Viimeinen osa Laurin ja kumppaneiden uudenvuoden viettoa. En kuitenkaan usko, että Laurin ja Mikan tarina päättyy vielä tähän.

Pohdimme ääneen vieraideni kanssa, miten jatkaisimme juhlintaa. Ulkona paukkui kirpeä pakkanen. Rakettien etäinen pauke loi tunnistettavan äänimaiseman tälle juhlalle. Edessämme oli polvistuneena neljä orjaa valmiina toteuttamaan villeimmätkin fantasiamme. 

• Kyllä tuon viime esityksen epäonnistuneesta lopusta pitäisi saada jonkinlaista rankkua, Tuomo aloitti. 

• No ehdottomasti, Simo kommentoi väliin. 

• Oon teidän kanssa samaa mieltä, vastasin. – En oo vaan varma minkälainen rankku sen pitäis olla. 

• Saanko ehdottaa? Tuomo kysyi, jolle nyökkäsin vastaukseksi. – Olen ehkä hieman vanhanaikainen ja tiukka näiden suhteen, mutta tällaiselle nuorelle, kiivaalle jässikälle tekis hyvää käydä vähän ulkona jäähdyttelemässä. 

• Kieltämättä tekis varmasti hyvää, nyökyttelin. 

• Tämäkin kaveri pääsee vähän rauhoittumaan, Simo kommentoi samalla tökäten jalallaan Laurin puolikovaa kalua. 

• No sekin vielä, virnistin. – Nousehan nyt poju seisomaan. 

Lauri ponnahti pystyyn aivan kuin ei olisi kuullutkaan äskeistä keskustelua. 

• Eli niin kuin varmaan kuulit, saat seuraavaksi mennä ulos jäähylle. Siellä on nyt niin kylmä, ettei paikoillaan kannata juuri seisoskella. Juokset tuota takapihaa ympäri niin kauan, kunnes toisin käsketään. 

• Kyllä herra, Lauri vastasi pää painuksissa. 

Sen enempiä vastustelematta Lauri talsi kodinhoitohuoneen kautta takaovelle ainoastaan kivesten taakse asennettu sähkörengas päällään. Oven loksahdettua kiinni odotimme muutaman sekunnin ajan Laurin ilmestyvän olohuoneen ikkunoiden taakse. Pian tuo nuori sonni ilmestyi näkökenttäämme kaikessa komeudessaan. Sukukalleudet olivat alkaneet jo vetäytyä kohti kehon lämpöä. 

Tein pienen käsiliikkeen, josta Lauri tajusi alkaa juoksemaan. Seurasimme vieraideni kanssa, kun pojuni juoksi reipasta tahtia takapihaa ympäri. Hento lumisade loi juhlavan lavastuksen tälle näytökselle. Sivusilmällä huomasin, miten Mika oli kääntynyt viistosti ikkunaa kohti ja seurasi herkeämättä esitystä. 

• Sullahan oli Simo se kaukosäädin? Ville kysyi. 

• Joo tässähän tää on. Miks niin? 

• Mitä jos antais orjalle pikku tujauksen? 

• No mikä jottei, Simo virnisti. 

Parilla napautuksella Simo annosteli sähköä sonnin munille. Kuului vaimea parkaisu, kun isku tavoitti Laurin. Juoksu ei silti herpaantunut askeltakaan. 

• Hyvin kesti tuon, Ville kommentoi. – Mitä jos antais vähän enemmän? 

Katsoin, miten Simo väänsi säätimen neloselle. Nyt Lauri karjaisi kuuluvasti. Pojuni yritti jatkaa juoksemista, mutta sekosi askelissa kompastuen lumiseen maahan. 

• No niin, sehän meni hyvin! Ville nauroi. 

Simo oli kääntynyt orjia päin ja huomannut Mikan tiiviin katseen Laurissa. Nyt hän talsi vanhemman sonnin luo, tarttui tätä leuasta ja osoitti kohti ikkunaa: 

• Katos nyt miten kaikille orjille käy. Äsken tuokin oli panemassa, mutta nyt se makaa rähmällään lumessa. Eikö sun osas tunnu asteen verran paremmalta, kun saat kuitenkin olla täällä lämpimässä? 

Huomasin, miten Mikan silmät suorastaan leiskuivat mitä erilaisimpien tunteiden pyöriessä hänen mielessään. Vahvat käsivarret pysyivät tiukasti selän takana, kun hän vastasi: 

• Mieluusti olisin Laurin tilalla tuolla ulkona. Tuo menee jo vähän liian pitkälle. 

Simon kasvoille nousi tuo pirullinen hymy, jota olin joskus jopa itsekin kavahtanut. 

• Miten osasin jo odottaa tuollaista vastausta. No sopiihan se. Käske Lauri sisälle ja mene sinä puolestasi juoksemaan ulos. 

Mika ponnahti välittömästi seisomaan ja marssi takaovelle. Seurasimme ikkunan takaa, miten Mika meni maassa polvillaan olevan Laurin luokse viittoen tätä menemään sisälle. Laurin vielä kävellessä alkoi Mika juosta sellaista tahtia, jota en ollut häneltä aikaisemmin nähnyt. 

• Taitaa sonnilla olla hieman kylmä, Tuomo virnisti. 

• Tai sitten sitä vituttaa niin paljon, Simo pisti väliin. 

Laurin astellessa sisään huomasin joitain naarmuja kasvoissa ja jaloissa. Käskin Teroa pesemään Laurin perusteellisesti ja auttamaan nirhaumien paikkaamisessa. 

• Pitäiskö meidän antaa vähän kannustusta orjalle? Simo kysyi pyörittäen säädintä kädessään. 

• Anna palaa vaan, Ville antoi luvan puolestani. 

En huomannut kuinka paljon Simo kannustusta antoi, mutta laittoi se Mikan hieman hidastamaan tahtia. Mitään ääntä emme kuulleet ainakaan sisälle asti. 

• Hmm, onkohan tässä kohta vaarana, että sonnit tottuvat sähköön eikä niitä saada samalla tavalla enää kuriin? Tuomo kommentoi. 

• Voi ollakin, mutta löytyyhän niitä muitakin tapoja, vastasin virnistäen. 

Lauri ja Tero palasivat suihkusta. Komensin heidät polvilleen Lucaksen viereen. Ulkona Mika jatkoi tasaista juoksuaan. Pohdimme ääneen, kuinka kauan antaisimme hänen ravata lumisateessa. Pohtimisen lomassa Simo antoi vielä pari tujausta sähköä Mikan munille. Askeleet alkoivat horjumaan, mutta vanhempi sonni korjasi ryhtinsä ja askeleensa yllättävän nopeasti. 

Noin puolen tunnin juoksemisen jälkeen käskin Teroa noutamaan Mikan takaisin sisälle. Mika asteli eteemme varmoin askelin. Huomasin, miten kalu oli vetäytynyt aivan kropan viereen jättäen reilusti tilaa metalliseen siveysvyöhön. Huolimatta pienestä tärinästä otti Mika tutun orja-asennon jalat hieman erillään kädet selän takana. 

• No, miltäs tuntui pikku ulkoilu? Kysyin. 

• Oikein hyvältä, herra. Olisin voinut vielä jatkaakin, Mikan äänessä kuului hento, tuskin tunnistettava värinä. 

• Mahtava kuulla, virnistin. – Saat nyt mennä suihkuun niin päästään sen jälkeen jatkamaan. 

Mikan suihkutellessa käskin muiden orjien mennä leikkihuoneeseen. Siellä aloin Simon ja Tuomon ystävällisellä avustuksella sitomaan noita järkäleitä kiinni. Kattoon oli juuri sopivasti asennettu neljä koukkua huoneen joka kulmaan. Lauri sidottiin kiinni ovelta katsottuna kauimmaiseen. Laurista katsottuna oikealle sidottiin puolestaan Lucas ja vasemmalle Tero. Mika sai paikan lähimpänä ovea Lauria vastapäätä. Katsoin ihaillen, miten sukkelasti, mutta samalla taitavasti Tuomo sitoi pojumme pakettiin. 

• Tuosta ei pääse pois, vaikka yrittäisi. 

• Ei pitäisi. Tai voithan sinä toki yrittää, Tuomo sanoi Terolle. 

Huolimatta Teron massiivisista lihaksista ei hän päässyt rimpuilemaan irti köysistä. Hento hiki kihosi jo pojun iholle. 

Sitominen ei suinkaan päättynyt tähän. Kiinnitimme jokaiseen pojuun kaksi riviä pyykkipoikia, jotka kulkivat reiden yläosasta, mahan ja nännien kautta aina hartioille saakka. Pyykkipoikien alta pujotimme vielä narut, joiden päät sidoimme yhteen. Lopuksi nämä päät sidottiin isoimpiin painoihin, joita löysimme. Painot laitettiin roikkumaan vastapäisen pojun koukusta, ja köyden pää annettiin samoin vastapäiselle orjalle. Näin ollen Mika vastasi Laurin köysien paikallaan pysymisestä, samoin kuin Lucas vastasi Teron köysistä. Ja toisinpäin. 

• No niin, aloitin. – Eli idea on se, että jokainen vastaa toisen köysistä eli siitä, että pyykkipojat pysyvät paikoillaan. Me toki vieraiden kanssa yritetään teitä saamaan pudottamaan paino. En osaa vielä luvata rangaistuksia tai palkintoja, mutta eiköhän me jotain keksitä. 

• Ja sit ei kun hommiin, Simo hihkaisi silmät kiiluen. 

Vieraani ei aikaillut, vaan nappasi hyllyltä taikinapyörää muistuttavan härvelin. Tässä pyörässä oli vain astetta piikikkäämmät reunat. Simo asteli Laurin viereen, jonka katse oli jähmettynyt isukkiinsa. Simo alkoi vierittämään pyörää Laurin leveiltä harteilta alas kohti köyttä pitelevää nyrkkiä. Laurin karvainen kroppa meni kokonaan kananlihalle. Silmät ja suu visusti suljettuina Lauri pinnisteli kestääkseen inhaa tunnetta. Paksu käsivarsi alkoi vavahtelemaan, kun pyörä lähestyi nyrkkiä. Myös matala murahtelu alkoi kantautua suljettujen huulten välistä. Päästyään Laurin tiukasti kiinni puristuneelle nyrkille pyöritteli Simo välinettä armottomasti. Laurin sormet alkoivat jo irtoilla ja murahtelu muuttua karjunnaksi, kunnes Simo yhtäkkiä veti pyörän pois. 

• Siinä oli vähän esimakua sonnille, hän sanoi kasvot melkein kiinni Laurissa.   

Simon esimerkin rohkaisemina Tuomo ja Ville tarttuivat toimeen. Tuomo otti kohteekseen Teron, jota hän alkoi piinata uudella sähköpiiskalla. Ei mennyt kauaa, kun tuo liharekka alkoi huutamaan tuskissaan, kun Tuomo antoi säälimättä iskuja paksuille reisille ja timmille vatsalle. Hetken näytti jopa siltä, että ote köysistä irtoaisi, mutta Tero piti otteensa urheasti. 

Ville sen sijaan päätti keskittyä Mikaan. Seurasin sivusta kiinnostuneena, miten Ville lähestyisi tätä haastetta. Vieraani silmäili välinekärryä keskittyneesti. Lopulta huomio kiinnittyi alimmaiseen hyllyyn ja sen pariin kynttilään. Ville nappasi isoimman niistä pyöritellen sitä kädessään. 

• Onko kellään tulta? 

Simo oli siirtynyt härnäämään Lucasta, mutta heitti miltei välittömästi sytkärin taskustaan. Ville sytytti kynttilän ja siirtyi Mikan viereen. 

• Orjalla on varmaan kylmä kaiken tuon ulkona juoksemisen jälkeen? 

• Kyllä herra, Mika vastasi konemaisesti. 

Villen katse lipui vanhemmassa sonnissani etsimässä sopivaa paikkaa aloittaa samalla, kun steariini suli pikkuhiljaa. Ville päätti aloittaa valuttamisen yllättäen Mikan leveästä selästä. Heti ensimmäisten tippojen osuessa karvaiselle iholle pääsi Mikan suusta sellainen murahdus, jota en ollut vielä koskaan aiemmin kuullut. Nyt kaikkien huomio oli tuossa körmyssä. 

Villen virnistys leveni, kun hän jatkoi steariinin tiputtelua alas kohti Mikan pakaroita. Murahtelu oli muuttunut jo karjunnaksi. Silti sonnini piti asentonsa hämmästyttävän hyvin. Ville kuorrutti Mikan karvoituksen peittämän pepun perusteellisesti. Mikan tiukasti kiinni puristuneet silmät eivät nähneet Laurin anelevaa katsetta. Nuorempi sonnini ei voinut muuta kuin toivoa isänsä otteen pitävän. 

Varsinainen jännitys alkoi, kun Ville siirtyi käsittelemään Mikan reisiä. Polttava steariini lähestyi koko ajan lukittuja sukukalleuksia. Mika ulvoi hikisenä tuskissaan, mutta se vain innosti Villeä jatkamaan. Punainen steariini alkoi peittämään sonnin koko vartaloa. Köysiä pitelevä käsi vavahteli uhkaavasti. 

Lopulta Ville pääsi köysiä pitelevälle kädelle. Hän aloitti ylhäältä hartioista, jotka saivat ruhtinaallisen kuorrutteen. Mikan piti jo haukkoa henkeä karjumisen välissä, jotta hän ei tuupertuisi. Lihaksikkaasta käsivarresta ei ollut mitään vastusta steariinille. Steariinivanan lähetessä punaiseksi muuttunutta nyrkkiä Mikan ote petti. Parin sekunnin aikana Lauriin kiinnitetty köysi painoineen putosi tömähtäen lattialle. Laurin suusta pääsi mahtava karjaisu, kun kaikki pyykkipojat lensivät mahtavassa kaaressa irti hänen kropastaan. Ainoastaan punoittavat jäljet jäivät iholle muistoksi. 

• Aijai, totesin päätäni hieman pudistellen. – Vai tuo oli se sonnin heikoin kohta. No, tiedetäänpä kuka viettää ens yönsä rankkuhäkissä. 

Mika ei vastannut mitään, vaan oli sen sijaan painanut päänsä kohti lattiaa. Samalla Ville oli siirtynyt kokeilemaan steariinia Lauriin.  

• Jos tämä toimi isukkiin, niin vois toimia poikaankin, hän totesi virnistäen. 

Ei mennyt kauaa, kun Laurin vaalea iho oli täplitetty punaisella vahalla. Samaan aikaan Simo vieritti piikikästä pyörää Lucaksen karvattomalla kropalla. Latinopoika vääntelehti tuskissaan, kun pyörän piikit lähestyivät haaroväliä. Matala ähinä muuttui nopeasti suoranaiseksi huudoksi. Pyörän saavuttaessa käsivarren sivun lipesi orjapojun ote köysistä. Pyykkipojat sinkoilivat tällä kertaa irti Teron lihaksikkaalta vartalolta. Kumea karjaisu täytti hetkiseksi koko huoneen. Muutama pyykkipoika jäi roikkumaan puoliksi kiinni, jotka näpäytin irti etusormellani Teron huutaessa vastaukseksi. 

Nyt oli jäljellä enää Lauri ja Tero, jotka pitelivät Mikan ja Lucaksen pyykkipoikia paikoillaan. Ville oli kuorruttanut Laurin steariinilla, mutta oli saanut aikaiseksi pelkkää murinaa. Tämä eroavaisuus sonneissa täytyi pistää itsellä muistiin. 

• Pitäiskö tälle antaa vähän sähköä? Simo kysyi siirtyen Laurin viereen. 

• Sitähän voi antaa kahestakin paikkaa, vastasin pyöritellen kaukosäädintä kädessäni. 

• Tämän ainakin luulisi tehoavan. 

Tuomo harppoi Laurin eteen sähköpiiska toisessa kädessään. Laurin katse ei hievahtanutkaan, vaan oli tiukasti vastapäätä seisovassa Mikassa. Vieraani vei piiskan sonnin alareidelle ja antoi pari tujausta. Laurin huulilta karkasi voimakas murahdus, mutta asento pysyi ihailtavasti paikoillaan. Seuraavaksi annoin munille sarjan mietoja iskuja, jotka saivat jo enemmän ääntä aikaiseksi pojussani. 

En ollut kiinnittänyt huomiota Teroon, jota Ville oli siirtynyt piinaamaan steariinilla. Yhtäkkiä kuului tömähdys, kun paino tippui lattiaa vasten. Seuraavaksi kuului kirkaisu, kun pyykkipojat lensivät irti Lucaksen vartalolta. 

• Tää steariini toimi siis neljästä orjasta kahteen, Ville naurahti. – Ei ollenkaan huono suoritus. 

Naurahdimme vieraideni kanssa tälle pikku testille. Nyt jokainen meistä pystyi kiinnittämään kaiken huomiomme viimeisenä kärvistelevään Lauriin. Pojuni iholle oli kihonnut jo kunnon hikikerros kaikesta tästä piinaamisesta. Seurasin, miten iso hikipisara lähti valumaan otsalta pitkin kasvoja kohti leukaa pudoten siltä alas kohti karvaista rintakehää. 

• Oot jo voittanut poju, totesin kylmän viileästi vasten Laurin kasvoja. – Voit jo päästää irti. 

• En halua, herra. Pidän tästä kiinni niin kauan kuin pystyn. 

Laurin vastaus pisti minut hetkeksi sanattomaksi. Tajusin kuitenkin nopeasti, että hän halusi säästää Mikan samalta tuskalta, jonka hän itse oli saanut vastikään kokea. 

• No, sun päätöshän se on. Ja vastaat sen seurauksista. 

• Pakko kyllä ihailla tuota orjan lojaaliutta, Simo virnisti. 

Nyökkäsin vieraitani kohti, jotka tajusivat saaneensa vapaat kädet toimia. Tuomo siirsi sähköpiiskansa ylemmäksi kohti pojuni terhakkaita kasseja. Laurin katse kävi sekunnin ajan alhaalla, mutta palasi nopeasti takaisin ylös. Yksi napautus ja kipinä kävi suoraan munien alapuolella. Vaikka isku ei ollut osunut suoraan kasseille, sai se aikaan raivokkaan karjaisun. 

• Eihän tuo edes osunut vielä, Tuomo nauraa hekotti sonnini ahdingolle. 

Simo tarttui tuttuun pyöräänsä ja veti sitä nyt Laurin kiivaasti nousevalla ja laskevalla rintakehällä. Kun se ei tuottanut toivottua tulosta, lasketteli Simo pyörän kanssa alas pojuni mahalle. Nyt alkoi Lauri kiemurrella köysissään. Simo ei kuitenkaan jättänyt touhua tähän, vaan siirsi pyörän löysänä roikkuvan kalun juureen. Lauri ei karjunut tapansa mukaan, vaan oikeastaan ujelsi säälittävästi. Pikkuhiljaa piikit iskeytyivät kalun pehmeää ihoa vasten. Laurin tuska paheni sekunti sekunnilta.  

Samassa hoksasin antaa hieman sähköä munille. Piikkipyörä oli saavuttanut laukeamisesta yhä herkän terskan pään. Tämä yhdistettynä sähköön oli viimeinen niitti sonnilleni. Käsi herpaantui hetkeksi valtavan tuskan harhaanjohtamana. Paino tömähti lattialle ja kymmenet pyykkipojat irtosivat Mikan valtavasta vartalosta. Kumea karjaisu viimeisteli lopputuloksen. 

• Hyvää uutta vuotta! Ville hihkaisi. 

Vilkaisin puhelintani ja tajusin Villen olevan aivan tosissaan. Riensin hakemaan samppanjaa laseineen. Kilistelimme vieraideni kanssa orjien vielä viruessa köysissään. 

Kiihkeän session jälkeen annoimme orjien hetkisen levähtää. Kukaan meistä ei kuitenkaan malttanut vielä mennä nukkumaan, joten nelikko sai tarjoilla meille juotavaa ja pientä purtavaa yön pikkutunneille saakka. Simo ja Ville innostuivat vielä panemaan pojuja vuorotellen. Tyydyin seuraamaan näytöstä sivusta Tuomon kanssa. 

Lopulta Simokin väsähti ja siirtyi nukkumaan vierashuoneeksi muutettuun Mikan huoneeseen Villen kanssa. Vieraita varten oli ovi asennettu uudelleen paikoilleen. Tuomo halusi välttämättä nukkua leikkihuoneessa, vaikka tarjosin hänelle omaa sänkyäni. Lucas ja Tero nukkuivat ohuilla patjoilla isäntiensä vieressä. 

Mikan kohtalo oli sinetöity jo session aikana. Hän joutui viettämään yön olohuoneen nurkan pienessä häkissä. Oli pienoinen ihme, että tuo köriläs saatiin edes mahtumaan sisään. Pienen ähinän ja puhinan jälkeen se kuitenkin onnistui perse edellä.  

Aamuyön hiljaisuus oli viimein laskeutunut taloon. En meinannut saada unta kiihkeän sessioinnin jälkeen. Koko kehoni oli jännittyneessä tilassa kaiken sen hormonimyrskyn jäljiltä. Olin antanut Laurille luvan nukkua sängyllä. Kuuntelin tyytyväisenä hänen tasaista tuhinaansa. Päätin hiipiä alakertaan tarkistamaan miten Mika voi. Ajattelin jälleen kerran, millaisen rääkin tuo sonni oli saanut kestää. Tuntui siltä, että joka kerta Mikan rajoja työnnettiin ulommas ja ulommas. 

Olohuone oli pimeä lukuun ottamatta ikkunan läpi tulevaa kuun hentoa kajoa. Hiivin lähemmäksi häkkiä. Hämärässä olin erottavinani kaksi silmää. Astuin vielä pari askelta lähemmäksi. 

• Ootko hereillä? Kuiskasin. 

• Olen herra, Mika vastasi. 

• En saanut unta niin päätin tulla tarkistamaan miten jakselet. Oli aikamoiset sessiot taas. 

• Oli kyllä, herra. Yllätyin kyllä itsekin, miten voimakkaasti se steariini vaikutti. 

• Samoin. Toivottavasti siitä ei jää kovin pysyviä jälkiä. 

• Tuskinpa. Ja jos jää, niin sittenpä jää. Eniten minua harmitti se, kun Lauri sai kärsiä minun takiani, jos se herraa kiinnostaa. 

• No, eiköhän se olis tapahtunut jossain vaiheessa muutenkin. Ja otithan sä sen juoksemisen Laurin puolesta. 

• No totta tuokin. Ja oikeasti nautin tästä, kun mun rajoja koetellaan. Joten kiitos taas, herra. 

• Eipä mitään. Ilo olla avuksi. Koitahan nyt saada edes vähän nukutuksi. 

• Kyllä herra. 

Kapusin takaisin yläkertaan. Lauri nukkui yhä sikeästi sängyllä. Käperryin peiton alle ja kaappasin Laurin syliini. Ei ollenkaan hullumpi uusi vuosi, ajattelin ja vaivuin uneen.