatukselle luvaten harkitsevani sitä. Samassa ovikello soi uudestaan. Siirryimme kaikki eteiseen ottamaan vieraan vastaan. Oven takana oli odotetusti Simo ja hänen oma orjansa Tero. Tervehdimme Simon kanssa kädestä pitäen. Tero auttoi isäntäänsä riisuutumaan. Ei mennyt kauaa, kun Tero oli riisunut itseltään kaikki vaatteet. Jäljelle jäi ainoastaan paksu kaulaketju sekä metallinen siveysvyö.    

  • No osataanko täällä tervehtiä herroja oikeaoppisesti? Simo sanoi tiukasti katse lipuen Laurin ja Mikan välillä.

Pojuni katsahtivat hetken toisiaan ennen kuin tajusivat pudottautua polvilleen.

  • Hyvä aloitus, Simo virnisti. – Tulkaahan nyt haistelemaan miltä miehen muna tuoksuu.

Kaksikko konttasi Simon pullottavan etumuksen eteen. Mika aloitti nuuskimisen ensin Laurin liittyessä pian seuraan. Simon farkkujen etumus paisui entisestään. Ei mennyt kauaa, kun farkut olivat nilkoissa ja orjieni päät syvemmällä tuossa miehisyyden tyyssijassa.

  • Laitoin tällaiset salilla hikoillut bokserit ihan teitä varten päälle.
  • Kiitos herra, Mika sai sanottua palvomisensa lomasta.
  • Tuoksuu oikein hyvältä herra, Lauri komppasi isäänsä.

Seuraavaksi Simo käski molempien pojujen laskea hänen bokserinsa hampaillaan hitaasti alas. Sonnini tarttuivat hanakasti kiinni Simon tiukkojen alushousujen vyötäröön. Näytti hetken siltä, että he ihan kilpailivat siitä kumpi saisi housut ensimmäisenä alas. Tulos oli kuitenkin tasapeli.

  • Ja nyt imekää yhtä aikaa, Simo käski, kun hänen meisselinsä heilui vapaana kaksikon silmien edessä.

Mika aloitti ottamalla terskan kokonaisena suunsa kosteaan syleilyyn. Lauri keskittyi sillä välin alapuolella roikkuviin kasseihin. Kaksikko hoiti hommansa keskittyen ja antaumuksella, vaikka välillä näytti että, huulet kohtaisivat toisensa kaiken imemisen ja nuolemisen huumassa.

  • Ja seuraavaksi molemmat imee mun kyrpää, Simon käsky kuului tiukkana.

Ainakin omat kulmakarvani kohosivat hieman. Nyt orjien oli pakko koskettaa huulilla toisiaan samalla, kun he palvelisivat vierailevan herran kyrpää. Mika ei aikaillut, vaan jatkoi varren imemistä omalta puoleltaan. Lauri sen sijaan jäi tuijottamaan isänsä työskentelyä, mutta ei tehnyt elettäkään liittyäkseen mukaan. Niinpä jouduin käyttämään uutta sähköpiiskaani pojuni leveään selkään, jotta sain jotain liikettä aikaiseksi. Lauri säpsähti murahtaen matalasti ja alkoi varovaisesti imeä Simon kovana sykkivää kalua. Mikan tumman sängen reunustamat huulet hieroivat vasten Laurin sileitä kasvoja. Oli väistämätöntä, että pian myös sonnien huulet kohtasivat, kun ne ympäröivät Simon kalun kauttaaltaan. Suuhoitoa saava vieraani myhäili nautinnosta silmät suljettuina. Me muut seurasimme näytöstä silmät lukittuneina.

En voinut kuin vain kuvitella, miltä tilanne mahtoi sonneistani tuntua. Näin intiimeissä tunnelmissa he eivät vielä kertaakaan ole olleet. Alkujärkytyksestä huolimatta pojuni työskentelivät aivan kuin tilanteessa ei olisi ollut mitään erikoista. Jospa tämä ilta ja yö sujuisivat ongelmitta, ajattelin.

Simo alkoi myhäillä siihen tahtiin, että purkautuminen olisi kohta lähellä. Vieraani käski Lauria ja Mikaa asemoitumaan ottamaan lastin vastaan. Simo veteli muutaman kerran esinahkaansa edestakaisin, kunnes terskan kärjestä ampaisi lentoon aimo annos lämmintä spermaa. Lasti osui ensimmäisenä orjieni huulille, joista se alkoi valumaan pikku hiljaa kaulalle ja rinnalle.

  • Nielkäähän nyt kaikki mitä vieras teille tarjosi, käskin sivusta.

Lauri ja Mika lipoivat spermat huuliltaan parempiin suihin. Simo auttoi kaapimaan loput lastit sonnien karvaisilta vartaloilta. Näytös oli ohi.

  • Mennäänhän tuonne olohuoneen puolelle, viitoin vierailleni.

Teimme olomme mukavaksi samalla kun Mika ja Lauri häärivät keittiössä. Tero oli polvistunut kuuliaisesti Simon viereen pää painuksissa.

  • Hienosti oot kyllä asiat saanut järjestymään, Simo kehaisi. – Miten on koulutus edennyt?
  • Kiitos kysymästä, ihan hyvin on kaikki edennyt. Molemmat on kasvaneet hyvin uuden kotisalin ansiosta. Mikan kehitystä hieman kyllä haittaa sen reissutyöt, mutta kaiken muun ajan se käyttää kyllä täällä kotona.
  • Tuo rahapuoli on kyllä hankala näissä kuvioissa. Toki sulla on kaks orjaa, jotka voi tehdä töitä sulle, joten tilanne ei oo niin surkea.
  • Ei onneksi tee tiukkaa rahan suhteen. Ajattelin, että laajentaisin noiden sonnien lumenkolaus-palvelua keväämmällä muihinkin piha- ja kotitöihin. Toki kaikki pyörii vielä käteisellä, kun ei oo mitään firmaa perustettu.
  • Voisin kyllä itelle ostaa alastonta siivouspalvelua iskältä ja pojalta, Simo naurahti niin kuuluvasti, että keittiössä kuultiin varmasti jokainen sana.
  • Joo onnistuu, vaikka heti, virnistin. – Ja kaverialennuksella totta kai.

Kävin keittiössä tarkistamassa, miten valmistelut edistyivät. Mika oli hellan edessä muhkea peppu minuun päin samalla kun Lauri valmisteli salaattia.

  • Tuokaahan seuraavaksi ne drinkit sillä tavalla kuin sovittiin, käskin pojuja.

Palasin vieraideni seuraan. Kului hetki, kunnes keittiöstä astui esiin sonnikaksikkoni. Mika oli konttausasennossa kantaen leveän selkänsä päällä drinkkitarjotinta. Lauri seurasi isäänsä polvistuneena siltä varalta, että tarjotin alkaisi valumaan lattiaa kohti. Mika talsi hitaan varmasti kohti minua ja vieraitani. Sänkipää oli painuneena alaviistoon osaksi alistumisen, mutta osaksi tasapainon pitämisen vuoksi. Mika oli juuri pysähtymässä eteemme, kun tarjottimen toinen reuna alkoi liikkua. Laurin nopeiden refleksien ansiosta tarjotin ei päässyt putoamaan, mutta yhdestä drinkistä valui hieman juomaa tarjottimelle.

  • Ai että, melkein täydellinen suoritus, virnistin ja kehotin vieraitani tarttumaan tarjottuihin juomiin.
  • Se on hyvä, kun orjille löytyy monipuolista käyttöä, Tuomo totesi.
  • Joo kaikkea sitä pitää keksiä, ettei ne vaan ala lorvailemaan, vastasin. – Pysyhän vielä siinä.

Tartuin sähköpiiskaan ja annoin siitä tujauksen Mikan paksuun reiteen. Jalka värähti refleksinomaisesti samalla, kun sonnin suusta kuului matala murahdus.

Samassa ovikello soi. Käskin Mikan mennä keittiöön jatkamaan valmisteluja. Laurin käskin kontata perässäni eteiseen vastaanottamaan uusia vieraita. Oven takana meitä odotti Ville ja Lucas hänen takanaan.

  • Iltaa taloon, Ville tervehti rempseästi. – Pahoittelut, kun ollaan myöhässä. Lähtö vähän venähti ja ajomatkassa kesti tuon huonon kelin takia.
  • Ei se mitään. Ollaan juuri aikeissa alkaa syömään.
  • No niin, mainiota. Täällä on näköjään orjapojuille selkeä pukukoodi, Ville virnisti katse vierelleni polvistuneessa Laurissa.
  • Näin se pitää olla niin tietää jokainen oman paikkansa.
  • Siinäs kuulit Lucas. Alahan riisuutua, Ville käski omaa pojuaan.

Lucas oli vikkelä liikkeissään, kun hän repi vaatteita yltään. Niiden alta paljastui vaaleanruskea kroppa, joka oli saanut lisää lihasta sitten viime näkemän. Kaulaa koristi metalliketju, joka oli ohuempaa mallia kuin omilla sonneillani. Metallinen siveysvyö koristi tämänkin pojun sukukalleuksia. Kontrasti vieressä kauluspaitaan ja suoriin housuihin sonnustautuneen Villen kanssa oli syntisen kiihottava.

  • No mutta, siirrytään tuonne keittiön puolelle. Siellä on varmaan kaikki valmista.

Kutsuin myös olohuoneesta Tuomon ja Simon ruokapöydän ääreen. Pöytä oli katettu, ja Mika odotti hellan vieressä valmiina tarjoilemaan herroilleen. Laurin, Teron ja Lucaksen käskin polvistumaan seinän viereen, minkä jälkeen Mika sai käskyn aloittaa tarjoilun.

  • Saako meidän pojut kans jotain murkinaa? Tuomo kysyi.
  • Tottahan toki, hymähdin. – Eihän sitä ilman ruokaa jaksa. Tarjoile Mika pakastimesta kuppeihin annokset noille sonneille. Sinä saat luvan syödä viimeisenä.
  • Kyllä herra, Mika vastasi.

Mika otti esiin metalliset kipot, joihin hän sulatti mikrossa valmiita pakasteannoksia. Selitin vierailleni, kuinka orjani tekevät kerralla ruoat pakastimeen parin viikon ajaksi.

  • Tuohan kuulostaa kätevältä, Simo kommentoi. – Pitää ottaa itelläkin harkintaan.

Syömisemme lomassa saatoimme ihailla kolmen orjapojun leveitä selkiä, kun nämä hotkivat proteiinipitoista sapuskaa kitusiinsa. Lauri ei aluksi ollut meinannut lämmetä tälle yksinkertaiselle, mutta kustannustehokkaalle ravinnolle, mutta kun vaihtoehtona oli treenata maha kurnien, alkoi ruoka lopulta maistumaan.

Ruokailun päätyttyä siirryin vieraideni kanssa takaisin olohuoneeseen. Siemailimme viskiä samalla, kun pojumme siivosivat keittiötä. Koko kropassa vallitsi miellyttävä raukeus. Kun siivoukset oli hoidettu, käskin kaikki neljä orjaa seisomaan riviin eteemme.

  • On siinä komeita poikia, Tuomo kehaisi silmät lipuen rivin päästä päähän.
  • Todellakin on. Kai me saadaan jonkinlainen näytös vielä aikaan? Ja minä kun jäin pois siitä ensimmäisestä, Ville pisti väliin pieni hymy huulillaan.
  • Oli minulla kyllä sellainen mielessä, hymyilin takaisin. – Jos se vaan teille sopii.

Vieraani pyysivät minua selittämään ideani tarkemmin. Olin ideoinut pienen painikisan, joka alkaisi kaksi vastaan kaksi -matsilla, jonka jälkeen mielestämme huonoiten suoriutunut kilpailija pudotettaisiin kisasta. Toinen matsi käytäisiin kolmanneksi ja toiseksi tulleen välillä. Sen voittaja kamppailisi kisan voitosta ensimmäisen matsin voittajan kanssa.

  • Ja kisan lopullinen voittaja saisi laueta tavalla, jonka me tietenkin päätämme.

Viimeinen lause nostatti hieman keskustelua, mutta lopulta olimme kaikki samaa mieltä säännöistä ja palkinnosta. Ensimmäisessä matsissa vastaan asettuisivat Lauri ja Tero vastustajinaan Mika ja Lucas. Halusin tarkoituksella asettaa omat sonnini vastakkain, minkä vuoksi parit syntyivät miltei kuin itsestään.

Painimatoksi levitettiin leikkihuoneessa välillä käytettävä kumilakana. Jotta kisasta tulisi meille katsojille vieläkin hauskempaa, keksi Tuomo öljytä kisaajat hierontaöljyllä sopivan liukkaiksi ja kiiltäviksi.

Siinä meidän edessämme seisoi sitten kaksi testosteronia uhkuvaa paria. Jokaisen kaulaa koristi metalliketju, ja munissa roikkui metallinen siveysvyö. Minun oikealla puolellani patsasteli Lauri ja Tero ja heitä vastassa Mika ja Lucas. Hienoinen myskin tuoksu alkoi jo valtaamaan olohuonetta. Jotta tilaa riittäisi varmasti, arvottiin ensimmäiset ottelijat, jotka vaihtuisivat läpsystä, kun pari niin päätti. Ensimmäisinä matolle pääsivät Lauri ja Lucas. Tuomo otti hieman tuomarin roolia ja julisti ottelun alkaneeksi. Pojut kävivät välittömästi toistensa kimppuun. Kuului mahtava lätsähdys, kun rintakehät iskeytyivät kiinni toisiinsa. Lucaksen ruskeahko ja karvaton iho oli mainio vastakohta Laurin vaalealle, mutta karvaiselle ulkomuodolle. Aluksi orjapojut kamppailivat seisten eikä kumpikaan näyttänyt saavan yliotetta toisesta. Hauikset ja reidet pullistelivat minkä pystyivät, mutta asennot pysyivät kuta kuinkin hallinnassa. Noin viiden minuutin jälkeen Lucas sai jotenkin kammettua toisen jalkansa Laurin toisen nilkan taakse, mikä sai oman pojuni horjahtamaan ensin polvilleen ja lopulta selälleen. Lucas otti nopeasti tilanteen hallintaan ja siirtyi hajareisin Laurin päälle. Pojuni yritti kaikkensa päästäkseen ylös, mutta lopulta hänen oli annettava vuoro Terolle.

Tero ampaisi merkin saatuaan Lucaksen kimppuun, joka horjahti juuri sen verran, että Lauri pääsi livahtamaan alta pois lepäämään. Terolla oli selkeä etu massassa suhteessa Lucaksen, mutta liikkeissä hän ei ollut kovinkaan sulava. Kamppailua käytiin nyt polvien varassa. Tero yritti kääntää Lucaksen kohti mattoa, mutta latinopoika oli ovelampi ja sai käännettyä Teron voimat tätä itseään vastaan. Niinpä Tero mätkähti pian lattialle hölmistyneen näköisenä. Lucas puuskutti rankan alkuottelun jälkeen, joten hän antoi Mikan jatkaa Teron käsittelyä.

Isukki harppoi nopein liikkein Teron päälle ja piteli tätä lattiaa vasten kaikilla voimillaan. Vaikka Tero oli saanut viime kuukausina kiitettävästi lihasta erityisesti käsiinsä ei hänestä ollut vastusta Mikan kaltaiselle körmylle. Laurin piti jo hieman maanitella Teroa luovuttamaan. Lopulta Tero myönsi tappionsa, jolloin Lauri iski säälimättä isänsä kimppuun. Mika osasi jo hieman odottaa selkäänsä kipuavaa Lauria, joka yritti saada isukin selälleen. Aivan kuin Mika lukisi poikansa ajatukset, mikä johti siihen, että Lauri roikkui huvittavan näköisesti Mikan harteilla. Mika punnitsi tarkoin liikkeensä ja sai lopulta kiepautettua Laurin vasten lattiaa. Nuorempi pojuistani oli kuitenkin nopealiikkeinen eikä jäänyt suoraan Mikan valtavan kropan alle. Mika sai kuitenkin otteen Laurin valtavista reisistä, mikä teki Laurin vastustelusta astetta tehottomampaa. Mika kiipesi pikkuhiljaa Laurin vatsan päälle ja sai tiukan otteen poikansa käsivarsista.

  •    Eiköhän se ollut siinä, Tuomo totesi, kun Lauri oli ollut Mikan alla jo jonkin aikaa.

Sonnit erkanivat läähättäen omiin reunoihinsa. Aloitimme sohvalla keskustelun ensimmäisen erän voittajista ja häviäjistä. Häviäjäksi selkein valinta oli Tero. Jopa pojun omistaja Simo oli samaa mieltä muiden kanssa. Kolmanneksi tuli Lauri, joka oli antanut hyvän vastuksen Lucakselle ja Mikalle. Toisesta ja ensimmäisestä sijasta syntyi hieman enemmän keskustelua. Olin itse ajatellut Lucasta voittajaksi, mutta Tuomo ja Ville olivat vaikuttuneita Mikan suorituksesta. Lopulta Simon mielipide ratkaisi. Hetken vilkuiltuaan näiden kahden välillä päätyi Simo julistamaan Mikan ensimmäisen erän voittajaksi.

Toinen erä oteltaisiin siis Laurin ja Lucaksen välillä. Jotta Mika ei saisi liikaa lepoaikaa suhteessa muihin, pistettiin hänet Teron kanssa nostelemaan rautaa kuntosalin puolelle. Sohvalta oli onneksi hyvä näköyhteys sinne, joten pojut eivät päässeet vahingossakaan laiskottelemaan.

Öljyämisten jälkeen Lauri ja Lucas pääsivät painimaan toiseen kertaan. Tällä kertaa Lauri oli totisempi, sen näki jo hänen tiukkoina tuijottavista silmistään. Samoin Lucas tuntui olevan voiton perässä. Aluksi Lucas tuntui saavan yliotteen niin kuin oli käynyt ensimmäisellä kerralla. Laurin vahvat jalat alkoivat vavahdella, kun etelän poika painoi päälle. Murahtelujen saattelemana pojuni kuitenkin puski takaisin ja saikin vastustajansa horjahtamaan polvilleen. Lauri yritti kammeta Lucasta lattiaan, mutta tämä sai sen estettyä. Sen sijaan Lauri tömähti kyljelleen vasten lattiaa. Lucas sai nyt yliotteen ja hän alkoikin hapuilla otetta Laurin käsivarsista. Jollain ilveellä pojuni sai kuitenkin tilanteen haltuunsa ja pääsi livahtamaan takaisin polvilleen. Molemmat sonnit puuskuttivat jo raskaasti. Ilman täytti tuoreen hien tuoksu.

Loin kannustavan katseen Lauriin, joka ampaisikin Lucaksen kimppuun täysin voimin. Lucas ei ilmeisesti odottanut näin kovaa hyökkäystä ja rojahti selälleen. Käsivarsien lihakset pullistuivat molemmilla äärimmilleen, kun molemmat halusivat päästä finaaliin taistelemaan mahdollisuudesta laueta. Lopulta Lauri vaikutti saavan yliotteen. Pojuni sai pideltyä Lucasta lattialla niin kauan, kunnes Tuomo julisti hänet voittajaksi.

  • Tiukka kisa kyllä, Ville kommentoi. – Onnittelut orjasi voitosta.
  • No kiitoksia. Oli kyllä tiukkaa. Ja nyt saan katsella, kun omat orjani painivat voitosta, virnistin muille.

Olin ehkä osannut odottaa, että kisassa kävisi lopulta tällä tavalla. Ainoastaan Lucas olisi voinut yllättää minut taidoillaan. Latinopoju sai nyt siirtyä vuorostaan treenaamaan salille, kun Mika tömisteli hänen tilalleen. Käskin pojujani öljyämään toisensa ennen matsia. Siinä heitä seuratessani pistin merkille, miten Laurilla oli alkanut kerääntyä lihasta samoihin paikkoihin juuri samalla tavalla kuin Mikallakin. Erityisesti käsivarret olivat Laurilla kasvaneet huimasti viime aikoina. Vielä kun selkä ja hartiat saisivat massaa, niin minulla olisi käytännössä samanlaiset orjat, mutta vain eri ikäluokkaa.

Sonnini asettautuivat vastakkain Tuomon toimiessa jälleen tuomarina. Saatuaan luvan syöksyivät pojuni toistensa kimppuun lattiaa tärisyttäen. Onneksi meillä ei ollut alakerran naapureita. Ottelu lähti käyntiin vauhdikkaasti, kun Lauri sai jollain ilveellä kammettua isänsä kyljelleen. Lauri yritti pitää Mikan lattiaa vasten, mutta vanhempi sonneistani sai tukevan otteen jaloillaan ja sai kammettua itsensä istumaan. Vahvoilla käsivarsillaan Mika sai lopulta työnnettyä Laurin toiselle puolen mattoa.

  • Pitäiskö sun antaa vähän kannustusta niillä sähköpannoilla? Tuomo kysyi.
  • Ai kummalle?
  • Vaikka kummallekin, Tuomo virnisti.

Kaivoin kaukosäätimen taskustani pyöritellen sitä hetken aikaa kädessäni. Pojuni puuskuttivat mattojen toisissa reunoissa katseet tiiviisti toisissaan. Lopulta päädyin antamaan meitä lähinnä olevalle Mikalle kakkostason iskun. Körmy murahti hieman, mutta ei hellittänyt katsettaan.

  • Alahan Mika liikkua, heitin vielä perään.

Mika otti käskyn vastaan ja konttasi Laurin luo. Varmoin ottein isukki tarttui Lauriin ja alkoi vääntämään tätä lattiaa kohti. Lauri ei juurikaan hievahtanut, mutta sai vastaavasti otteen Mikasta. Oltuaan hetken ajan polvillaan rojahtivat molemmat lattialle, jossa taistelu jatkui yhtä kiivaana. Raskas puuskutus ja sonnien vartaloilta valuvat hikinorot säestivät tätä kamppailua. Arvelin molempien vetävän päätyyn asti, koska palkinto oli liian hyvä hävittäväksi.

Aikansa lattialla oteltuaan pojuni irtautuivat toisistaan selälleen haukkoen happea minkä vain pystyivät. Punoittavat ja hikiset naamat kertoivat, että molemmat olivat antaneet kaikkensa.

  • Eikö ottelu maistu?

En saanut kummaltakaan sonnilta järkevää vastausta. Annoin molemmille kakkostason iskun munille, mikä sai sekin aikaan vain vaisun reaktion.

  • Ei näistä taida olla enää ottelemaan, Tuomo kommentoi hieroen leukaansa.
  • Niin, pitäisikö puhaltaa tasapeli? Ville ehdotti.
  • No ei kai nyt helvetissä! Simo ärähti. – Pidetään vaikka taukoa tai keksitään jokin toinen laji, jossa nää voi otella.

Punnitsin mielessäni kaikkia vaihtoehtoja. Tasapeli kuulostaisi tylsältä ratkaisulta, etenkin kun haluaisin antaa toiselle pojuistani mahdollisuuden laueta pitkän tauon jälkeen. Simon ehdotus alkoi kuulostaa jo varsin hyvältä.

  • Pidetään joo taukoa. Katsotaan sitten mitä keksitään. Mutta tauon ajaksi voidaan keksiä muuta kivaa puuhaa, hymyilin viekkaasti.

Käskin Teron ja Lucaksen liittyä seuraamme. Hain leikkihuoneesta välinekärryn ja aloin selittämään seuraavaa ohjelmanumeroa:

  • Koska Tero ja Lauri tulivat ekassa matsissa viimeisiksi, joutuvat ne nyt seuraavaksi menemään kontilleen. Mika ja Lucas saa puolestaan laittaa nämä päällensä.

Heitin välineet kaksikolle, joka katseli niitä hämmästyneinä.

  • Ettekö oo aiemmin strap-onia nähneet? Laitatte nuo päälle ja pääsette sen jälkeen panemaan.

Nyt orjapojut saivat jutun juonesta kiinni. Alkukankeuden jälkeen valjaat ja niiden edessä roikkuva dildo oli asetettu paikoilleen.

  • Eikö olis sopivaa, että Mika panis Lauria? Simo kommentoi sohvalta.
  • Itse asiassa olis, vastasin. – Meehän Mika Laurin taakse.

Mika katsoi ensin minuun ja sitten pikaisesti Simoon. Näytti siltä kuin isukki haluaisi sanoa jotain, mutta sanat eivät päässeet aivan ulos saakka. Jouduin lopulta antamaan pikku tujauksen sähköä munille, jotta alkaisi tapahtumaan.

Lucas odotti jo kiltisti Teron takana käskyä aloittaa, kun Mika asteli Laurin taakse. Laurin katse oli pysynyt koko ajan kohti vastapäistä seinää. Jälleen tuli todistettua se, että nuorempia pojuja on yleensä helpompi kouluttaa kuin pitkään vapaina hilluneita isukkeja. Toisaalta en koskaan kuvitellut tällaisen parivaljakon kouluttamisen olevan koskaan helppoa.

Saatuaan luvan Lucas ja Mika työntyivät edessä odottaviin reikiin samaa tahtia. Etenkin Mika näytti puskevan dildoa kaikella voimallaan poikansa sisälle. Teron reikä oli koulutettu niin hyvin, että sinne sujahti keskikokoinen dildo vaivatta. Lauri ei silti valittanut, vaan pelkästään murahteli tuttuun tyyliinsä. Käskin sonneja kiihdyttämään tahtia, minkä ne toteuttivat mukisematta. Mika tikkasi dildoa sellaisella voimalla, että olisi voinut kuvitella sen tilalla olevan ihka oikea kalu. Lucas ei voinut vieressä jäädä yhtään huonommaksi, vaan pani menemään omalla nuoruuden innollaan.

Simo ei pystynyt seuraamaan näytöstä pelkästään sivusta, vaan ampaisi Laurin eteen vetäen sepaluksensa auki. Miltei jo kovana sykkivä kalu sai seuraavaksi suuhoitoa pojultani.

  • Miltä tuntuu panna dildolla omaa poikaa perseeseen? Simo kysyi virnuillen Mikalta.
  • Ihan hyvältä, herra. Omalla kalulla se tuntuisi tosin vielä paremmalta, Mika vastasi tyynenä.
  • No ihan varmasti. Harmi kun et voittanut painimatsia vielä.

Villekään ei malttanut mitään himoilleen, vaan päätti testata Teron suun. Minä ja Tuomo jäimme vielä sohvalle seuraamaan esitystä. Meilläkin tosin oli jo kalut ylväänä esillä.

Vaikka Mika ja Lucas kuinka tikkasivat dildojaan, pysyivät heidän omat kalunsa visusti lukkojen takana. Saatoin vain kuvitella millaiset paineet Mikan pusseissa tällä hetkellä oli. Ja samoin Laurinkin kalleuksissa, etenkin kun nuorempi sonneistani sai nyt munaa kumpaankin reikään.

  • Siirrys isukki sivuun, Simo käski Mikaa. – Tai mee ite asiassa tohon alle.

Mika vetäytyi Laurista antaen Simolle tilaa. Simon käskystä sonnini laskeutui seuraamaan Simon panemista suoraan alapuolelle niin, että näkökentässä heiluivat Laurin kiimassa kärvistelevät pussit sekä Simon kivikova kyrpä. Vieraani lykki Lauriin niin kiivaasti, että loppuhuipennus tuli nopeasti. Miehisen korahduksen saattelemana Simo laukaisi lastinsa suoraan vasten Mikan kasvoja.

  • Pysy vielä siinä, Ville kommentoi sivusta ja kampesi itsensä Simon tilalle.

En enää malttanut pysyä sohvalla, vaan käskin Lucaksen asettua samaan asentoon Teron alle. Ennen tätä Lucas sai vielä suullaan auttaa kaluni lopulliseen seisokkiin. Teron reikä tuntui tosiaan siltä, että siellä olisi käytetty muutakin ruumiinosaa kuin kyrpää. Oma keskikokoinen veitikkani souteli vaivatta valmiiksi liukastetussa reiässä. Seurasin sivusilmällä, miten Ville rynkytti omaa meisseliään Laurin sisällä. Laurin suusta kantautui mielihyvästä kertova matala myhinä.

Vaikka Teron reikä olikin hyvin avattu, osasi poju lypsää reiällään juuri oikeista paikoista. Ei mennyt kauaa, kun tunsin tutun kutinan kassieni juuressa. Vedin kaluni juuri oikealla hetkellä ulos Terosta, jotta sain kuorrutettua Lucaksen kasvot mällilläni. Hetken kuluttua Ville toimi samoin, mutta kohteena oli puolestaan Mika.

  • Etkö meinaa liittyä seuraan? kysyin sohvalla löhöävältä Tuomolta, joka runkkaili hiljakseen omaa kaluaan.
  • Taidan säästellä omia kutejani myöhemmäksi, Tuomo hymähti.

Uudenvuodenaatto oli saanut oikein hyvän alun.

Jätä kommentti