Mieheni parittajana

Hieman erilaisempaa tarinaa naisnäkökulmasta vuodelta 2017. Pitäisikö tälle kirjoittaa jatkoa?

Moi!

 Oon Sanna, kolmeekymppiä hätyyttelevä naisihminen. Päätin kirjottaa seikkailuistani joita ollaan harrasteltu mieheni Artun kanssa. Me ollaan asuttu Artun kanssa jo jokusen vuoden yhessä ja musta alkaa tuntua et häneen vois sitoutua pidemmäksikin aikaa. Nää mitä seuraavaks kerron vaan vahvisti mun tuntemuksia.

 En enää muista kummalta idea lähti. Sen kuitenki muistan et molemmat tykättiin siitä alusta asti. Ajateltiin siis että mä ikään kuin parittasin Arttua miehille jotka sit panis sitä. Maattiin sillon sängyssä vierekkäin ja huomasin kun sillä alko housuissa vähän pullottaa. Ja kyllä mäkin tunsin lämmön pakkaantuvan alapäähän. Panemisekshan se taas meni mut myöhemmin Arttu kerto olevansa täysillä mukana eikä vaan kyrpänsä vietävänä. Se oli joskus aiemmin jo kertonu olevansa kiinnostunu myös miehistä mut ei ollu uskaltanu vielä livenä kokeilla mitään.

 Ei sit muuta kun ilmotusta kaikille mahollisille seuranhakupalstoille. Liitin mukaan kuvan Artun kropasta ja selitin tarkkaan millanen mies ois tarjolla pantavaksi. Arttu kun ei oo mikään vinkuheinä vaan raavas mies karvoineen päivineen joten aattelin ettei ihan jokanen ois valmis sitä paneen. Tähdensin myös sitä että Arttu on koko ajan alistujan roolissa ja tekee niin kuin käsketään tiettyjen rajojen puitteissa toki. Mielessäni kyllä aattelin et kuinkahan moni malttaa pitää ohjaksia käsissään Artun kanssa peuhatessaan. En lähtenyt rajaamaan ikää mut kerroin Artun olevan reilu kolmikymppinen. Siinä kirjotellessani tunsin väristyksiä pitkin kroppaa. Mieli lähti laukkaan mielikuvissa joissa mies vaihtu toiseen mut Arttu pysy mukana. Mun nännit sojotti kovina rintsikoiden niitä ahdistamatta ja pikkareissa tuntu kosteelta. Hekumoin siinä hetkisen ennen kun lähetin ilmot netin syövereihin. Odottelin iltaan et Arttu pääsi töistä. Heti kun se pääs sisälle kävin sen kimppuun ja otin sen siinä eteisessä. Meillä on aina ollut tosi hyvä seksielämä eikä pelätä tehä alotetta. Arttu jäi mun alle kun mä ratsastin sen päällä. Kerroin et syötit oli nyt laskettu. Kerroin myös miten pelkkä ajatus oli saanut mut valtavaan kiimaan jota se sai nyt todistaa. Sekin sano tunteneensa painetta aisassaan koko pitkän työpäivän ajan mut sekään ei ollut halunnut helpottaa oloaan yksin. Jossain siinä kohti mä jo tulin ja annoin Artun lopuksi tyhjentää ittensä muhun.

 Meni pari päivää ilman vastauksia. Ei silti unohdettu asiaa vaan juteltiin siitä aina sopivassa välissä. Arttu mietti miten se sais pidettyä roolit oikeina tosipaikan tullen. Ehotin ekaks et jos sille laitettas meidän omissa leikeissä käytetyt käsiraudat käteen mut Arttu epäili voiko melkeen tuntemattomaan tyyppiin luottaa niin paljon. Ne kun oli ihan oikeet raudat joissa ei ollu mitään hätäavaussysteemiä kuten pornokauppojen leluraudoissa. Mietittiin kans sitä pitäskö mun tavata tää tyyppi ennen äksöniä mut hylättiin sekin idea. Lopulta päädyttiin siihen et painotetaan tälle panijalle et sen ainoo tehtävä on tyhjentää pussinsa Arttuun eikä sen tai etenkään Artun tarvitse välittää mistään muusta. Annoin Artulle tehtäväksi opetella sopivan alistuvaa asennetta tätä miestä kohtaan ja mietin jo mielessäni pitäskö sitä testata näin kahden kesken.

 Ei mennyt onneks viikkoakaan kun saatiin eka (järkevä) vastaus. Kyseessä oli aika nuori jamppa, 23v, mut jotenkin mä sytyin siitä vielä enemmän. Jotta homma pysyis kasassa sovittiin Artun kanssa ettei se saa nähä ilmotusta eikä vastauksia. Mä siis hoidin yksinään sen puolen. Tää vastauksen laittanu nuori mies oli nohevana poikana pistäny kroppakuvankin mukaan. Kerto meisselinsäkin olevan kookkaan puoleinen. Laitoin sille pari tarkentavaa kysymystä ja lähdin tekeen ruokaa. Hetkisen puuhailtuani puhelin piippasi viestin merkiksi. Yllätyin miten nopeeta vastaus tuli ja lisäks kuinka asialliselta tää tyyppi vaikutti. Se kerto pystyvänsä näkemään vaikka heti tänään. Mun mielikuvitus alko taas laukkaan omia latujaan. Mietin jo miten lähettäsin Artun suoraan iltavuorosta tän miehen luo pelkkä osote mukanaan. En heti vastannut takas mut laitoin Artulle viestiä asiasta. Se oli into piukeena viestiensä perusteella joten kielsin varmuuden vuoksi sitä runkkaamasta et se pysys kiimasena loppuillan.

 Lopulta tein päätöksen et Arttu menis suoraan pantavaksi vuoronsa päätteeksi. Hyörin kotona täpinöissäni tietämättä miten päin oikeen olla. En voinut seurata toimitusta eikä ainakaan vielä haluttu kuvata touhuja. Ootin sit sängyllä makoillen ja vähän väliä itteäni tyydyttäen Arttua kotiin. Kun kuulin oven käyvän, pomppasin välittömästi ylös. Suudeltiin ja kähmittiin taas pitkään eteisessä kunnes Arttu puotti pommin. Homma ei ollut todellakaan menny suunnitelmien mukaan. Aluksi kaikki oli mennyt hyvin, Arttu oli imeny tätä nuorempaa jamppaa ahnaasti samalla riisuen itteään. Pian olikin aika ryhtyä tositoimiin ja molemmilla oli lupaavat seisokit päällä. Paitsi no Artun ei pitänyt tehdä mitään omallaan. Toisin kävi kun selvis että ne ei ollut päässy edes panoihin asti. Tää toinen kaveri oli halunnut imeä myös Arttua joka ei voinut hillitä itteensä ja niinpä nämä kaks vaan otti suihin puolin ja toisin ja välillä runkkaili toisiaan. Arttu oli ollut niin kiimanen että oli tullu aika lailla reisille heti alkuun. Kuuntelin tätä selostusta inhon ja vitutuksen vallassa. Arttu kysy vielä varovasti tekiskö mulla vielä mieli mut mun fiilikset oli kaikonnu jo aikaa sitten. Toista se ois ollu jos kaikki ois menny niin kuin suunniteltiin.

 Siinä kun pyöriskelin sängyssä koittaen saada unen päästä kiinni aloin miettiin mikä mua tässä hommassa oikeen kiihotti. Olin jo kauan aikaa ollut kiinnostunut miesten välisistä touhuista ja homopornoa vilkuilin aina silloin tällöin mutta oma mies on kuitenkin aivan eri juttu. Ja kun muuten meidän seksielämä on jo mahtavaa niin miksi pilata se? Ehkä mussa on jotain dominan vikaa kun koko kropassa kihelmöi kun pääsen käskyttään mua kaks kertaa isompaa körilästä joka vois helposti heitellä mua pitkin seiniä.

 Meni varmaan viikko ennen kuin otettiin asia taas puheeksi. Seuranhakuilmot oli jääny avoimiksi ja kun avasin tätä varten tehdyn sähköpostin niin vastassa oli liuta vastauksia jos jonkinlaisilta miehiltä. Varmaan puolet meni roskiin surkean kirjotusasun tai lyhyyden takia mut yks ilmo herätti mun mielenkiinnon. Kyseessä oli nelikymppinen mies joka kerto olevansa rehellisesti täyshomo jossa oli vähän sadistinkin vikaa. Mieleen pomppas ne pari bdsm-pätkää joita olin katellu yks ilta. Ne oli vähintäänkin outoja vaikka jossain määrin vähän kinky olinkin. En silti halunnu heittää Arttua mihinkään kidutusluolaan joten kun päätin lopulta vastata viestiin kerroin tarkkaan mitä tuleman piti ja millä ehdoilla.

 Mainitsin varovaisesti asiasta Artulle joka innostu uudemman kerran. Sano olevansa vaikka heti valmis tosihommiin. Toppuuttelin vähän sen intoa ja muistutin mihin edelliskerran kiimasekoilut päätty. Se ymmärsi yskän mut sano olevansa aika voimaton kiimansa edessä. Jäin pohdiskelemaan tätä dilemmaa kunnes illalla sängyssä maatessa kerroin sille että huomenna se saa luvan hankkia itelleen siveysvyön. Arttu tiesi mistä oli kyse mut epäröi. Kertasin sille jälleen kerran faktat ja ettei sitominen tai kahleet sopineet ainakaan ekalle kerralle uuden tyypin kanssa. Sain sen vakuutettua aika nopeesti. Se jopa kysy joutuisko se pitään sitä vyötä ennakkoon ennen tapaamista johon en osannut vielä vastata. Oikeestaan ennen tuota hetkeä en ollu ees ajatellu tota mahollisuutta. Tunsin taas tutun tunteen valtaavan kehoni joten käskin Arttua antamaan mulle kunnon kielikylvyn. Se painu alas virne huulillaan. Viime päivien aikana kertyny kiima ja siitä johtuva turhautuminen purkautu nyt kertaheitolla. Otin tukevan otteen Artun päästä eka yhellä kädellä mut lopulta molemmilla ja painoin sitä mun haaroväliä vasten. Huohotin varmaan aika kovaa kun Arttu henkäisi jossain välissä olinko valmis panemaan. Vastasin tiukasti että panohommat on jäissä siihen asti kunnes Arttu on saanu parrua sisäänsä. Se tajus asian laidan viimestään sillon kun puristin sen poskia mun reisillä. Se voimisti vaan otettaan niistä ja alko hoiteleen klitorista. Se oli ehkä parasta suuseksiä tai ylipäätään seksiä mitä olin koskaan saanu. Vavahtelin kauttaaltaan kun tunsn orgasmin olevan lähellä. Ja ne huudot kuulu varmaan naapuriin asti mutta ne nyt on kuullu jo vaikka ja mitä. Kun Arttu viimein nousi seisomaan näin sen kyrvän täysseisonnassa. Se katto mua kysyvästi eikä ees uskaltanu koskee aisaansa ennen kuin myönnyin antamaan luvan. Melkein ehdin kiihottua uudestaan siinä katellessani sen raivosaa runkkausta mut se ei taaskaan kestäny kauaa. Tosin nää lastit oli poikkeuksellisen isot ja tuli niin paineella että ensilaukaukset lensi vastapäisen lipaston päälle. Naurettiin tolle varmaan viis minuuttia ennen kuin käytiin nukkumaan.

  Seuraava päivä meni kutkuttavan odotuksen vallassa. Arttu kuittasi viestillä hakeneensa siveysvyön ennen töiden alkua. Oli kuulemma ollu ‘’vähän’’ noloa kysellä myyjältä oikeankokoista mallia kun sitä ei hyllystä heti ollut löytynyt. Hykertelin viestille töissä ja muutama työkaveri ihmetteli mun ylitsepursuavaa hyväntuulisuutta. Mutisin jotain liibalaabaa vastaukseksi ajatukset jo illassa.

 Kotona sain tuttuun tapaan ootella muutaman tunnin Arttua joten päätin käyttää nuo tunnit hyödyksi. Googlailin tarkempaa tietoa näistä vöistä ja miten niitä edes käytettiinkään. Muutaman videon katottuani aloin pääsemään jyvälle. Arttu tuli vähän etuajassa kotiin kun halusi kuulemma päästä kokeilemaan uutta ostostaan mahollisimman äkkiä. Se passas mulle oikein hyvin ja niinpä passitin Artun heti ekana suihkuun. Se tepasteli sieltä ulos rehvakkaasti munasillaan jolloin huomasin sen puoliheijarissa heiluvan vehkeen. Mittailin väliin vyötä ja väliin Artun kalleuksia ja totesin ettei vyö voinut mitenkään mahtua sen päälle. Arttu selitti nolona että vyö asennetaan täysin löysän munan päälle. Jäin ihmettelemään ettenkö muista miltä Artun löysä kalu näytti. Todettiin sen olevan välillä liiankin innokas paisumaan seurassani.

 Samainen ongelma johti nyt siihen että jouduin olemaan hetkisen erossa Artusta kun tämä ähersi vyön kanssa. Kirosanat viuhuivat ilmassa makuuhuoneen ohuen oven läpi samalla kun selailin tylsistyneenä puhelinta. Kului varmaan puolisen tuntia ennen kuin kaikki oli valmista ja lukko napsahtanut kiinni. Nappasin avaimen Artulta ja piilotin sen pomminvarmaan piiloon.

 Jotta kaikki sujuis ongelmitta sovin Artun ja Jaakon (sen nelikymppisen äijän) treffit viikonlopulle kun meillä kummallakin oli vapaata. Tälleen pystyin saatteleen Artun matkaan eikä työstressit painais päälle. Jännitystä oli silti ilmassa koko lauantaipäivä kun ooteltiin kello kuutta. Mullakaan ei tehny mieli vaikka Arttu pari kertaa ehdotti että hän vois mut tyydyttää. Sanoin oottavani mieluummin iltaan kun Arttukin pääsis kenties pukille. Olin pitänyt sen siveysvyössä sen pari päivää mitä vyön asentamisesta oli kulunut pikaisia pesuja lukuun ottamatta.

 Kellon lähetessä kuutta käskin Artun pesulle. Varmistin vieressä seisoen että paikat olis taatusti puhtaat Jaakkoa varten. Arttu valitteli kovasti vyön kiristävän sen palleja mutta totesin kylmästi sen aukeevan vasta illalla panojen jälkeen. Se murisi jotain vastaukseksi mut tiesin sen vaan tykkäävän tästä härnäämisestä ja kiusaamisesta. Olin kyllä sanonut sille että jos se alkaa tulla toisiin aatoksiin jossain vaiheessa niin sanoo rohkeesti niin tiedän lopettaa mutta koskaan se ei ollut vielä viheltänyt peliä poikki.

 Suihkuttelun jälkeen Arttu puki mun valkkaamat vaatteet päälleen. Alkkarit oli harmaat pikkarimalliset, mahdollisimman poikamaiset ja helposti päältä revittävät siis. Salaa jo tosin harkittin paljastavampien alusvaatteiden hankintaa. Sit vielä rento t-paita ja farkut niin mun äijä oli valmis astuttavaksi. Arttu heitti vielä nahkarotsinsa niskaansa ennen kuin huikkas heipat.

 Tällä kertaa jännitys oli vielä pahempi ku viimeksi vaikka edelliskerran mokiin oli nyt varauduttu. Yritin keskittyä telkkarissa pyörivään leffaan mutta ajatukset herpaantuivat koko ajan. Säpsähdin kun puhelin piippasi viestin merkiksi. Arttu ilmotti tulevansa kotia kohti. Ei mitään muuta. Nyt mua alko todellakin jännittää. Arttu lampsi sisälle reippaasti moikaten mikä anto jo mulle vähän suuntaa siitä miten hommat oli sujunu. Ja hyvinhän ne oli menneet.

 Kun oltiin päästy alkukähminnöistä makkarin puolelle Arttu alko kertoon mitä ne oli tehny. Ihan alkuun Jaakko oli pistäny Artun riisuuntumaan alkkarisilleen minkä jälkeen se oli kopeloinu Artun läpikotaisin. Jaakko oli ollu todella tyytyväinen siveysvyöhön ja muutenkin kuvat oli pitänyt kuulemma hyvin paikkaansa. Pian se oli pistäny Artun töihin avaamalla sepaluksensa ja käskemällä mun miestä saamaan sille seisokin. Arttu oli aluksi hapuillut käsillään Jaakon elintä ja vähän runkannut sitä mutta pian Jaakko oli jämerästi tarttunut Arttua takaraivosta ja pakottanut sen ottaan suihin. Sitä oli kestänyt jopa puuduttavan kauan mut Arttu kerto sen oman kyrvän olleen koko ajan puristuksissa muovisessa vankilassaan.

 Tää oli ollut vasta alkusoittoa. Seuraavaks oli lähteny Artun alkkarit ja mun mies seiso nyt nakuna vieraan miehen edessä. Jaakko vähenteli itekkin vaatteitaan mut käski Arttua esittelemään kroppaansa samanaikasesti. Arttu ei tohtinut sanoa haluavansa jo kyrpää suoleensa minkä aika tosin koitti heti seuraavaksi. Jaakko ponnahti ylös sängyltä ja käskytti Arttua nojaamaan sänkyä vasten perse tyrkyllä. Liukkari tuntu viileeltä reikää vasten jota Jaakko kommentoi tiukaksi. Välillä toinen käsi hapuili Artun kiimassa kärvisteleviä palleja mikä vaan lisäs Artun tuskaa. Aluks Jaakon aika kookas vehje ei ollut päästä sisälle mutta kun tarpeeks kauan rentouduttiin ja availtiin niin lopulta se sujahti helposti Artun sisälle. Arttu kerto sen olleen väliin raastavankin kivuliasta kun melkeen sen ittensä kokonen äijä paino lihanuijaansa sen perseeseen samalla kun paino ruhoaan selkää vasten. Mutta tokihan mun mies kesti sen niin ku tosimiehen kuuluukin mitä nyt vähän ärähteli ja kirosikin välillä. Rynkytystä kesti kuulemma varsin kauan eli Jaakko ei todellakaan ollut mikään ensikertalainen näissä hommissa. Ja toki Arttu ei halunnut leikkiä kumien kanssa vaan Jaakon kuumat lastit valu suoraan sen suoleen.

 Mitään hempeilyjä ei lopussa ollut vaan pikaisten putsausten jälkeen Jaakko lähetti Artun matkoihinsa. Läpsäs se vielä sitä perseelle ja toivo sen tulevan toistekin. Olin kiimasta sekaisin tän kaiken kuulemisen jälkeen ja käskytin Artun pesulle välittömästi. Seurasin itsekin pian perässä siveysvyön avain mukanani. Napsautin lukon auki niin että Arttu sai pestä kaikki paikkansa puhtaaksi. Alotettiin suutelot heti tietty suihkussa enkä pystynyt pitämään näppejäni erossa Artun jälleen vapaana seisovasta kyrvästä. Annoin sille myös hellää suuhoitoa palkaksi kärsivällisyydestä. Arttu huokaisi olevansa lähellä niin päätettiin siirtyä sängyn puolelle.

 Artun selostus illan tapahtumista riitti esileikiksi. Sen vehjekin kiilteli kiimatipoista joita tippu terskan päästä lakanoille asti. Kun se survas sen voimalla syvälle muhun huusin nautinnon kourissa varmaan tien toiselle puolelle asti. Sit alko raivoisa rynkytys kun Arttu alko purkaan viime päivien paineita. Kassit hakkas rytmikkäästi mun sileää ihoa vasten ja voimakkaat kädet piteli mua paikoillaan kun kiemurtelin sen alla. Supistelin Artun kivikovan stondiksen ympärillä kovempaa kuin koskaan. Arttu vaikersi olevansa lähellä samoin kuin mäkin. Melkeen samalla sekunnilla kun tunsin sen tulikuumat lastit mun sisällä sain orgasmin jollasta en tällä vuosikymmenellä oo vielä koskaan kokenut. Haukoin henkeä ja hapuilin otetta Artusta joka otti mut lämpimään karhuhalaukseen. Siinä hetkessä en muuta tarvinnu.

Terveisin

Sanna

Janin viikonloppu

Jani pääsee vihdoin ulos mystisestä Laitoksesta, mutta ei ehkä sillä tavalla kuin hän olisi toivonut.

 Jani avasi silmänsä, muttei nähnyt mitään. Hän tunsi makaavansa jollain kovalla alustalla tyyny päänsä alla. Sydämen takomisen ja hengityksen tasaannuttua Jani tunsi pientä heijausta aivan kuin makaisi auton kyydissä. Jani yritti liikuttaa käsiään ja jalkojaan, mutta huomasi niiden olevan tiukasti sidotut alustaan.

 Matka tuntui jatkuvan pitkän tovin tasaista tietä pitkin. Kylmä ilmavirta hiveli Janin paljasta kehoa ja puolivelttoa kalua. Jomottava kipu sukukalleuksissa oli helpottanut, mutta jäljelle oli jäänyt jäätävä panetus, joka ei antanut kyrvän veltostua edes kylmän ilman vaikutuksesta.

 Tasainen tie vaihtui tärinän perusteella soratieksi. Ulkopuolelta Jani ei tahtonut kuulla juuri mitään, joten tämäkin koppero oli luultavasti äänieristetty. Vauhti hidastui ja tie mutkitteli paljon enemmän.

 Lopulta Jani ei osannut sanoa oliko auto pysähtynyt vai yhä liikkeessä. Tovin odoteltuaan hänen sydämensä hyppäsi hetkeksi kurkkuun, kun ovi kolahti auki päästäen kirkkaan auringonpaisteen tulvimaan sisään.

 Jani erotti hämärästi silmiään siristellen kaksi tummaa hahmoa, jotka kumartuivat häntä kohti. Toinen tarttui kiinni hänen hartioistaan samalla kun toinen päästi kädet vapaiksi. Lopuksi vapautettiin jalat.

 Nuorukaista kiinni pidellyt mies kiskaisi hänet ylös ja talutti ulos autosta. Ulkona miehet tarttuivat kumpikin Jania käsivarsista talutusotteella.

 Jani yritti hahmottaa mihin hänet oikein oli tuotu. Paljaita jalkapohjia raapi hienojakoinen sorakerros ja lempeä kesätuuli piti hien loitolla. Miehet taluttivat häntä edessä kohoavaa hirsimökkiä kohti, joka näytti enemmänkin linnalta kuin mökiltä. Sekametsän ympäröimältä mökiltä johtivat puutikkaat alas järven rantaan.

 Toinen miehistä pimpotti ovikelloa paksulla ja jäntevällä sormellaan toisen tiukentaessa otettaan ihan niin kuin luulisi Janin johonkin täältä karkaavan.

 Raskas ovi loksahti auki pahaenteisen raskaasti. Oven takana seisova hahmo paljastui Janille vähä vähältä oven auetessa piinaavan hitaasti.

  • Tässäkö se poika on? möreä miesääni kysyi.
  • Kyllä, kohde numero 725-97, toinen saattajista vastasi.
  • Mainiota, mies sanoi ja kuittasi saattajan lomakkeen nimikirjoituksellaan. – Voin jatkaa tästä.

 Miehet päästivät irti Janista. Oven takaa paljastunut mies oli kunnioitusta herättävä näky: pituutta oli taatusti 190 senttiä, hartiat olivat kuin karhulla, valtavaa kaljamahaa ei löytynyt vaikka pehmeyttäkin hänestä tuntui löytyvän. Koko komeuden kruunasi muhkea parta ja miehinen kalju.

  • Pysy paikoillas, mies käski ja paljasti nyrkissään pitelemänsä nahkapannan. Varmoilla otteilla hän kiersi pannan Janin kaulan ympärille saaden tämän talutushihnaansa. – Ja nyt sisälle, hän jatkoi ja riuhtaisi hihnasta.

 Avarassa eteisessä mies jätti Janin seisomaan oven eteen ote silti tiukasti kiinni hihnassa.

  • Kutsut minua koko ajan herraksesi. Onko selvä?
  • Kyllä herra, Jani vastasi niin varmasti kuin jännitykseltään pystyi.
  • Hyvä. Katotaanpas millanen paketti sitä ollaan saatu, mies jatkoi astuen Janin viereen.

 Hän asetti valtavan kouransa Janin harteille hieroen sitä oikean karhun elkein. Janin yllätykseksi tämä karhu jatkoi matkaansa selän kautta pepulle, jonka tämä ahmaisi kouransa sisään kokonaisuudessaan.

  • Ei huono, mies huohotti Janin korvaan.

 Yhtäkkiä toinen koura oli kiinni Janin sheivatussa etumuksessa. Ote oli tiukka, muttei kivulias.

  • Tällä nysälläkö sä oot muijas tyydyttäny? karhu kommentoi Janin velttoa kalua.
  • K-kyllä herra, Jani pinnisteli saadakseen sanat ulos suustansa.
  • Paitsi että eihän tämä oo vielä seisokissa, karhu virnisti samalla tehden pitkiä vetoja Janin esinahalla.

 Yhä Janissa vaikuttava aine esti häntä saavuttamasta orgasmia, mutta erektiota se ei estänyt. Viikkojen selibaatista johtuen nuorukaisen aisa seisoi hetkessä täydessä valmiudessaan terska punaisena.

  • No tulihan siihen pituutta, mies naurahti tutkaillen kämmenellään joka sopukan kasseja myöten. – Toimii näköjään se ainekin kun et tuossa ajassa ehtinyt jo tulla. Eikä tipan tippaa kiimatippojakaan, karhu jatkoi hieroen peukalollaan kuivaa terskanpäätä.

 Jani näki silmäkulmastaan vuokraajansa silmien kiiluvan, kun tämä jatkoi hänen elimensä tyydyttämistä. Kuin salaa sama kivistävä kipu valtasi aluksi kassit kiiveten sieltä kalunvartta pitkin ylös terskaan. Tuskaiset ärähtelyt purkautuivat hänen huuliltaan tahtomattaan.

  • No mikä on kun et tule? karhu nauroi suoraan Janin punoittavaan korvaan. – Setä tekisi sinulle palveluksen mutta ei näytä nuoren miehen kyrpä toimivan.

 Karhu lopetti liikkeensä ja tarttui Janin kasseihin. Yhdellä nopealla kiskaisulla hän sai Janin karjumaan kuin muinaishirviö. Jalat tärisivät, mutta vuokraajansa tukemana Jani pysyi pystyssä. Voimakas koura olisi pelkällä tiukalla otteellaan saanut Janin karjumaan, mutta yhdistettynä kiskovaan liikkeeseen se oli moninkertaisesti kivuliaampaa. Tukalaa tilannetta ei helpottanut selibaatista johtuva kassien turvotus.

 Mies päästi Janin elimet vapaiksi antaen vielä loppuhuipennukseksi parit iskut avokämmenellä. Janin kroppa tärisi vielä tämän jälkeenkin ja hengitys oli puuskittaista.

  • Liikettä poika, karhu murahti kiskaisten Jania talutushihnasta.

 Jani kiskottiin mökin toiseen päähän tupakeittiön ja saunaosaston ohi. Kaikki näytti uudelta ja tuoksuikin siltä. Olohuoneen korkeista ikkunoista avautui loppukesäinen maisema järvelle. Jani arveli vuoden olevan elokuun paikkeilla tai ehkä jo syyskuunkin, koska näin perisuomalaisesta maisemasta ei voinut päätellä ollenkaan missä he oikein olivat.

 Saunan takana oli vielä kodinhoitohuone, jonka Jani ehti jo kuvitella tyrmäkseen. Hänen vuokraajansa kaivoi taskustaan avaimen, jolla hän aukaisi yhden kaapin oven. Oven takaa paljastui muutaman neliön kokoinen pimeä koppero, johon Jani paiskattiin.

 Karhu irrotti talutushihnan Janin kaulalta ja kytki tämän kaulapannan seinästä roikkuvaan paksuun teräsketjuun. Lopuksi hän lukitsi oven jättäen Janin pimeyteen.

 Janin sydän pamppaili ja hiki tuntui nihkeältä paljaalla iholla. Hän olisi paljon mieluummin ollut lukittuna kotiosastollaan. Jos hänellä sellaista edes enää oli kaiken koetun jälkeen.

 Tunnit matelivat Janin koittaessa löytää mukavaa asentoa kovalta ja kylmältä lattialta. Vaikka se olisi löytynytkin, ei kaulaa puristava panta antanut hänelle rauhaa.

 Jossain vaiheessa etäältä alkoi kuulua epämääräisiä ääniä. Aivan kuin joku lähestyisi häntä. Jani oli oikeassa kuullessaan avaimen rapinan lukossa, ja kirkkaan valon hyökyessä pimeään kopperoon.

  • Ylös, hänen vuokraajansa komensi.

 Jani kömpi seisomaan huterasti. Kädet hakeutuivat kuin itsestään sukukalleuksien eteen, mutta ärhäkällä murahduksella karhu sai ne pysymään sivussa.

 Asennettuaan talutushihnan jälleen paikoilleen karhu kiskoi Jania samaa reittiä takaisin. Päästyään ulos saunaosastolta Jani kuuli muitakin miesääniä. Mahanpohjaa kouraisi.

  • No niin Pekka, näytähän se poikas meille, yksi äänistä hoilotti.
  • Tässähän se, Pekaksi kutsuttu vuokraaja totesi työntäen Janin keskelle olohuonetta.

 Sohvalla loikoili kaksi Pekan ikäistä miestä, joilla toisella oli lyhyt sänki päänsä päällä ja toisella varsin tuuheat, punertavat hiukset.

  • Ei huono, sänkipäinen totesi kömpien ylös sohvalta.

 Tarttuen Janista molemmilla käsillään mies kävi läpi joka sopukan tämän kropasta. Kasseille päästyään Jani kavahti taaksepäin paikkojen ollessa vielä arkoja edellisestä käsittelystä.

  • Pysy paikoillas! Pekka karjaisi vetäen vielä hihnasta sanojaan vahvistaakseen.
  • Et kai oo vielä rikkonut tätä? sänkipää naurahti Janin reaktiolle.
  • En nyt suinkaan, Pekka vakuutteli läimäisten samalla kouransa Janin pakaroille. – Vähän vaan tutustellut.
  • Oliko tää saanu sitä uutta ainetta? sohvalla löhöävä mies kysyi. – Sitä mikä estää tätä tulemasta?
  • No miten on? Pekka kysyi Janilta puristaen yhtä aikaa tämän persettä.
  • Kyllä olen, herra, Jani vastasi pinnistellen sanoja suustaan. Tuntui siltä kuin koko huone pyörisi silmissä.
  • Sen haluaisin kyllä nähdä, mies jatkoi luoden samalla merkitsevän katseen Pekkaan.

 Pekka nyökkäsi punahiuksiselle ja käski kahden muun miehen vahtia Jania sillä aikaa kun hän käy noutamassa ‘’rekvisiittaa’’. He eivät suinkaan ehtineet kyllästyä sänkipään kiusoitellen Janin kalun juhlakuntoon. Nimenomaan vähitellen kiusoitellen, mutta korventavassa kiimassaan Janin elin ei tarvinnut juuri ollenkaan huomiota noustakseen.

  • Täällähän ollaan jo hyvin valmiudessa, Pekka totesi musta kassi olallaan. Hän polvistui Janin selän taakse hääräillen hetken ennen kuin antoi seurueelleen luvan katsoa.

 Pekka oli asentanut kokonaisen tekoperän, johon oli muotoiltu naisen pakarat, anus ja pillu. Ylpeänä tuotoksestaan hän kysyi:

  • Kai poika tietää mihin tätä käytetään?

 Jani nyökkäsi, mikä yllättäen riitti vastaukseksi.

  • Ei kun hommiin vaan, Pekka käski ja heitti vielä liukkarituubin vuokrakohteelleen.

 Sänkipää ja karhu vetäytyivät sohvalle kolmannen miehen seuraksi katselemaan tulevaa näytöstä. Jani oli polvistuneena kohti ikkunaa, joten miehillä oli aitiopaikat hänen komealle sivuprofiililleen.

 Kädet hieman täristen Jani tursotti liukkaria kuivalle kalulleen. Jos jo pelkkä aineen vaikutus tulemiseen oli outoa, vielä oudompaa oli touhutippojen täysi puuttuminen. Liukkari tuli siis todella tarpeeseen.

 Jani hieroi loput voiteesta tekopilluun, veti syvään henkeä ja asetti punaisena helottavan terskansa reiälle. Koko kalu vavahteli sydämen lyöntien tahdissa suonet pullistellen. Jani oli vieläkin varma siitä että hänen lemmenvaltikkansa laukeaisi jossain vaiheessa. Kyllähän nyt lyhyelläkin matikalla pystyi sen päättelemään.

 Rohkaistuaan itseään tarpeeksi Jani survaisi kyrpänsä kerralla sisään. Ja se tuntui hyvältä. Jani pystyi melkein kuvittelemaan tyttöystävänsä eteensä poistamaan nämä viikkoja kertyneet paineet.

  • Pane jo poika! Pekka huusi.

 Jani säpsähti haaveilun loppuessa kuin seinään. Hetken tauon jälkeen hän alkoi tekemään lyhyitä työntöjä terskanpään hipaistessa lelun takaseinää joka työnnöllä.

  • No miltä tuntuu? punahiuksinen kysyi.
  • Ihan hyvältä herra, Jani vastasi hiukan huohottaen hento puna kasvoillaan.
  • Oot tainnu tehä tätä ennenkin? sänkipää vihjaili.
  • Kyllä herra.
  • Näytähän nyt mihin todella pystyt, Pekka lisäsi ripaus turhautumista äänessään.

 Jani hengitti syvään ennen kuin aloitti raivokkaan tykityksen muoviseen reikään. Ainoastaan toive laukeamisesta sai hänet jatkamaan. Ja ehkä tuntemattoman vuokraajan ennalta-arvaamattomat rangaistukset.

 Nuorukaisen kiihtyvä huohotus täytti pienen olohuoneen lattiasta kattoon. Miesten katseet olivat nauliintuneet työntöjen tahdissa liikkuvaan kroppaan: komeaan peppuun, meheviin reisiin ja lihaksikkaisiin käsiin, jotka olivat puristuneet lelun ympärille.

 Työnnöt jatkuivat ja jatkuivat ja jopa kiihtyivät. Joku olisi jo voinut luulla muovisen härpäkkeen menevän rikki moisesta rynkytyksestä. Mutta loppuhuipennusta ei tullut. Sen sijaan Jani sai kassinsa kipeiksi pahemmin kuin koskaan ennen.

  • Sattuu herra, Jani vaikeroi huohotuksensa lomasta.
  • Mitä sanoit? Pekka ivaili virne kasvoillaan.
  • Sattuu herra! Jani kailotti.
  • Mihin sattuu?
  • Kasseihin herra…ja kyrpään, Jani kertoi häpeä kaikuen äänessään.
  • Vai niin…, Pekka tuumi nojaten rennosti sohvan perälle. – Etkö saa kutia lentämään?
  • En herra, Jani ähkäisi.
  • No lopeta sitten kerta siitä ei mitään tule, Pekka komensi huokaisten.

 Jani veti elimensä ulos reiästä. Tummanpunaisena helottava meisseli kiinnitti miesten katseet kuin kadulta löytynyt seteli.

  • Joo-o, on kyllä tehokasta ainetta, punahiuksinen kommentoi. – Ei käy kateeks.
  • Eipä mutta on sitä hauska seurata sivusta, sänkipää naurahti.
  • On, Pekka sanoi lopuksi. – Ja vielä hauskempaa on näyttää miten hommat hoidetaan loppuun kuin mies.

 Tämän sanottuaan Pekka nousi seisomaan, avasi farkkujen sepaluksensa ja kaivoi esiin lekansa, joka ulos päästyään paisui komeaksi parruksi.

  • Väistähän poika vähäsen, Pekka käski ja asettui polvilleen Janin paikalle.

 Pari tippaa liukkaria riitti Pekan jo valmiiksi liukastetulle kalulle, joka sujahti sekunnissa sisään reikään. Tämä sonni ei kauaa aikaillut, vaan siirtyi suoraan kiihkeään nussimiseen asiaankuuluvan huohotuksen säestämänä.

  • Ei vittu, kohta lentää, Pekka huokaisi.

 Jostain kurkun perältä kaikuvan korahduksen jälkimainingeissa Pekan kyrpä sykki lastinsa ensin syvälle leluun ja myöhemmin parketille Pekan vedettyä elimensä ulos reiästä. Jani ja kaksi muuta miestä seurasivat esitystä mykkinä sivusta.

  • Siinä vähän mallia sullekin poika, Pekka sanoi ja läpsäisi kivuliaasti Janin yhä tanassa seisovaa kalua. – Ja nyt kieli ulos ja nuolet nämä sotkut pois.

 Jani totteli sillä sekunnilla kieli lipoen ahnaasti parkettia. Paksuhkot spermaklöntit oli varsin helppo nuolla talteen, mutta nieleminen tuotti pientä kakomista. Pekan pari jämäkkää kämmeneniskua perseelle antoi tarvittavaa potkua tähänkin hommaan.

  • Älä unohda pillua, Pekka kommentoi ylhäältä Janin työskentelyä.

 Kieli venytettynä äärimmilleen Jani nuoli lelun liukasta sisäpintaa niin syvältä kuin vain pystyi. Muovinen haju tunkeutui inhottavasti hänen nenäänsä, mutta hän jatkoi urheasti loppuun asti kunnes oli varma, että ainakin isoimmat satsit olivat turvallisesti hänen suussaan.

  • Loistavaa työtä poika, Pekka kehaisi ja kiskaisi Janin hihnastaan ylös seisomaan. – Eiköhän tästä vielä tule vallan mainio viikonloppu meille kaikille.

Jani näytillä

Janin ja Ollin tarina jatkuu, mutta kuinka pitkään?

 Jani tunsi olevansa takaisin lähtöruudussa. Erona aikaisempaan oli vain se, että tällä kertaa hänellä oli seuraa.

 Hänen kohtalotoverinsa, jonka perseneitsyyden hän oli pakotettuna ottanut, oli jossain vaiheessa päästetty vapaaksi köysistä, mutta saanut samalla vyötärölleen saman siveysvyön kuin kaikki muutkin kohteet. Sotilaspoliisi, jonka nimeksi paljastui Olli, ei ollut kovinkaan huonoa seuraa. Ollikin oli 19-vuotias ja viettänyt suurin piirtein saman ajan tässä laitoksessa kuin Janikin.

  • Aika jännä miten kaukana me ollaan asuttu toisistamme mut silti meidät on kaapattu samoihin aikoihin, Jani puhui kuiskaten varmuuden vuoksi. He eivät olleet varmoja saivatko he keskustella keskenään.
  • Mm, tää on joku valtakunnallinen järjestö, Olli jatkoi.
  • Tai maailmanlaajunen, Jani totesi.

 Seurasi lyhyt hiljaisuus. Tämäkin selli oli äänieristetty, joten hiljaisuuden vallitessa he kuulivat ainoastaan oman sydämensä lyönnit ja toisen hengityksen.

  • Miksköhän ne jätti sulle tuon sp-nauhan? Jani kummasteli Ollin hauista koristavaa asustetta.
  • Joku pervo nauttii siitä, Olli virnisti melkein kuin olisi oikeasti huvittunut.
  • Miten?
  • Kameroiden kautta, Olli sanoi ja heilautti päätään nurkkaan päin. – Niitä on joka puolella mut ne on hyvin piilotettu. Ne jakaa kuvaa nettiin luultavasti 24/7.

 Jani naurahti epäuskoisesti.

  • Eikö tuo oo vähän kaukaa haettua.
  • Musta se on ihan loogista. Tuskin ne uskaltaa päästää meitä pois täältä joten ne tyytyy kuvaamaan meitä ja asiakkaat saa tyydytyksen sitä kautta.

 Jani kohautti hartioitaan hiljaisuuden laskeutuessa jälleen heidän yllensä. Ei kestänyt kauaa, kun se rikottiin oven narahtaessa auki.

  Sisään astuneet kaksi vartijaa käskivät Janin ja Ollin seisomaan jonoon.

  • Selkä suoraksi! toinen heistä karjaisi Ollille ja mäjäytti tätä nyrkillä vatsalihaksille.

 Olli päästi matalan murahduksen, mutta suoristi selkänsä mutinoitta.

 Toinen vartijoista oli sillä aikaa kaivanut esiin kahleet, jotka kiinnitettiin Janin ja Ollin kaulan ympärille. Lopuksi heidät yhdistettiin lyhyellä metalliketjulla toisiinsa.

 Parivaljakko ohjattiin käytäväsokkeloa pitkin tyhjään huoneeseen, joka muistutti erehdyttävästi sitä huonetta, josta Jani ensimmäistä kertaa heräsi. Mitään sanomatta vartijat lukitsivat heidät sisään.

  • No mitäs nyt? Olli kysyi pälyillen ympäriinsä.
  • Hmm…onko tuolla joku lappunen? Jani osoitti yhtä seinistä.

 Nuorukaiset kävelivät seinälle, johon kiinnitetyllä lapulla oli teksti:

’’Olette molemmat lupaavia kohteita. Haluamme seuraavaksi testata teidän kykyjänne lisää. Aluksi pääskää ulos tästä huoneesta.’’

  • Siinäkö kaikki? Olli parahti. Hän koitti tunnustelemalla löytää lisäohjeita lapun ympäriltä tuloksetta.
  • Tuo olis jo liian helppoa, Jani virnuili. – Tää on taas joku älykkyystesti.
  • Olis tää huomattavasti helpompaa ilman tätä perkeleen ketjua, Olli manasi koittaen löysentää puristusta kaulallaan.

 Enempiä pohtimatta Jani ja Olli päättivät ryhtyä etsimään vihjeitä huoneen metallisen kylmiltä seiniltä. Etsintä oli kuitenkin yhtä tuloksellista kuin sen kuuluisan neulan löytäminen heinäsuovasta.

  • Ois tää tosiaan liian ilmeinen paikka, Olli totesi jonkin ajan kuluttua.

 Pojat istahtivat seinää vasten syvän huokauksen saattelemina.

  • Täähän on tasasta metallia koko huone. Miten ihmeessä täältä pääsis pois? Jani huokaisi.
  • On täällä tuo yks ovi, Olli osoitti ovea, josta he olivat huoneeseen tulleet.

 Jani ponnahti jo ylös, mutta Ollin parahdus sai hänet pysähtymään.

  • Ai vittu, varo vähän tätä vitun ketjua, tämä ärähti ja nousi ylös.

 Ovi oli samanlainen kuin jokainen heidän näkemänsä ovi tässä labyrintissa. Paksusta metallikahvasta vääntäminen ei tuottanut tulosta – ovi oli ja pysyi tiukasti lukittuna.

  • Mutta miks ne haluis meidän menevän tästä ovesta? Jani ihmetteli. – Sillonhan me tultas käytävälle.
  • Ei näistä ota selvää, Olli vastasi samalla tunnustellen oven reunoja. – Hei, täällä on jotain!

 Olli veti oven raosta esiin pienen, usean kertaan taitellun lappusen. Avattuaan sen hän luki sen ääneen:

  • ’’Kolme sanaa.’’
  • Kolme sanaa? Jani toisti hämillään.

 Hetken hiljaisuus. Ulkoa käytävältä ei kuulunut äänen ääntä.

  • Eli siis kolme sanaa, joilla oven saa auki, Olli sanoi silmät kirkastuen.
  • Tuskin sentään: ’’Minä rakastan sinua.’’, Jani naurahti.
  • Ei nähtävästi, Olli totesi oven pysyessä yhä lukittuna.
  • Jos ne haluaa meidän alistuvan lopullisesti. Koska jos me ei tehdä niin, me jäädään tänne ikiajoiksi.
  • Voi olla, Olli kommentoi. – Mutta mikä se olisi kolmen sanan muodossa?
  • Hmm…vaikkapa ’’Me alistumme teille.’’

 Piinaava jännitys. Ei mitään.

  • Entäs ’’Kohteet alistuvat tahtoonne.’’, Olli julisti.

 Samalla sekunnilla ovi narahti auki. Vilkaisten toisiinsa Jani ja Olli sen enempää empimättä astuivat ulos.

 Käytävä oli tyhjä ja hiljainen. Se jatkui kymmenisen metriä kumpaankin suuntaan haarautuen muutaman kerran.

  • Mihis nyt? Jani kysyi hieroen kananlihalla olevia käsivarsiaan – viileyteen ei tahtonut tottua koskaan.
  • Parasta tutkia kaikki ovet.

 Pääkäytävän ovista yksikään ei auennut. Sivukäytävät olivat kaikki umpikujia eivätkä niidenkään varrella olevat ovet auenneet. Jokainen näistäkin ovista muistutti täysin toisiaan.

  • No nyt meni hankalaksi, Olli huokaisi.
  • Älä vielä sano mitään, Jani rohkaisi. – Tällä kertaa me ei luultavasti mennä ovesta, vaan…lattiasta.
  • Miks?
  • Tuntuu vaan siltä.

 Janin opastamana parivaljakko alkoi tutkimaan lattiaa metri metriltä. Jokainen pieni kohouma tai painauma tutkittiin. Silmien harjaannuttua työ oli varsin helppoa, mutta mitään ei tahtonut löytyä.

  • Taisit olla väärässä, Olli totesi Janin takaa. – Lopetetaan jo, selkää särkee.
  • Mitäs se sotilas siellä valittelee, Jani piruili. – Käydään nyt loppuun asti läpi, kun kerran alotettiin, Jani sanoi jämäkästi ja kiskoi Ollia eteenpäin.

 Hetken päästä Jani pysähtyi äkisti saaden Ollin törmäämään häneen.

  • Tässä! Jani hihkaisi äskeisestä välittämättä.
  • Mitä siinä on? Olli murahti takaa.

 Jani näpersi lattiaa, kunnes sai nostettua sitä muutaman sentin. Sitten hän varoen siirsi lattialaatan sivuun. Alta paljastui luukku, jonka kahvaan hän tarttui.

  • Katopas, Jani kommentoi luukun alta paljastuvaa näkymää.
  • Mitäs helvettiä? Olli henkäisi Janin niskaan.
  • Ei kun alas vaan.

 He laskeutuivat alas paljastuneita portaita keskelle täydellistä pimeyttä. Vasta päästyään pois viimeiseltä askelmalta valot rävähtivät päälle.

 Silmiään siristellen nuorukaiset huomasivat seisovansa ikään kuin jalustalla keskellä suurta hallia. Tältä korkealta jalustalta johti vain yksi kapea sillan tapainen, juuri ja juuri jalan levyinen palkki toiselle puolelle, jossa heitä odotti suljettu ovi. Alla putoamista odotti verkko.

 Pitkän aikaa näkyä tuijotettuaan Olli parahti silmät suurina:

  • Miten helvetissä me tuota pitkin päästään?
  • Ei ainakaan seisoen, Jani vastasi.
  • Miten sitten? Roikkuenko? Olli ihmetteli.
  • Jep, Jani vastasi tyynesti.
  • Ei oo todellista…
  • Pakko se on olla. Tuuhan nyt, Jani sanoi ja kiskoi Ollin jalustan reunalle.

 Molemmat kumartuivat Janin mennessä ensimmäisenä. Jäntevä käsivarsi tarttui kylmään metallipalkkiin ja heti sen perään toinen. Viimein hän heittäytyi käsiensä varaan Ollin seuratessa tiiviisti perässä kahleen pakottaessa etenemään.

 Käsivarret jännittyneinä nuoret miehet etenivät varmoin ottein. Ollin hauista koristava SP-nauha oli kestokykynsä äärirajoilla lihaksien pullistellessa sen alla.

 Puoleenväliin päästyään molemmat ähkivät ja huohottivat kuuluvasti. Lyhyeltä vaikuttanut matka osoittautuikin hengästyttäväksi urakaksi urheilijanuorukaisillekin.

  • Ei vittu et on raskasta, Jani puuskutti.
  • Eteenpäin vaan! Olli huudahti. – Ei me tähän voida jäähä!

 Murahdellen Jani hivuttautui eteenpäin. Ähkien ja puhkien he viimein pääsivät loppumetreille. Käsivarret vapisten Jani hapuili jotain kiinteää mille astua.

  • Miten helvetissä me päästään tuonne ovelle? hän hätäili ääni vavisten.
  • Kato sinne alas, Olli neuvoi.

 Tason alapuolella olikin astinlauta, jolta Jani sai jalansijan. Samaan syssyyn Olli astui hänen vierelleen ja yhdessä toisiaan auttaen he kipusivat ylös oven eteen.

 Tasattuaan hengityksensä he kokeilivat ovea. Loksahdus vain ja se aukesi.

  • Sieltä he saapuvat! miesääni julisti.

 Samassa kaksi vartijaa ilmestyi kuin tyhjästä irrottaen Janin ja Ollin kahleistaan. Heidät ohjattiin vastakkaisiin suuntiin kirkkaasti valaistussa huoneessa.

 Huoneen päissä oli molemmille omat telineet, joihin heidät sidottiin x-asentoon. Janilta aukaistiin tämän lisäksi hänen siveysvyönsä. Katosta laskeutui lypsykone, jollaisella Jania oli jo aikaisemmin käsitelty. Putki asennettiin levossa olevalle kalulle, mutta itse laitetta ei vielä käynnistetty.

  • Nyt, hyvä yleisö, saatte nähdä jotain täysin uutta, miesääni julisti. – Kohde 725-97 on saanut viime viikkojen ajan uutta ainettamme, joka tekee hänen laukeamisensa mahdottomaksi seuraavien viikkojen ajaksi, jos nyt lopettaisimme annostelun. Jos taas jatkaisimme annostelua, vaikutukset jatkuisivat. Voimme myös nostaa annostelua, mikä arvioidemme mukaan johtaa vuosien mittaiseen tai peräti elinikäiseen laukeamattomuuteen. Seuraavaksi esittelemme aineen vaikutuksia käytännössä.

 Janiin liitetty lypsykone käynnistettiin. Hitaat pumppailut saivat paineen kasvamaan viikkojen selibaatin jälkeen. Tahti kiihtyi kuitenkin nopeasti aivan kuin laite tietäisi tarkalleen milloin pumpata kovempaa. Jani tunsi suunnatonta mielihyvää saadessaan pitkän tauon jälkeen tuntea kyrpänsä sykkivän terhakkaana, vaikkakin siitä oli kiittäminen tätä erikoista konetta eikä hänen rakasta kättään.

 Mutta kuten mies oli selittänyt, Jani ei päässyt kliimaksiin. Hänen nuoruuden intoa puhkuva kalunsa näytti siltä kuin se olisi minä hetkenä vain sylkäissyt nesteet pihalle, ja sen alla paisuneet kassit odottivat laukausta toisiaan vasten jännittyneinä. Laukeamisen sijaan Jania alkoi kalvamaan tuskastus niin lähellä odottavasta helpotuksesta ja suoranainen kipu turvonneissa kasseissa. Sieltä se levisi pikkuhiljaa kalun vartta pitkin terskaan, joka helotti tulipunaisena.

 Janin äänekäs vaikerointi ei saanut miestä lopettamaan. Kone lypsi Jania armottomasti ja yhä kiihtyvällä tahdilla. Viimein vaikeroinnin muuttuessa karjunnaksi kasseja korventavan kivun takia laite pysäytettiin.

  • Kuten huomasitte, aineen vaikutuksesta kohde ei lauennut, vaikka kuinka stimuloimme penistä. Sen sijaan se sai aikaan tuskaisen tilan, jossa kipu sukuelimissä muuttui lopulta sietämättömäksi. Aine on jopa niin tehokas, ettei edes kiimaliimaa erittynyt.

 Jani oli tällä värin irrotettu laitteesta, jotta yleisö näkisi hänen sykkivän kyrpänsä kaikessa komeudessaan. Hän ei voinut vastustaa kiusausta olla katsomatta alas haaroihinsa. Ja toden totta: kalu oli täysin kuiva terskaa myöten.

  • Emme voi korostaa liikaa aineen potentiaalia, mies jatkoi. – Tämä tuo täysin uuden ulottuvuuden kohteiden kurinpidosta huolehtimiseen. Ja onhan tämä toki nautinnollista seurattavaa. Mutta mikä tärkeintä, kohde ei voi laueta ilman lupaa, vaikkei hän olisikaan lukittuna siveysvyöhön.

 Puheen loputtua Jani irrotettiin kahleista ja lukittiin pieneen häkkiin. Heti tämän jälkeen häkki alkoi nousemaan kohti kattoa lopulta jääden heilumaan ilmaan muutaman metrin korkeuteen. 

  • Otamme tarjouksia vastaan seuraavan kahden tunnin ajan. Pitäkää mielessänne, että tekemänne tarjous on sitova eikä sitä näin ollen voi peruuttaa. Vuokra-aikaa ei voi myöskään pidentää, vaan aikaa on vain tämä yksi ja ainoa viikonloppu, mies selosti.

 Jani jähmettyi niille sijoilleen. Puheet vuokrauksesta eivät jättäneet epäselväksi mistä oli kyse. Jopa hänen kovana kipuileva kyrpänsä veltostui hiukan.

  • Julistan täten tarjouskilpailun alkaneeksi!

Janin uudet kaverit

Monenlaista hahmoa pyörii Janin ympärillä, mutta tuleeko kenestäkään pidempiaikaista tuttavuutta?

Päivät etenivät samalla puuduttavalla kaavalla osastolla G-3. Jani koitti parhaansa mukaan pitää lukua osastolla viettämistään päivistä, mutta oli mennyt sekaisin laskuissaan jo jokin aika sitten. Aikaa oli saattanut kulua pari viikkoa tai pari kuukautta.

Uusia kohteita tuli ja vanhoja meni tasaiseen tahtiin. Janin entinen työpari Markuskin oli viety jo pois ties minne. Jani ei saanut lopetettua pohdintoja hänen jossain tulevaisuudessa koittavasta siirrostaan.

Janin uudeksi työpariksi määrätty Ilkka oli tullut osastolle samoihin aikoihin hänen kanssaan. Jania aavistuksen lyhyempi Ilkka oli 24-vuotiaana osastonsa vanhimpia, mutta treenattu yläkroppa veti vertoja nuoremmille.

Työparina Ilkka ei ollut ehkä se kaikkein paras. Hänen jatkuva vastaanhangoittelu ajoi hänet ikäviin tilanteisiin. Joskus meni päiviä, ettei hänestä kuulunut mitään, mutta yhtäkkiä hän palasikin Janin rinnalle puunaamaan lattioita. Katoamisten aikana Janin kontolle jäivät Ilkankin työt. Yhtälö oli mahdoton, joten Janikin sai tuntea munissaan Ilkan rangaistuksen.

Tänäkin päivänä kellon osoittaen ehkä jotain iltapäivän tuntia kaksikko oli työn touhussa. Nytkin heidän työtään vartioi sama tatuoitu vartija kuin usein aiemminkin. Jani oli nimennyt tämän körmyn ”omavartijakseen”.

  • Annatko sen sangon, Ilkka murahti Janille.
  • Etkö tiedä etteivät kohteet puhu työn aikana! vartija karjaisi.
  • En! Ilkka huusi takaisin kasvot vihasta rypyillä.

Jani seurasi tilannetta hiljaa sivusta kuitenkin jatkaen siivoamistaan.

  • Jatka siivoamista! vartija jatkoi.

Ilkka vaikeni. Vartija kaivoi esiin tutun säätimen, jolla hän annosteli tujaukset sähkövirtaa Ilkan elimille. Kohde pysyi hiljaa paikoillaan tästä huolimatta – ainoastaan jalat nytkähtelivät hieman. Jani näki tuskanhuutojen odottavan aivan Ilkan yhteenpuristettujen huulten takana, mutta tämä ei antautunut.

  • Vai alat hankalaksi? vartija tuhahti ja työnsi säätimen taskuunsa. – Ylös siitä, hän jatkoi ja repi lyyhistyneen Ilkan pystyyn.

Vartija käänsi katseensa työnsä lopettaneeseen Janiin:

  • Seuraa meitä.

Vartija johdatti heidät takaisin kotiosastolle. Kolmikko pysähtyi ovivahdin kopille.

  • Kutsu koko osasto koolle, vartija käski kaapinkokoista vahtia.

Jani ja Ilkka vietiin ruokalaan. Jani käskettiin istumaan yhdelle pöydistä, kun taas Ilkka talutettiin tyhjän linjaston eteen.

  • Mene x- asentoon, vartija käski.

Tällä kertaa Ilkka ei hangoitellut vastaan. Kasvot olivat tyynen neutraalit.

Vartija paineli jälleen kerran säätimen nappeja. Jani ei pystynyt käsittämään miten noin pienellä vekottimella pystyi tekemään niin paljon.

Samassa katosta alkoi laskeutua metalliset kahleet Ilkan käsien kohdalle. Samanlaiset kahleet nousivat myös lattiasta jaloille.

Jani tunsi kylmän väreen lävistävän koko kehonsa. Tämä ei tietäisi hyvää.

Vartija lukitsi Ilkan kädet ja jalat kahleisiin samalla kun ruokalaan alkoi marssia loput osaston kohteista. Nämä täyttivät paikat Janin ympärillä kummastelevat katseet heidän eteensä kahlitussa Ilkassa.

Osaston loput vartijat asettuivat ruokalan seinille vartioon tatuoidun körmyn ottaessa estradin haltuun. Hän kaiveli taskustaan vekottimen, jota Jani ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt.

  • Nyt näette mitä jatkuva niskoittelu saa aikaan, körmy julisti samalla vetäen vekottimen täyteen mittaansa. Nyt se muistutti taikasauvaa, johon Janin katse oli tiukasti lukkiutunut.

Ilkka säilytti ihailtavan hyvin tyyneytensä – tai siltä se ulkopuolisen silmin ainakin näytti. Vartijan avatessa napin painalluksella Ilkan siveysvyön auki nuorukainen yritti pyristellä vaistomaisesti irti kahleistaan. Janin katse laskeutui magneetin tavoin Ilkan paljastuneelle elimelle, jonka alla selibaatista turvonneet kivekset roikkuivat velttoina.

Vartija naurahti kuuluvasti:

  • Tästä pinteestä et pääsekään enää niin helpolla!

Hän nosti sauvan Ilkan jännittyneelle rintakehälle. Kuului napsahdus, ja heti perään Ilkan karjaisu. Jani oli ollut näkevinään pienen kipinän sauvan päässä.

  • Tällä vehkeellä on kaksi kertaa enemmän tehoja kuin niillä jotka on teidän munissanne kiinni, vartija rehenteli hiljaiselle yleisölle.

Sauva laskeutui alas Ilkan hyvin muodostuneille vatsalihaksille, joille se antoi parit tujaukset. Ilkka vaikeroi ja rimpuili. Kasvot helottivat tulipunaisina, ja hänen huohotuksensa kaikui pitkin salia.

 Jani päätteli seuraavan kohteen olevan Ilkan sukukalleudet, mikä ei-niin-yllättäen osoittautuikin oikeaksi. Jännitys salissa oli noussut huippuunsa. Kaikki olivat hiljaa Ilkan huohotusta lukuun ottamatta.

 Sadistinen virne huulillaan vartija jakeli sähköiskuja ensin Ilkan levossa olevalle kalulle, joka hetken päästä helotti omenanpunaisena. Ilkan karjunta oli lievimmin sanottuna korvia riipivää. Siltikään kukaan yleisöstä ei ulkoisesti reagoinut siihen – toki kaikkien oli jatkuvasti pinnisteltävä tämän pokerinaaman ylläpitämiseksi.

 Ilkan voimakkaiden käsivarsien ja paksujen jalkojen pyristely kahleita vastaan oli yhtä tuloksetonta kuin hänen karjuntansakin. Janista vaikutti siltä kuin tämä vain yllyttäisi vartijaa kiihdyttämään tahtiaan.

 Eturivissä istuneet saattoivat hyvin nähdä Ilkan kassien tuskaisen tilan, mikä tulisi iskujen myötä vain pahenemaan. Kenties jopa viikkojen selibaatti oli saanut ne turpoamaan silminnähtävästi ja punoittamaan epäterveellä tavalla. Syitä selibaatille saattoi olla monia. Ehkä vain harva oli kiinnostunut saamaan hänen mälliään tai sitten selibaatti oli osa hänen rangaistustaan. Saattoihan joku johtohahmo myös puhtaasta mielihyvästä pitää Ilkan kaltaisen atleetin tällaisessa turhauttavassa tilassa.

 Oli miten oli, mutta seuraava sähköiskujen sarja sai yleisön vavahtamaan kauhusta. Osa ei kyennyt peittelemään järkytystään, vaan se paistoi selvänä heidän kasvoiltaan. Janin kehon lävisti kylmä väre, joka oli kuin heijastuma Ilkan kasseja polttavasta sähköstä.

 Ilkan karjunta kuulosti joltain b-luokan kauhuelokuvan ääniraidalta miehisen matalalla äänellä höystettynä. Tämä ei ollut vielä mitään lihaksikkaan kehon raivokkaan rimpuilun rinnalla. Teräs ei kuitenkaan antanut periksi. Punoitus Ilkan palleissa alkoi sinertyä kidutuksen yhä jatkuessa.

 Pienen ikuisuuden jälkeen vartija lopetti iskujen antamisen. Ilkan jännittynyt kroppa valahti veltoksi jääden roikkumaan kahleiden varaan.

  • Ehkä seuraavalla kerralla mietit kaks kertaa ennen kuin väität vastaan, vartija totesi.

 Ilkka ei huohotukseltaan pystynyt vastaamaan, mutta silmien kipunoinnista saattoi yhä aistia syvään uurtuneen vihan vartijaa kohtaan.

 Vartija viittoi kollegansa paikalle. Pari isointa järkälettä tarttui Ilkkaa käsivarsista ja talutti hänet ulos salista, vaikka kestokykynsä rajoille uuvutettu Ilkka ei kyllä olisi tuottanut vastusta kellekään.

 Ilkasta ei tämän episodin jälkeen kuultu. Luultavasti hänet oli alennettu jonnekin alemmalle tasolle tässä jättimäisessä sokkelossa.

 Kului parisen viikkoa ilman mainittavia sattumuksia. Jani alkoi olla osastonsa pitkäaikaisimpia asukkeja. Henkisen jaksamisen kannalta samat rutiinit ja tuttu ympäristö olivat hyviä, mutta jatkuva epävarmuus tulevaisuudesta jäyti koko ajan takaraivossa.

 Yhtenä aamuna ennen aamuherätystä Janin sellin ovi avattiin. Ovesta astui sisään kaksi mustiin pukeutunutta miestä kommandopipoilla varustettuina. He raahasivat Janin ulos osastolta ilman vastarintaa. Jani oli puolet matkasta sokaistunut kirkkaista valoista ja yhä tokkuraisena äkkiherätyksestä.

 Pitkän kävelyn jälkeen Jani puskettiin tällä kertaa pimeään huoneeseen. Ovi hänen takanaan kolahti pahaenteisesti kiinni.

  • Seuraava vaihe koulutuksestasi alkaa, tuttu konemainen ääni ilmoitti kaiuttimista.

 Keskelle huonetta syttyi kirkas valokeila. Keskellä sitä oli nelinkontin alastomana sidottuna pellavapäinen nuori mies paljaalla hauiksellaan musta SP-nauha. Tämän vartalo piirtyi terävästi vasten pimeää taustaa. Silmät oli peitetty, ja suu tukittu.

  • Tehtävänäsi on poistaa edessäsi olevan kohteen perseneitsyys. Liukuvoidetta löydät kohteen viereltä. Aikaa on viisi minuuttia siveysvyön avaamisesta.

 Kuin taikaiskusta Janin vyö aukesi paljastaen tarkalleen vain hänen sukukalleutensa muun vyön jäädessä kiinni. Hän ei tuhlannut aikaa, vaan riensi kohteen luo. Ajattelulle – saati tunteilulle – ei ollut sijaa.

 Nuori varusmies – luultavasti Janin ikiä – oli perse tyrkyllä Janin viikkoja selibaatissa viettäneen kyrvän edessä. Vähemmästäkin Janilla olisi ottanut eteen. Tyttöystävän ollessa pelkkä häilyvä muisto häntä ympäröivien miesten keskellä tällainen tilaisuus oli mittaamattoman arvokas.

 Reilu loraus liukkaria kyrvälle ja hieman myös sotilaan tiukalle reiälle olivat ainoat Janin tarvitsemat valmistelut. Nyt täydessä seisokissa sykkivä kalu odotti terska punaisena hetken päästä koittavaa helpotusta.

 Terävä työntö kivenkovalla terskalla sai sotilaan reiän avautumaan riittävästi. Jani sai puskettua keskikokoisen kyrpänsä miltei tyveä myöten sisään. Kohde hänen allaan koitti vaikeroida minkä suuntukkeeltaan pystyi. Vaalean karvoituksen peittämät reidet tärisivät Janin melan porautuessa nuorukaisen sisään. Jani ei edes kuullut näitä hiljaisia valituksia, vaan painoi konemaisesti tiukkaa reikää mielessään ainoastaan laukeaminen.

 Minuutit kuluivat vilistäen. Vielä viimeiset työnnöt ja hän olisi valmis.

 Kuului korkea piippaus.

  • Aika on ohi. Keskeytä tehtävä, kaiuttimista kaikui.

 Jani jähmettyi. Kliimaksiin valmiina oleva kyrpä jäi avuttomana seisomaan sotilaspoliisin reikään.

  • Irrottaudu kohteesta!

 Jani hätkähti ja veti kalunsa ulos. Se heilui sykkimisen tahdissa aivan kuin se huutaisi siemensyöksyä.

 Kuului oven aukaisu. Janin luo käveli taas yksi naamioitunut körmy mustissa. Tämä kumartui hänen vierelleen, nappasi kiinni Janin kyrvästä karhunkämmenellään ja painoi kylmäainetta sisältävän pussin vasten kalua.

 Jani parahti kivusta, mutta körmy ei hetkahtanut. Tuskaa kesti siihen asti, kunnes Janin kyrpä oli jälleen löysänä. Tämän jälkeen vartija lukitsi siveysvyön takaisin paikoilleen.

 Kassit edelleen pakottaen Jani jätettiin virumaan yhdessä kovia kokeneen varusmiehen kanssa. Kattovalon sammuttua he jäivät odottamaan pimeyteen ja hiljaisuuteen ympäröityinä uusia koettelemuksia.

Janin koettelemus

Jatkoa Janin tarinalle.

 Jani tuijotti tyhjällä katseella vastapäistä metalliovea. Hän ei enää tiennyt kuinka kauan hän oli seisonut sidottuna tässä pienessä sellissä. Oli aivan hiljaista. Jani oli päätellyt huoneen olevan äänieristetty, joten hän ei ollut tuhlannut energiaa huutamiseen.

 Yhtäkkiä ovi kolahti auki, ja sisään astui kaksi miestä, jotka näyttivät aivan samanlaisilta kuin Janin aiemmin kohtaama. Sanomatta sanaakaan he vapauttivat Janin, mutta tarttuivat hänen käsivarsiinsa taluttaen hänet ulos sellistä.

 Nuorukaista talutettiin pitkin identtisiä ja sokkeloisia käytäviä loistelamppujen kirkkaassa valossa. Seinät, katto, ovet ja lattia oli kaikki tehty samasta harmaasta metallista, joka tuntui jäätävältä Janin paljaalla iholla. Hänen nänninsä nöpöttivät terhakkaina rintalihasten päällä.

 Lopulta miehet pysähtyivät ja taluttivat Janin käytävän päässä sijaitsevaan pieneen huoneeseen. Hänen käskettiin seistä asennossa jalat pienessä haara-asennossa, kädet takana ja selkä suorana. Saattajat jäivät seisomaan kädet rintojensa päällä Janin sivuille.

 Huone oli muuten tyhjä lukuun ottamatta pientä kameran linssiä ja kaiutinta suoraan Jania vastapäätä. Kaiutin rätisi ja sama konemainen ääni aloitti selostuksen:

  • Kohde numero 725-97?

 Saattajat nyökkäsivät.

  • Kohde on määrätty työpalvelukseen siivoustehtäviin osastolle G-3. Palvelus alkaa huomenna kello 6.00. Viekää kohde selliinsä.

 Selli oli samankokoinen kuin aiempikin, mutta täällä oli kalusteina punkka ohuella patjalla, wc-pytty sekä käsienpesuallas. Ikkunaa ei ollut, ainoastaan kirkas kattovalo, joka paloi koko hereillä oloajan aamukuudesta iltakymmeneen.

 Ovi kolahti jälleen kiinni Janin silmien edessä. Sydän pamppaili hermostuksesta. Siivoustehtävät kuulostivat helpoilta, mutta joutuisiko hän viettämään koko loppuelämänsä lattioita puunaten? Unensaannissa ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun hän viimeinkin pääsi makuulle kaiken seisomisen jälkeen.

 Kattovalo rävähti auki pakottaen Janin hereille. Käytäviltä kuului vartijoiden huutoa, kun he availivat sellien ovia ja käskivät kohteita käytävään.

 Janin kohdalle sattui oikea korsto. Paksut käsivarret oli tatuoitu täyteen, ja rinta pullisteli lihaksikkaana paidan alla. Erona aiempiin henkilökunnan jäseniin vartijoiden kasvoja ei ollut peitetty. Heidän univormunsa oli lyhythihainen kauluspaita, suorat housut sekä koppalakki.

  • Ulos, vartija ärähti.

 Jani astui käytävään vilkaisten pikaisesti sivuilleen. Muillakaan kohteilla ei ollut muuta päällään kuin sama metallinen siveysvyö.

  • Asentoon, vartija jatkoi.

 Jani otti eiliseltä tutun asennon. Oikealta alkoi kuulua maihareiden tasaista kopinaa. Jani näki sivusilmällään kyseessä olevan jonkinlaisen vartijoiden esimiehen, joka oli tarkastamassa kohteita.

 Tullessaan Janin kohdalle hän pysähtyi.

  • Onko tämä se uusi kohde?
  • Kyllä on, kohde numero 725-97, vartija vastasi.

 Silmäiltyään hetken Jania tarkastaja kehaisi tämän olevan oivaa materiaalia osastolle. Janin sisintä kylmäsi.

 Käytävältä kohteet ohjattiin ruokalaan, jonka linjastolta he noutivat aamiaisen. Pöytiä oli kaksi, ja syöjiä noin parisenkymmentä.

 Jani alkoi mättämään mautonta puuroa sisuksiinsa yrittäen tukahduttaa päänsä sisällä vellovat ajatukset.

  • Ai sä oot se uus? Janin oikealta puolelta kuului.

 Puhuja oli vaalealla lätkätukalla varustettu perusjäkärin näköinen nuorukainen. Jani meni lukkoon. Hän ei ollut yhtään varma saivatko he puhua keskenään.

  • Älä huoli, syödessä saa puhua, vierustoveri vakuutteli.

 Jani myönsi olevansa uusi. Hän kysyi missä he olivat.

  • Sen kun tietäis. Suurin osa veikkaa jotain asumatonta korpea kaukana Suomesta. Eipä täältä uloskaan oikein pääse selvittämään, vieruskaveri virnisti.
  • Kauanko nää vyöt on muuten paikoillaan? Jani kuiskasi kysymyksen puuron jäähtyessä.

 Kohtalotoveri naurahti hieman.

  • Sitäkään ei kukaan tiedä. Mulla pisin aika on kai jotain kuukausi, joillain useampikin. Jotkut taas saa tyhjennyksen melkeen joka päivä, niin ku tuo tuossa, tämä jatkoi nyökäten Jania vastapäätä istuvaan kaveriin.

 Kohde, johon viitattiin, nosti katseensa lautaseltaan.

  • Ai mä vai? runsaalla, tummalla kehonkarvoituksella ja parransängellä varustettu roteva nuori mies kummasteli.
  • No ei siitä oo kuin pari päivää ku viimeks sait tulla!
  • Joku selvästi tykkää mun mällistä.

 Ruokailu oli pian ohi, mutta sen aikana Jani ehti kiinnittää huomiota lukuisiin hiustyyleihin, kehon karvoituksiin ja vartalotyyppeihin, joita heidän osastollaan vilisi. Osa oli hänenkaltaisiaan urheilijoita sopusuhtaisella kropalla, osa taas hieman tukevampia, mutta samalla lihaksikkaita, muutama taas oli kuin suoraan salilta tullut. Ikähaarukka sen sijaan oli tiukasti parinkympin tuntumassa.

 Vartijat jakoivat heidät pareihin, joille kullekin annettiin sanko täynnä pesuvettä sekä kaksi luutua. Jokaisella parilla oli oma sektorinsa siivottavanaan.

 Jani sai parikseen ruokalassa häntä vastapäätä istuneen Markuksen. 190-senttinen karhu erottui selvästi muista kohteista osastolla.

 Parin jynssäystä valvoi aina vartija. Jollain ihmeen sattumalla Janin ja Markuksen vartijaksi oli päätynyt sama, joka oli aamulla herättänyt Janin ensi kertaa.

 Seisottuaan kauan aikaa poikien takana seinään nojaten vartija avasi suunsa:

  • Vauhtia senkin neidit tai jäätte ilman ruokaa.

 Tehostaakseen sanojaan vartija kaivoi esiin pienen kaukosäätimen. Paineltuaan parista napista Markukselta pääsi tuskallinen huuto. Luutu tipahti lattialle ja Markus painui kaksinkerroin.

  • Tässä näät uus poika mitä ne anturat sun munissa saa aikaan, vartija virnuili Janille.

 Markus tointui iskusta pian naama peruslukemilla. Jani pystyi vain kuvittelemaan vihan määrää, jota tämä järkäle koki päätä lyhyempää vartijaa kohtaan.

 Osasto kokoontui lounaalla jälleen yhteen. Jani päätti olla tällä kertaa rohkeampi ja avasi sanaisen arkkunsa:

  • Kuinka kauan te ootte ollu täällä?
  • Joitain kuukausia, jälleen Janin oikealla puolella istuva Iiro vastasi.
  • Meikä varmaan pisimpään jotain kuus kuukautta, Markus totesi.
  • Mutta kukaan ei oo täällä vuosia. Aina välillä joku lähtee eikä palaa enää koskaan, Iiro jatkoi.
  • Mihin ne sit joutuu? Jani ihmetteli.
  • Kukaan ei varmasti tiedä, mutta toisille osastoille tai sit ne myydään ulkopuolelle.
  • Muut osastot on monesti pahempia, Markus sanoi ja tunki lusikallisen muhennosta suuhunsa. – Monta osastoa on pelkkää hiilien lapiointia lämmityskattiloihin.
  • Mutta ylöspäinkin voi päästä, Iiro vihjasi. – Koskaan ei vain tiedä mihin suuntaan on menossa.

 Iiron ja Markuksen selostus sai Janin mielessä heräämään vain entistä enemmän kysymyksiä. Mutta varmaa vaikutti olevan vankeuden lopullisuus, joten vangitsijoiden säännöillä pelaaminen tuntuisi ainoalta järkevältä vaihtoehdolta.

 Lounaan jälkeen jynssäys jatkui, vaikka näkyvää likaa ei välttämättä olisikaan. Jani epäili tällaisen puuduttavan työn olevan salainen testi, jolla päätetään kuka jatkaa mihinkin. Niinpä hän luuttusi lattioita kuin zombie käsien kipuilusta huolimatta.

 Töiden päätteeksi syötiin vielä päivällinen, minkä jälkeen jokainen kohde suljettiin omaan selliinsä odottamaan seuraavaa päivää.

 Jani tunsi poltetta ympäri kehoaan. Jos hän näkisi itsensä peilistä, hän saattaisi huomata hienoista kasvua lihaksissaan. Ainakin hän tunsi sen.

 Yhtäkkiä hänen sellinsä ovi avattiin. Ovella seisoi sama vartija aikaisemmilta kerroilta.

  • Ulos sieltä.

 Jani totteli hämmennyksen vallassa. Vartija vei hänet pois osastolta pitkin käytäväsokkeloa hissiin, joka toi heidät suurehkoon huoneeseen, jota hallitsi tutkimuspöytä kahleineen.

 Vartija sitoi Janin tiukasti pöytään kiinni ja kaivoi taskustaan saman säätimen, jolla oli antanut iskuja Markuksen kasseille.

 Tällä kertaa vuorossa ei ollut iskuja, vaan napin painalluksesta Janin vyö aukesi paljastaen hänen levossa olevan kyrpänsä.

 Janin päässä myllersi. Hän ehti jo toivoa, että hän saisi jo nyt paljon puhutun tyhjennyksensä. Vartija paineli nappeja lisää, mikä sai katosta laskeutumaan erikoisen koneen, josta lähtevä putki kytkettiin Janin kaluun.

 Oltuaan ties kuinka monta päivää ilman tulemista Janin elin alkoi osoittaa elonmerkkejä. Vartija hymähti hieman alkaen lisätä painetta putkeen, mikä sai Janin kyrvän nytkähtelemään. Ei aikaakaan, kun se sykki koko komeudessaan.

 Jani päätti antautua nautinnon valtaan. Kone tuntui tietävän juuri oikean tahdin hänelle. Hetken se tuntui paremmalta kuin oma käsi.

 Mutta viime hetkillä se loppui. Kone hiljeni jättäen Janin kalun sykkimään ilman stimulointia. Jani ärähti turhautuneesti.

  • Anna mun tulla, hän vaati vieressä virnuilevalta vartijalta.
  • Ei sun aika vielä oo, vartija naurahti. – Ei vielä viikkoon ainakaan. Mä nyt halusin vähän kiusotella sua.

 Jani riuhtoi ja karjui vastaukseksi.

  • Päästä mut sit irti!

 Vartija virnuili yhä, kun hän antoi pari voimakasta tujausta suoraan Janin paisuneille kasseille. Nuorukainen karjui keuhkojensa pohjasta. Tunne oli sama kuin joku olisi potkaissut häntä munille. Edes kuukauden runkkulakko ei tuntuisi yhtä pahalta.

  • Tuut oppimaan, että tuo on vähintä mitä haluat. Mitäs oot noin komee ettei sun kiusottelemistas voi vastustaa.

 Jani mulkaisi vartijaa silmät kipunoiden vihasta. Hammasta purren hän selvisi toisesta erästä, jossa tuleminen oli vain muutaman sykäyksen päässä. Vartija taisi olla kokenut hommissaan.

 Leikittyään Janilla parisen tuntia vartija lopulta kyllästyi ja lopetti. Mutta vielä loppuhuipennuksena Jani sai jälleen parit sähköiskut kasseihinsa.

  • Jotta saadaan tuo sun kyrpäs takas vyöhön, vartija selitti läimäyttäen Janin tanassa seisovaa kyrpää avokämmenellä.

 Janin parahdus sai vartijan vain yltymään. Tämän voimakas kämmen runnoi nuoren miehen vehjettä armottomasti jättäen sen helottamaan punaisena ja hellänä.

 Yö oli jo pitkällä, kun vartija viimein lukitsi Janin takaisin selliinsä. Voipuneena koitoksesta tämä ei voinut muuta kuin rojahtaa punkalle – kassit yhä pakottaen – ja koittaa saada nukuttua edes hetkinen.

Maajussille renki osa II

Maaseututeema jatkuu! Mitähän kaikkea tästä vielä kehkeytyy?

 Janne makasi sängyssään silmät nauliintuneena kattoon. Katto oli täynnä puunsyitä ja niistä muodostuvia kuvioita. Yksi niistä muistutti miehen sukukalleuksia tosin hiukan omaperäisellä tavalla. Tässä tilanteessa tuollainen kuvittelu ei ollut mikään ihme. Olihan Jannen omat sukukalleudet kovan muovin vankeina.

 Käsi eksyi jälleen peiton alle kourimaan tuota pakettia. Piti olla tarkkana ettei kourinut liikaa ja aiheuttanut näin kivuliasta erektiota.

 Kipu ei ollut ollut kaukana, kun Janne ja Tuomo olivat saunoneet aiemmin illalla. Tuomo ei ollut antanut lupaa ottaa laitetta pois, joten Jannen oli saunottava se päällä. Muovin kuumentuessa nopeasti kävivät paikat tukaliksi. Tuomo vinkkasi valelemaan vettä härpäkkeen päälle, mikä helpottikin hetkeksi. Kesken saunomisen ei tietenkään voinut lähteä vilvoittelemaan.

 Saunomisen jälkeen he olivat huilanneet saunan kuistilla. Saunajuomina oli ollut vissyä, alkoholia ei tilalla suvaittu.

 He eivät olleet puhuneet sanaakaan siinä istuessaan, vaan ainoat äänet kantautuivat ympäröivästä luonnosta. Viereisen puron solina, lintujen vaimeneva iltalaulanta sekä lehtien havina loivat miltei unenomaisen tunnelman. Kiusallista heidän hiljaisuutensa ei ollut.

 Kuivattuaan ja Tuomon puettua itsensä heidän tiensä erkanivat. Janne oli jäänyt tänne, ja Tuomo kiivennyt ylös päärakennukseen.

 Aamulla hänet herättäisi yöpöydällä tikittävä herätyskello tasan kello kuusi. Siihen hetkeen ei olisi enää kauaa. Ehkä hän saisikin unen päästä kiinni, jos vain sulkisi silmänsä…

 Herätyskellon kimitys tunkeutui vähä vähältä Jannen uneen. Herättyään tähän todellisuuteen hän oli jo ehtinyt unohtaa mitä unta oli nähnyt.

 Makoiltuaan tovin paikoillaan oli Jannen pakko nousta ylös ehtiäkseen hoitaa pakolliset aamutoimet. Hän nappasi eiliset bokserit tuolilta ja veti ne jalkaansa. Heti ulko-ovella hänen sieraimiinsa tulvi kesäaamun lempeitä tuoksuja. Kävellessään loivaa mäkeä ylös hänen paljaita jalkojaan raapi pitkäksi venähtänyt ruoho ja aamukaste kasteli varpaat. Hän joutuisi taatusti leikkaamaan tämän nurmikon, ehkä jo tänään, hän pohti mielessään, mutta ei antanut sen häiritä liikaa.

 Matka jatkui piha-aukion läpi kohti räsyistä huussia, jossa hän sai kauan kaipaamansa helpotuksen. Sitten olikin aika aloittaa oikeat työt.

 Keittiön liesi lämpesi puilla, joita hänen oli haettava lisää varastosta. Puut olivat onneksi sullottu yhteen, erilliseen huoneeseen, johon johti oma ovensa varaston päätyseinässä.

 Janne tarttui ovenkahvaan varmalla otteella ja nykäisi, muttei saanut ovea aukeamaan. No ei muuta kuin toinen yritys. Ei tulosta. Kolmannella kerralla hän käytti hieman enemmän voimaa, mutta se ei auttanut. Lopuksi hän kiskoi oven auki oikea jalka kiinni seinässä.

 Puut olivat valmiiksi pilkottuja, joten Jannen ei tarvinnut kuin kasata niitä mahdollisimman paljon syliinsä. Homma ei ollutkaan niin helppoa kuin hän oli kuvitellut. Klapien epätasaisuus ja tikkuisuus eivät olleet hyvä yhdistelmä paljaan ihon kanssa. Hammasta purren Janne sai varsin suuren keon kasattua rintansa eteen.

 Seuraava haaste tuli vastaan ulko-ovella. Miten hän saisi sen auki kaikki nämä puut sylissään? Hetken epätoivoisesti oven edessä kekkuloituaan ovi aukeni kuin itsestään.

  • No huomenta! Tuomon tunnistettava ääni kaikui puupinon takaa.
  • Huomenta, Janne mutisi salaa kiitollisena Tuomolle.
  • Oot hommissa heti jo aamusta niin ku sovittiinki, Tuomo kommentoi milteinpä ilahtuneesti. – Tuuhan sisälle.

 Tuomon johdattelemana Janne löysi tiensä keittiöön. Puut Janne toimitti oikealle paikalleen hellan viereen ja alkoi sitten lämmittää sitä.

  • Se on jo valmiiks vähän lämmin kun keitin kahvit aikasemmin aamusta, Tuomo vihjaisi.
  • Siltä tuntuu.

 Tuomo vetäytyi pirtin puolelle jättäen Jannen hääräämään keittiöön.

 Aamiaiseksi olisi kaurapuuroa, mikä ei kuulostanut ylitsepääsemättömän vaikealta valmistaa. Kattila vaan esiin, hiukan vettä sisälle ja tämä sitten liedelle.

 Yläasteen viimeisistä kotitalouden tunneista oli kulunut jo joku aika, mutta sen Janne muisti että hiutaleet laitetaan vasta kiehuvaan veteen. Sitten sekoitettiin, ja puuro alkoikin olla jo valmista.

  • Voi tulla syömään! Janne huikkasi, kun oli saanut pöydän katettua.

 Tuomo tallusteli keittiöön ja istui alas pöydän ääreen.

  • No maistetaanpas, hän sanoi ja kauhoi ison annoksen puuroa lautaselleen.

 Janne teki saman, mutta ei voinut jännitykseltään syödä ennen kuin Tuomo oli antanut arvionsa.

  • Ei hullumpaa näin alkuun, Tuomo ilmoitti syömisensä lomasta. – Etköhän sinäkin kehity tässä kun riittävän monta kertaa teet tätä.

 Helpotus lävisti Jannen kehon. Kalukin alkoi osoittaa elämisen merkkejä oltuaan pitkään kutistuneena kotelonsa sisällä.

 Tuomo kaapi puuronloput lautaseltaan, kulautti maitolasinsa tyhjäksi ja nousi seisomaan.

  • Nousehan sinäkin, hän komensi.

 Janne totteli, vaikka hänen ateriansa oli vielä kesken. Tuomo mittaili häntä katseellaan päästä varpaisiin, kunnes yhtäkkiä tarttui kiinni Jannen pullottavasta etumuksesta.

  • Ootkos jo tottunu tähän? hän kysyi.
  • En ihan, Janne sai vaivoin vastattua. Sydän jyskytti kiivaammin kuin koskaan aikaisemmin.
  • Vai niin, mikäs on ropleema? Tuomo kysyi samalla hieroen Jannen etumusta.
  • Puristaa inhottavasti varsinkin ku nukkuu.
  • Kyllä se siitä. Etköhän sinäkin siihen lopulta totu, Tuomo hymähti ja taputteli laitetta boksereiden läpi isällisesti. – Laitahan nyt nuo astiat likoamaan ja tuu pihalle. Tiskaat ne sitten myöhemmin.

 Pihalla aurinko oli jo kiivennyt roimasti ylöspäin ja paistoi nyt kirkkaana pilvettömältä taivaalta.

  • Alotetaan ihan perushommista, Tuomo sanoi kun he kävelivät kohti varastoa. – Leikkaat ruohon tästä rakennusten ympäriltä. Minä seuraan ja neuvon jos on tarvis.

 He olivat päässeet sisään tunkkaiseen varastoon. Jostain sieltä kaiken rojun seasta Tuomo veti esiin vanhan ruohonleikkurin rämän. Hetken sen kanssa puuhailtuaan hän luovutti sen Jannelle.

  • Ja ei kun menoksi, Tuomo sanoi ja läimäytti Jannea selkään.

 Janne alkoi muistelemaan viime kesäistä ruohonleikkuuta sukulaisensa kesämökillä ja sitä miten koko härpäke saatiin edes käyntiin. Pienen pähkäilyn jälkeen hän saikin otteen käynnistysnarusta. Ensimmäinen kiskaisu ei tuottanut tulosta, mutta toisella kiskaisulla hänellä oli ajatuskin mukana ja kone pyörähti käyntiin.

 Janne alkoi talsimaan pihaa ympäri Tuomon seuratessa sivusta. Kun hän pääsi kunnolla vauhtiin, lähti Tuomo hoitamaan omia puuhiaan.

 Yhä pelkät bokserit jalassaan Jannen täytyi pitää sen verran kiirettä, ettei kylmettynyt pystyyn. Tosin aurinko lämmitti häntä aina sopivin väliajoin, mutta varjopaikoissa hänen hiestä kostea ihonsa ja viileä kesätuuli eivät olleet hyvä yhdistelmä.

 Suunnilleen puolivälissä urakkaa alkoi työ toden teolla tuntumaan Jannen fyysiseen puurtamiseen tottumattomassa kropassa. Täyden kopan raahaaminen ja tyhjentäminen huussin vieressä seisovaan kompostiin tuntui joka kerralla edellistä raskaammalta. Kädet alkoivat pikku hiljaa muuttua spagetiksi.

 Raskaasti puuskuttaen Janne leikkasi viimeisenkin siivun pihasta, tyhjensi kopan ja raahasi leikkurin varaston oven eteen. Ei kestänyt kauaakaan, kun Tuomo asteli paikalle katse samalla mittailen työn jälkeä.

  • Hyvinhän sinä oot tästä hommasta selviytyny, hän kommentoi kun oli päässyt puhe-etäisyydelle.

 Janne hymähti hieman ja risti kätensä rinnalleen.

  • Nyt ois vielä tuo koneen puhistus.

 Tuomo nouti varastosta puutarhaletkukelan, jonka kävi liittämässä päärakennuksen sivuseinän vesihanaan. Hän käski Jannea astumaan sivummaksi, kun tarttui letkun suuttimeen ja alkoi puhdistamaan leikkuria letkusta virtaavan veden avulla.

  • No niin, puhasta on, Tuomo totesi ja kääntyi jälleen Jannen puoleen. – Nyt ois sinun vuoros. Riisuhan nuo housut.
  • Täh?
  • Riisut vaan ne niin pestään sinutkin.

 Jannella ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin laskea bokserinsa nilkkoihin ja heittää ne sivuun vasta-ajetulle nurmelle. Ei kai pikku suihku olisikaan pahitteeksi kaiken rehkimisen jälkeen.

  • No niin, hyvä poika, Tuomo kehaisi ja suuntasi letkun Jannea kohti.

 Sitten vesi jo iskeytyikin suoraan Jannen rinnalle. Se oli kylmempää kuin hän oli kuvitellut, mutta hammasta purren hän kyllä kesti sen. Oli pakko kestää.

 Rinnalta vesisuihku jatkoi aina vain alemmas ja pian se saavuttikin haarovälin. Jannen kalua koristava vyö ammotti miltei tyhjyyttään, kun vehje oli kutistunut sykkyrälle rasittavan työn ja nyt tämän kylmän veden takia.

 Kuitenkin veden viileä huuhtelu oli oikein tervetullutta yön yli hautuneille sukukalleuksille. Jannen käsi hakeutui kuin itsestään alas haaroväliin ja tarrasi kiinni tuohon muoviseen pakettiin. Hän nosteli ja väänsi vyötä niin että joka sopukka puhdistui.

 Lopuksi Tuomo laski letkun alas suihkuttaen jalat samalla.

  • Kerihän tämä letku kasaan, Tuomo käski.

 Janne teki työtä käskettyä. Hänen isäntänsä lähti taasen sillä välin omiin puuhiinsa. Hoidettuaan letkun hän istahti päärakennuksen portaille suoraan porottavaan auringonpaisteeseen. Hän suorastaan tunsi ihollaan, kun vesipisarat haihtuivat ilmaan.

  • Täällä se poika vaan istuskelee, Tuomo kailotti samalla kävellen Jannea kohti.

 Janne kirosi mielessään. Eikö hän ollut ansainnut edes pienintäkään hengähdystaukoa?

  • Kohtahan se alkais olla taas ruoka-aika, Tuomo ilmoitti. – Ja ne aamuiset astiatkin pitäisi pestä. Eli pääset vaihteeksi sisähommiin.

 Nuori mies laahusti sisälle huulet mutrulla. Olisi ihme, jos hän selviäisi tästä koettelemuksesta selväjärkisenä. Ruoanlaitto oli hommista ehkä helpoin ja jopa varsin mukavakin, mutta koko tämä ympäristö ja Tuomon käskytys ja päsmäröiminen veivät senkin ilon mennessään.

 Tuomon saappaiden lompsina eteisessä sai Jannen ryhdin suoristumaan ja sydämen lyömään kiivaammin. Juuri kun isäntä astui keittiöön, sai Janne kattilan pöydälle.

  • Nyt on valmista.

 Tuomo tyytyi hymähtämään ja istahti syömään. Kaksikko söikin hiljaisuuden vallitessa, mikä ei auttanut Jannea rauhoittumaan. Kotona hiljaisuus oli merkinnyt yleensä jonkin menneen pieleen.

 Tuomo tyhjensi viimeisetkin liemet lautaseltaan, kunnes sanoi lopuksi:

  • Hyvinhän meillä on lähtenyt tämä homma käyntiin.

 Janne ei tohtinut nostaa katsettaan keitostaan, mutta sai pienen hymyn nousemaan huulilleen. Jännitys kaikkosi.

  • Siivoa keittiö ja tule sitten tuonne ulos taas niin näytän sulle ehkä pikkasen hauskemman jutun kuin tuo nurmenleikkuu, Tuomon elämän karhentama ääni kuulosti Jannen korviin nyt isällisen turvalliselta eikä yhtään äksyilevältä tai määräilevältä.

 Siivous kävi nopeaa ja pian Janne seisoi iltapäivän kuumassa paisteessa. Tuomo istui varjon puolella näpräten jotain. Hetken siinä vielä näpräiltyään nousi vanhempi mies jaloilleen ja viittoi Jannea luokseen.

 Tuomo johdatti heidät eilen pikaisesti esitellyn kuntosalin puolelle. Janne haki katseellaan välittömästi yhä edelleen takaraivossa kummittelevan mysteerihuoneen oven. Hän ei ollut kehdannut enää udella Tuomolta huoneen sisällöstä. Täytyi kai vain odottaa, että aika oli kypsä sinne pääsemiseksi.

  • No, oot kai sinä joskus penkkiä tehny? Tuomo löi kämmenensä penkkipunnerrussetin päälle.
  • Joo, joskus koulussa ollaan salilla käyty, Janne sopersi.
  • Jaa että kokeilemassa vaan, Tuomon arvioiva katse mittaili Jannen miltei alastonta kehoa. – Sanoppa miten et oo sitten sellaiseksi kepiksi jäänyt niin kuin moni sinun ikäisesi jotka vaan istuu ja lorvii päivät pitkät?
  • En mä nyt tiiä…kai sitä on tullut juostua kyttiä karkuun jos jotakin.

 Jannen katse kiersi seiniä ja kaikkea muuta paitsi Tuomoa. Häpeän puna alkoi tuntua poskissa.

  • Vai semmosia käytännön harjotteita, Tuomo virnuili ja astui Jannen viereen.

 Seuraavaksi vanhempi mies otti ronskin otteen Jannen hauiksesta ja puristi pari kertaa. Kysyi onko paikat hellinä aamuisen jäljiltä.

  • No ei kyl oo, Janne lausui uhmakkaasti.
  • No hyvä. Kokeillaas sitten miten se poika saa tuota tankoa ylös, Tuomo sanoi ja viittoi Jannen penkille.

 Tuomo otti oman paikkansa aseteltuaan sopivat alkupainot tankoon. Taputus Jannen olalle riitti merkiksi aloittaa.

 Nuori mies sai tangon helposti rinnalleen, mutta ensimmäinen työntö ylöspäin oli hapuilun takana. Tarvittiin hieman Tuomon isällistä ohjausta oikean tekniikan löytämiseksi. Toinen työntö menikin jo paremmin.

  • Ja nyt teet kymmenen tuollaista, Tuomo käski.

 Kymmenen kuulosti helpolta Jannen korviin. Painot tuntuivat käsissä, mutteivät mahdottomilta nostaa. Käsivarret äärimmilleen paisuneina hän painoi menemään Tuomon valvovan silmän alla. Epäonnistuminen tuntui karmivalta ajatukselta mahdollisen rangaistuksen takia, mutta myös siksi, koska hän tuottaisi pettymyksen Tuomolle. Tämän pieni kehu aiemmin päivällä oli saanut nuorukaiseen uutta virtaa.

  • No niin, kymmenen tuli jo täyteen, Tuomo kommentoi ylhäältä. – Pidä nyt vähän taukoa.

 Janne puuskutti ja pyyhki enimmät hiet pois kasvoiltaan. Käsissä tuntui mukavaa lämpöä.

  • Ja nyt toiset kymmenen.

 No nyt päästiin asiaan, Janne ajatteli. Nämä menivät helposti edellisten perään. Kainaloista alkoi muodostua hikivanoja, jotka tiputtelivat hikipisaroita betonilattialle. Janne alkoi haistaa oman miehisen hajunsa pienessä salissa. Kasseissa tuntui jostain kumman syystä sykäys. Pikku veitikkakin tuntui täyttävän koko muovisen kotelonsa.

 Kaksikymmentä tuli täyteen. Taas lyhyt tauko. Mutta Tuomo ei hellittänyt. Vielä kymmenen liikettä. Jannen käsiin alkoi levitä väsymys. Naama vääntyi irvistykseen ja hikeä pursui joka puolelta. Viimeisten työntöjen eteen oli todellakin ponnisteltava.

  • Ja kolmekymmentä, Tuomo hihkaisi. – Hyvä alku se on tämäkin.

 Janne tunsi pari kämmenen läimäisyä hikisellä rintakehällään. Rinnan alla roihahti mystinen lämmön tunne.

 Treenit jatkuivat vielä tämän jälkeenkin, kunnes oli päivällisen aika. Ennen sitä Janne sai taas kylmän suihkun puutarhaletkusta. Väsymys alkoi jo painamaan, mutta niin painui myös päivä maillensa. Syönnin jälkeen Janne sai tehtäväkseen lämmittää sauna.

 Viime iltana saunassa Jannea vielä jännitti niin, ettei kehdannut paljoa ympärilleen vilkuilla. Tämän päivän aikana hän oli saanut kerättyä rohkeutta rinnan alleen sen verran, että kehtasi jo heidän kahden riisuuntuessaan vilkaista Tuomoa. Tosin oikeastaan vain tämän jalkoväli kiinnosti. Se olikin aika vaikuttava Tuomon iästä huolimatta; raskaat pallit roikkuivat pitkällä reisien välissä paksun peniksen roikkuessa niiden yläpuolella turpeana. Koko komeutta peitti tumma karvoitus. Oikeat aikuisen miehen munat.

 Saunassa Tuomo viskoi tapansa mukaan kunnolla löylyä. Janne taipui kaksinkerroin muovikotelon poltellessa kalleuksiaan. Siinä huohotellessaan tällä nuorella miehellä oli oiva näköala Tuomon jalkoväliin.

  • Mitäs poika kattelee?

 Janne ei saanut sanaa suustaan.

  • Katon mitä katon, hän lopulta tiuskaisi.
  • Nämäkö ne sua kiinnostaa? Tuomo tarttui ronskisti kiinni muniinsa.

 Jannen hiljaisuus tulkittiin myöntyväisyyden merkkinä.

  • Onko tuo iso? Janne miltei kuiskasi.
  • Jaa-a, pitää varmaan kokeilla.

 Tuomo veti ryppyisen esinahkansa kokonaan taakse. Sitten taas eteen. Ja taakse, kiihtyvällä tahdilla. Eikä mennyt kauaa, kun tuo patukka seisoi koko mitassaan nuppi kohti kattoa.

  • On aika iso, Janne sopersi katse kiinni elimessä.
  • Pärjää ainakin tuolle sinun vehkeelles, Tuomo nauroi katse viitaten Jannen lukittuihin elimiin.

 Janne tunsi punan leviävän kaulan kautta poskiin, mutta se sekoittui saunan nostattamaan punotukseen.

  • Eipä oo avainta näkyny.
  • Ehei, ei nyt vielä, Tuomon silmissä oli outo pilke.

 Asia jäi sikseen, mutta Jannen takaraivoon asia jäi vielä kaihertamaan. Kun vain tietäisi tarkan päivän milloin helpotus tapahtuisi, olisi elämä kaikin puolin helpompaa.

 Pesujen jälkeen Tuomo nousi ylös talolle Jannen huolehtiessa saunan vielä kuntoon. Kuivateltuaan hän rojahti sängylle ja nukahti melkein sillä sekunnilla.

30 minuuttia

Tähän väliin tällainen lyhyempi juttu. Eikös laukeamisen pitkittäminen ole jopa parempaa kuin itse tuleminen?

 Jessen puhelin värähti. Hän kaivoi puhelimen taskustaan kesken tunnin sydän lyöden hitusen kiivaammin. Puhelimessa häntä odotti lyhyt viesti: ”Kotajärven pururata, käänny isolta kiveltä järveä kohti. Etsi kaksihaaraisen koivun luota. Aikaa 30 minuuttia.”

 Jesse tiesi heti mikä oli kyseessä: mahdollisuus päästä vapauteen tästä kalua vankinaan pitävästä muovikotelosta. Viesti oli avaimenhaltijalta, joka oli kätkenyt avaimen viestissään mainitsemaansa paikkaan. Enää Jessen tarvitsisi löytää tuo avain.

 Englannin tunti ei ottanut kuluakseen. Kielet olivat aina olleet Jesselle helppoja, mutta äskeinen viesti oli saanut hänen ajatuksensa harhailemaan kauaksi adverbeistä ja pronomineista.

– Hei Jesse tuutko pelaan sit futista koulun jälkee? Aatu kysyi selän takaa.

– En mä nyt tänää kerkee, katotaa huomenna, Jesse vastasi pikaisesti.

 Tunti loppui viimein. Jesse oli ensimmäisenä käytävässä, nappasi takin naulasta ja paineli ulos. Ulkona paistoi vielä aurinko, mutta tuuli sai ilman viileäksi. Jesse käveli pyörälleen ja oli hetkessä matkalla kohti Kotajärveä.

 Matkalla Jesse mietti mihin tuo pieni avain olisi voitu piilottaa. Kiven alle? Sammaleeseen? Oksalle? Niin monta vaihtoehtoa, niin vähän aikaa. Ja koko ajan avaimenhaltija tarkkailisi piilostaan. Kasseissa tuntui kiristävä tunne, kun kalu yritti paisua kotelossaan. Ei ihmekään, olihan viime kerrasta jo viikko.

 Pururata alkoi tavallisesta pyörätiestä, joka vähitellen vaihtui asvaltista soraksi. Reitti oli Jesselle tuttu lenkkeilyn kautta, joten hän muisti tarkalleen missä viestissä mainittu iso kivi sijaitsi.

 Vastaan tuli runsaasti lenkkeilijöitä ja jokunen pyöräilijäkin. Puut olivat vielä täydessä lehdessä, mutta pieni Kotajärvi välkehti puiden välistä tuon tuosta. Jesse tajusi lisänneen huomaamatta vauhtiaan, mutta ei silti hidastanut, vaan lisäsi sitä entisestään.

 Iso, harmaa, pitkulainen kivi häämötti kaukaisuudessa. Eikä kauaakaan kun Jesse kaarsi sen eteen. Tasattuaan hetken hengitystään hän lähti taluttamaan pyöräänsä kohti järveä metsikön läpi.

 Yhtäkkiä kännykkä värisi. Jesse pysähtyi ja luki uuden viestin: ”Kosketa puuta kun olet perillä. Aikasi alkaa siitä.” Mahassa tuntui poltetta. Kohtalon hetki koittaisi pian.

 Tämä kolkka oli Jesselle tuntematonta seutua, mutta kaksihaarainen koivu löytyi ilman sen kummempia kommelluksia. Se oli varsin komea näky noustessaan selvästi muita ympäristön puita korkeammalle vitivalkoisena ja kaksi haaraa ikäänkuin kruununa päällänsä.

 Jesse ei kuitenkaan ehtinyt ihailla maisemia, vaan länttäsi kätensä suoraan puun kylkeen ja alkoi skannaamaan maastoa katseellaan. Maa näytti täysin koskemattomalta. Jessen ei onnistunut löytää yhtään katkennutta oksaa tai tallottua tattia, joka antaisi edes pienen vihjeen avaimen sijainnista. Oli aloitettava siis tyhjästä.

 Itse koivu näytti sen verran sileältä ettei siihen olisi voinut piilottaa pienintäkään avainta. Se olisi ollutkin liian selkeä piilo. Aivan puun juurellakaan ei kasvanut muuta kuin ruohoa, jonka Jesse oli haravoinut hetkessä.

 Kahden metrin säteellä puusta löytyi jokunen kivi, mutta niidenkään alta ei löytynyt muuta kuin kuolleita lehtiä. Avaimenhaltija keksii muutenkin paljon parempia piiloja, siitä Jesse oli varma.

 Etsinnässä alkoi tulla kuuma ja niinpä Jesse riisui takkinsa, ja antoi järveltä puhaltavan tuulenvireen viilentää kroppansa. Tosin alakerran tilanteeseen sillä ei ollut vaikutusta. Sama kiristys jatkui yhä, vaikka mitään varmuutta avaimen löytymisestä ei ollut. Kai hän sitten vain nautti niin suuresti koko tilanteesta.

 Kivien jälkeen Jesse siirtyi tutkimaan marjamätästä, mutta ei löytänyt siitä muuta kuin mustikoita. Samassa puhelin värisi uudelleen. Tämäkin viesti oli avaimenhaltijalta: ”10 minuuttia kulunut. Riisu paitasi ja farkkusi. Kosketa tämän jälkeen puuta uudestaan, niin kello alkaa taas käymään.”

 Jessestä tuntui siltä kuin veri olisi seisahtunut hetkeksi. Pikkukaverikin lopetti pyristelynsä. Ei auttanut muu kuin totella. Ensin lähti t-paita alta paljastuen varsin timmi rintakehä ja vatsa kiitos monipuolisten liikuntaharrastusten.

 Farkkujen alta löytyivät vihreät, ei kaikista tiukimmat bokserit, mutta joiden alta saattoi tarkkasilmäinen silti huomata siveysvyön muotoja. Kengät vain takaisin jalkaan ja Jesse oli valmis jatkamaan etsintöjä.

 Olo oli alaston eikä asiaa helpottanut jonkun matkan päässä kulkeva vilkas lenkkipolku. Jesse terästäytyi ja keskitti ajatuksensa tärkeämpään asiaan: avaimen löytymiseen.

 Hän alkoi käydä läpi maata aloittaen koivun luota. Pieni avain ei ole aivan helppo löytää kaiken sen kuonan seasta, jota maasta löytyy. Kaikenlaista pientä avainta etäisesti muistuttavaa maasta kyllä löytyi, mutta ei sitä himmeästi kiiltävää metallin kappaletta, joka puuttui Jessen ja nautinnon välistä.

 Minuutit kuluivat. Jesse arveli ajan kuluneen jo yli puolenvälin. Kädet hikosivat entisestään ja sydän pamppaili kiivaammin, mutta kyrpä koitti yhä puskea itseään muovin läpi. Aivan kuin se olisi huutanut apua Jessenkin puolesta.

 Tuulenvire tuntui välillä liiankin viileältä iholla ja sai nännit kivenkoviksi. Täytyi pysyä koko ajan liikkeessä, ettei jäätynyt kokonaan. Ehkä jos laajentaisi aluetta?

 Jessen kyyristellessä hän kuuli kun kännykkä värähti taas. Hän riensi pyöränsä luo ja kaivoi kännykän farkkujen taskusta. Jälleen uusi viesti: ”20 minuuttia kulunut. Riisu bokserisi. Kosketa jälleen puuta, niin kello alkaa taas käymään.”

 Jesse nielaisi. Nyt hän tajusi kuinka pitkälle avaimenhaltija pisti hänet menemään. Toki hän nautti tilanteesta, vaikka se epätoivoiselta näyttikin. Hetken hän mietti mistä avaimenhaltija häntä tarkkaili. Silmillään hän ei tätä ollut maastosta erottanut, mutta olihan kiikarit toki keksitty.

 Niinpä Jesse heitti viimeisenkin vaatekappaleensa pyöränsä päälle jättäen pelkät kengät jalkoihinsa. Enää kymmenen minuuttia aikaa. Jesse valmistautui jo henkisesti häviöön.

 Jos katsoisi paikat vielä tarkemmin läpi, hän ajatteli. Mutta samojen kivien uudestaan kääntely ei tuottanut tulosta. Silmätkin alkoivat väsymään jatkuvaan tihrustamiseen.

 Kohta ainoa ajatus oli aika ja sen vääjäämätön loppuminen. Etsintä muuttui haparoivaksi ja päättömäksi. Jesse tajusi kohtalonsa olevan sinetöity. Tänään ei lauettaisi. Eikä todennäköisesti huomennakaan.

 Uusi viesti tärähti puhelimeen. Jesse miltei juoksi avaamaan viestin: ”Aika loppui. Parempi onni ensi kerralla.” Jesse huokaisi ja painoi päänsä kohti maata. Alakerran veijari oli sekin lopettanut pyristelynsä aivan kuin myötätuntoa osoittaakseen.

 Ilkosillaan alkoi tulla kylmä, joten Jesse veti vaatteet niskaansa. Hän katsahti vielä ympärilleen, mietti jos vielä vähän penkoisi paikkoja, mutta hylkäsi ajatuksen välittömästi. Toisaalta häntä kiihotti järjettömästi se ettei avainta ollutkaan löytynyt.

 Jesse polki kotiinsa vyö edelleen päällään odotellen avaimenhaltijansa seuraavaa yhteydenottoa.

Mikaelin piinan hetket

Tämäkin on vanha novelli, mutta en ole varma sen valmistumisajankohdasta. Tämä on siitä erilainen, että mukana on naisiakin!

 Mikael oli aina kuvitellut olevansa alfa naisten keskuudessa. Mutta muutama kuukausi sitten hän koki sellaisen kokemuksen, joka teki hänestä ikuisen betan.

 Mikaelilla oli kaunis, blondi tyttöystävä, joka olisi tuosta vain saanut mallinpaikan vaikkapa Milanon kaltaisesta mallimaailman mekasta. Vaaleat hiukset yhdistettyinä klassisin kauniisiin kasvonpiirteisiin, sinisiin silmiin ja timmiin vartaloon tekivät Loviisasta täydellisen tyttöystävän, jos ulkonäkö on pääkriteeri.

 Mikaelille se oli, ja niin he alkoivat seurustelemaan. Muut pojat kadehtivat Mikaelia, joka talutti Loviisaa heidän lukionsa käytävillä kuin jotakin palkintoporsasta. Loviisa ei tyytynyt palkinnon rooliin, vaan halusi olla vähintäänkin tasaveroinen bändissä kitaraa soittavan poikaystävänsä rinnalla. Mieluummin hän itse kirkkaammassa valokeilassa.

 Muutaman kuukauden seurustelun jälkeen, lokakuussa, alkoi pienessä lukiossa kiertämään koulun ehkä mehukkain juoru vuosikausiin. Huhuttiin, että Mikael olisi pettänyt tyttöystäväänsä. Harva tunnusti uskovansa juoruun, mutta koulun ulkopuolella, kaukana parista sanaiset arkut avautuivat ja juorukellot pääsivät paisuttelemaan juttua omien, epäilyttävien päämääriensä ohjaamina.

 Eräänä syksyisenä viikonloppuna järjestetyt bileet olivat juuri oikea paikka puida koulun tunnetuimman parin asioita. Syrjäisessä nurkassa istuva tyttökolmikko oli kääntynyt toisiinsa päin ja supisi keskenään keskellä bileiden meluisaa äänimaailmaa.

  • Mä kuulin, et Mikael oli pettäny Loviisaa sen bändin keikalla, tyttökolmikon punapää kertoi.
  • Eikö se ollukaan joissain bileissä Stadis? kulmalävistyksellinen, pienikokoinen tyttö ihmetteli.
  • Se ei oo kumpikaan noista, jo tukevassa humalassa oleva siilitukkainen tyttö, joukon pomo, sammalsi.
  • Oli miten oli, mut Loviisa kuulemma suunnittelee kostoa, punapää säkätti kohonneella äänellä.

 Kaksi muuta tyttöä hyssyttelivät kiihtynyttä toveriaan ja vilkuilivat vauhkoina sivuilleen. Kukaan ei kuitenkaan ollut kolmea metriä lähempänä heitä.

  • Mitä kostoa? siilitukka uteli katse pysähtyneenä punapäähän.
  • Se aikoo pettää Mikaelia kanssa, punapää nielaisi kuuluvasti ennen kuin jatkoi. – Ja se pistää Mikaelin kattomaan.

 Siilitukka hörähti humalaisen tapaan, mutta joukon pienin tyttö pysytteli hiljaisen totisena. Punapääkin oli vähintäänkin vakava, ellei jopa jollain tasolla järkyttynyt.

 Siilitukka nousi ylös tuoliltaan, mutta rojahti saman tien parketille. Punapää ja kulmalävistys ponnahtivat seisomaan ja ryhtyivät avustamaan sammunutta ystävätärtään.

 Samaan aikaan pikku hiprakassa oleva Loviisa rynnisti taloon. Tyttökolmikko ei tätä nähnyt, eikä sitä kuinka Loviisa nappasi eteisestä mukaansa parikymppisen arabimiehen, jonka johdatti yhteen talon lukuisista makuuhuoneista.

 Miehen ympärillä ennen tytön tuloa naureskelleet kaverit katsoivat silmät levällään, kun heidän kaveriaan vei jokaisen tuntema blondi. Myös jokaisen nuorukaisen jalkoväli nosti päätään tuon tytsyn nähdessään ja huokasi katkerana, kun tytön selkä hävisi nurkan taakse. Kateus oli kuitenkin turhaa – kaikki oli etukäteen huolellisesti suunniteltua, eikä Loviisa muissa olosuhteissa luultavasti ottaisikaan valitsemaansa miestä tuosta vaan petikumppanikseen.

 Makuuhuone, johon Loviisa miehen johdatti oli sekin tarkoin valittu. Kun Loviisa avasi huoneen oven, ei sieltä erottanut juuri mitään, mutta valojen syttyessä nuoren arabimiehen naama venähti: huonetta hallitsevalla leveällä parisängyllä makasi Loviisan poikaystävä Mikael ilkosillaan ja sidottuna.

 Loviisa hymähti vinosti poikkikselleen, joka yritti huutaa jotain teippinsä takaa. Hän käänsi katseensa nappaamaansa mieheen ja kysyi:

  • Mikä sun nimi on?
  • Ismael, mies vastasi kohtuu hyvällä suomella.
  • No, Ismael…ooksä koskaan pannu?
  • Naista?
  • Niiin…Ooksä pannu sit miehiäkin?
  • No…joskus, Ismael vastasi hymyillen hiukan nolostuneena.
  • Sä oot siis bi?
  • Jep, Ismaelin ääni oli jo toista kertaa varmempi.
  • Hyvä, Loviisan katse oli täynnä itsevarmuutta ja naisellista voimaa. – Mitä oot mieltä mun ”poikkiksesta”?

 Ismael mittaili kädet selän taakse sidottua Mikaelia, jonka jokaikinen yksityiskohta oli selvästi näkyvillä kattovalon kirkkaassa valokeilassa. Musta tukka oli nuorekkaasti matalalla irokeesillä, kasvot olivat puhtaan vaaleat ja sopivan raamikkaat, vasenta korvaa koristi pieni korvis, lihaksia löytyi kohtuullisesti ympäri kehoa ja esinahallinen penis oli ainakin levossa keskimittainen.

  • Sun poikkis on tosi hyvännäkönen, Ismael vastasi totuudenmukaisesti.
  • Haluisiksä panna sitä? Loviisan ääni oli täynnä viettelevää mataluutta.

 Näiden kahden dialogia koko ajan sivusta seurannut Mikael alkoi vääntelehtimään teipeissään ja ynisi jotain teippinsä takaa. Loviisa hymyili poikaystävälleen kasvot huokuen paheksuntaa ja patoutunutta vihaa.

  • Sä ansaitset sen, hän tuhahti.

 Hän kääntyi uudestaan epävarman oloisen Ismaelin puoleen. Tämäkin oli nauttinut alkoholia ja asento vaihtui melkein joka kymmenes sekunti. Kuitenkin jollain tavalla hänkin ymmärsi Loviisaa, eikä pieni lähentely olisi moraalisesti väärin. Jos pyytäisi anteeksi sen jälkeen?

 Ismael nyökkäsi virne huulillaan.

  • Jos saan panna suakin.
  • Totta kai saat, Loviisa hymyili säteilevästi. – Mut ensin Mikael. Se on jo oottanu niin pitkään.

 Ismael alkoi riisumaan t-paitaansa udellen samalla, miten ihmeessä hennon oloinen Loviisa on saanut sidottua varsin pitkän ja raamikkaan Mikaelin.

  • Mä pyysin sen eka tänne huoneeseen tekstarilla. Sit mä tulin tänne ja ehdotin sille vähän kinkympää seksiä eli sitomista ja sellasta. Mä käskin Mikaelia riisuun ekaks kaikki sen vaatteet ja sit mä sidoin sen kädet selän taa ja annoin merkin, kuuluvan ja selkeen yskäsyn, mun kolmelle kaverille, jotka ootti oven takana. Ne ryntäs huoneeseen ja tarttu sen jalkoihin. Tosin Miksu oli niin sokissa et me oltas varmaan pystytty Lotan kaa kahestaankin sitomaan sen jalat ja suu.

 Loviisa lopetti kertomuksensa ja loi Mikaeliin vähättelevän katseen; hänen muka-alfa miehestään olikin tullut muutaman teinitytön käsittelyssä pelokas nyhverö.

 Tällä välin Ismael oli riisuutunut ilkosilleen pitäen nyt vasemmalla kädellään kiinni puolierektiossa olevasta vehkeestään, jolla oli jo nyt pituutta ainakin kokistölkin verran. Loputkin hänen kehostaan vastasi Loviisan aiemmin saamaa kuvaa: timmissä kunnossa oleva, solakka nuorukainen, jolla muiden arabitoveriensa tapaan oli jo näin parikymppisenäkin runsaasti mustaa, tuuheaa karvoitusta ympäri kehoa.

 Ismael vilkuili tuon tuosta Mikaelia viestien Loviisalle kärsimättömästä himosta, joka oli herännyt hänessä, kun hän oli nähnyt tuon komistuksen. Loviisa hymyili viekkaasti Ismaelin kulmikkaille, mutta samaan aikaan sopusuhtaisille kasvoille ja sanoi:

  • Sä voit jo alottaa.

 Itse hän heittäytyi nurkassa seisovaan nojatuoliin alkaen riisua itsekin vaatteitaan. Hän päätti ottaa rennosti, mitä hän ei ollut pystynyt tekemään päiviin, ja nauttia esityksestä.

 Ismael loikkasi polvilleen sängylle niin, että koko helahoito natisi kuin viimeistä päivää. Hän tutkaili hermostuneen oloisena paikoillaan kiehnäävää Mikaelia paksujen kulmiensa alta vedellen aina silloin tällöin pitkiä vetoja nyt jo kokispullon pituisella kullillaan.

 Hän sylkäisi pitkän sylkiklimpin vasempaan kämmeneensä ja hieroi kyrpänsä sillä perusteellisesti. Mikaelin kauhusta levinneet ruskeat silmät sulkeutuivat niin umpeen kuin vain pystyivät ja koko hänen kehonsa vallannut adrenaliini sai lihakset supistumaan äärimmilleen.

 Pian hän tunsi Ismaelin voimakkaat kädet lanteillaan ja yhtäkkisen kiskaisun, kun Ismael käänsi hänet ympäri. Hän henkäisi syvään nenä kiinni koristetyynyssä. Pehmeästä tyynystä huokui kukkainen tuoksu, joka oli silkkaa julmaa ironiaa hänen tilanteelleen.

 Ismael survoi hiukan karvoitusta saaneet kämmenensä syvälle Mikaelin tiukasti yhdessä olevien pakaroiden väliin ja alkoi levittämään niitä tehdäkseen riittävän ison reiän jättikyrvälleen. Sivukorvallaan hän kuuli Loviisan voihkivan nurkassa kiimaisen oloisena.

 Sitten Mikael tunsi sen. Valtavan terskan, joka oli varmaankin kaksinkertainen hänen omaansa verrattuna. Se kosketti hänen pakaroitaan, jotka se pian ohitti matkallaan syvemmälle sisälle häneen.

 Kipu levisi vähitellen ensin pitkin selkää, sitten kohti varpaita äärimmilleen jännittyneiden reisien läpi ja lopulta saavuttaen päälaen nipistellen iholla ja korventaen häntä sisältäpäin. Hiki kihosi pitkin hänen kehoaan kutitellen valuessaan pitkin kylkiä, reisiä ja käsivarsia.

 Kuitenkin kaikista eniten kipua tuotti Loviisan viiltävät sanat, jotka kulkeutuivat hänen korviinsa jostain kaukaisuudesta, ilkeä nauru, joka soti kaikkea heidän yhdessä kokemaansa vastaan. Heidän ekaa kertaansa, heidän pitkään kaivattuja yhteisiä öitä ja nukahtamista toisen kainaloon.

 Ismaelin voimakkaiden kämmenten ote Mikaelin pakaroista voimistui, mikä keskitti Mikaelin huomion jälleen takaisin jättimäiseen melaan, joka porautui aina vain syvemmälle häneen.

 Huoneen ulkopuolelta kantautui äänekästä keskustelua ja musiikin pauhua, mutta Mikael saattoi loistavasti kuulla korvissaan oman hyödyttömän huutonsa ja tuntea polttavat kyyneleet, jotka lopulta kihosivat hänen ummistettujen silmiensä välistä, kun Ismaelin kalu oli juuriaan myöten hänen sisällään.

  • Nussi sitä syvälle! Loviisa huusi tuoliltaan ilman rihman kiertämää. – Nussi siltä aivot pihalle!

 Ismael tuskin kuuli Loviisan sanoja hekumansa keskellä. Hän veti muutaman vedon, mutta hänen allaan makaava kitaristi oli liikaa hänen kestokyvylleen ja hän laukaisikin lastinsa möreän urahduksen saattelemana pitkin Mikaelin neitsyt-anusta.

 Heti perään Loviisan aina vain kiihtynyt voihkinta saavutti huippunsa, kun neitokainen sai kenties elämänsä parhaimman orgasminsa. Mikaelin kanssa seksiä harrastaessaan hänen oli aina pitänyt runkata orkkunsa itse, kun kyseinen herra oli hänkin herkkä laukeamaan pelkästä pillun ajattelemisestakin.

 Mikael ei ollut lähelläkään orgasmia tai sen puoleen mielihyvääkään. Ismaelin sperma oli puistattavan lämpimää, iljettävän limaista ja koko ajatus siitä hänen ”exit only”-reiässään tuntui vastenmieliseltä. Laatan heitto oli sillä hetkellä erittäin lähellä.

 Kun Ismael veti kalunsa ulos Mikaelista, tuntui se nuoremman pojan mielestä varsinaisen aktin jälkijäristyksiltä, jotka vavisuttivat hänen koko kehoaan. Iho tuntui kaikesta hiestä nihkeältä ja väsyneen kireältä.

  • Käännä se, Loviisa käski Ismaelia, joka halusi itsekin mielellään nähdä uuden panopuunsa persoonallisemman puolen.

 Näky oli karu, mutta samaan aikaan kiihottava kaksikolle: Mikaelin kasvoilta oli tyystin kadonnut hänelle tyypillinen itsevarmuus ja suoranainen ylimielisyys, jotka hän oli hankkinut bändiharrastuksellaan ja myöhemmin siihen päälle lätkäistyllä kitaristin-vaimo-Loviisalla.

 Nyt tämä palkintovaimo seisoi Mikaelin edessä, mutta vierellään häntä vanhempi mies, jolla kaiken lisäksi oli isompi kalukin – kaksinkertainen, siltä se Mikaelista tuntui. Kyyneleet olivat ehtineet jo kuivua tai valua pitkin poskia alas kaulalle, mutta tuo näky nostatti hänen silmilleen tuoreet kyyneleet, jotka saivat Loviisan sisällä myrskyävän vihan nousemaan entisestään.

 Ismael vaikutti pienen humalansakin läpi hieman epävarmalta siirrelleen painoaan jalalta toiselle eivätkä kädetkään tahtoneet löytää paikkaansa. Sen sijaan Loviisalle koko tilanne oli helvetin kiihottava: hän sai kostaa häntä pettäneelle miehelle tavalla, joka tuotti hänelle pelkkää nautintoa.

 Loviisan rinnat terhakoituivat uudestaan pelkästä ajatuksesta ja hän kaappasikin Ismaelin mukaan kiihkeään suudelmaan, jonka aikana hän ähki ja voihki korostetun äänekkäästi aivan Mikaelin avoimiksi läjähtäneiden silmien edessä.

 Tämä yritti kiemurella jälleen irti teipeistään, mutta ne olivatkin tiukalla ollakseen parin tytönheitukan sitomat. Sanallinenkaan viestintä ei onnistunut ja Mikaelin ainoaksi keinoksi jäi merkityksetön piehtarointi hänen omasta hiestään kostuneilla lakanoilla sekä vihaa huokuva ilmeily, joka lähinnä huvitti Loviisaa.

 Loviisa vastasi Mikaelin protestiin syventämällä suudelmaa entisestään. Hänen kätensä hakeutui vähitellen Ismaelin tumman karvoituksen johdattamana alas jalkoväliin ja siellä puolistondiksessa jöpöttävälle kyrvälle.

 Vain muutama veto esinahalla ja koko komeus sojotti jälleen kohti kattoa – tai oikeastaan kohti Loviisan kosteaa pillua. Ilme Ismaelin kasvoilla oli sekava; toisaalta hän oli aina unelmoinut Loviisan kaltaisesta naisesta, mutta toisaalta koko touhu alkoi tuntumaan enemmän ja enemmän väärältä.

 Hän oli kuitenkin edelleen kiimassa, eikä parhainkaan mies vetänyt vertoja tällaiselle pakkaukselle. Loviisa sai hänet ohjattua hänen nuoren miehen kaluaan tasaisin väliajoin kiusaamalla sängylle, johon Loviisa laskeutui niin, että hänen päänsä lepäsi Mikaelin rinnan päällä.

 Ismael kipusi perässä sängylle asettuen Loviisan haaraväliin polvilleen. Hän hymähti Mikaelille tietyllä voitonriemuisuudella. Olihan hän ”valloittanut” Mikaelin tyttöystävän ja häpäisi nyt nuorukaisen nussimalla tämän entistä rakastettuaan aivan hänen silmiensä alla.

 Välittömästi, kun Ismaelin kalu uppoutui ensi kertaa Loviisan häpyhuulten välistä syvemmälle vaginaan, kantautui Loviisan huulilta puhtaasta mielihyvästä kertova voihkaisu. Mielihyvä oli jotain sanoinkuvaamatonta ja ennenkuulumatonta Loviisalle, jonka useat, mutta laadultaan kehnot seksikokemukset rajoittuvat hänen allaan raivokkaasti kiehnäävään petturi-poikkikseen.

 Ismaelin hiprakan valaisemille kasvoille nousi leveä hymy. Hänenkin kokema mielihyvä oli joltain toiselta planeetalta, vaikka hän vasta äsken nussi kassinsa tyhjäksi toiseen hyvään reikään – Mikaeliin.

 Molemmat miltein huusivat Ismaelin kalun saavuttaessa Loviisan g-pisteen. Sitten alkoi himokas rynkytys. Mikael sai vain seurata vierestä, muna sykkyrällä haarojen välissä, kun hänen hottia tyttöystäväänsä pani korski arabialaisori.

 Ja vasta nyt Mikael tajusi Ismaelin panevan Loviisaa ilman kortsun kortsua! Mutta ei Loviisa tyhmä ollut, vaikka blondi olikin, vaan silloinhan hänen oli täytynyt popsia e-pillereitä, mitä hän ei ikinä ollut suostunut tekemään Mikaelin kanssa. Ei ihme, ettei Loviisaa hänen kyrpänsä miellyttänyt, Mikael pohti teipin alla huutamiseen jo kyllästyneenä.

 Kauaa ei Ismael tarvinnut, kun hän laukaisi jo toisen lastinsa vartin sisään. Hänen kaulansa kurkotteli kohti kattoa aataminomenan pullistuessa entistä enemmän esiin ihon alla. Kurkun perältä kantautui epäselviä korahduksia, ja Mikael tunsi kuinka Ismael kaikessa kiimassaan puski Loviisaa sentti sentiltä lähemmäs häntä.

 Loviisa huohotti iho hiestä kiillellen, vaaleat, pitkät kutrit levällään kutitellen Mikaelin vatsalihaksia. Hän käänsi päänsä Mikaeliin ja nosti huulilleen leveän, nautintoa täynnä olevan hymyn; eikä hänen edes tarvinnut esittää olevansa tyydytetty.

 Ismael oli löytänyt jostain pyyhkeitä, joilla hän ja Loviisa kuivasivat ja siistivät itseään. Mikael sai kärvistellä hiessään niin kauan, kunnes pääsisi irti teipeistään.

 Ismaelin kuivatessa edelleen puoliseisokissa olevaa kaluaan heräsi tuo hevosenkyrpä uudelleen eloon. Mikael pelkäsi jo pahinta peräreikä supistellen jo silkasta uusinnan pelosta.

 Loviisakaan ei voinut olla huomaamatta Ismaelin stondista. Hän oli jo saanut alusvaatteet päälleen, eikä hänellä itsellään ollut enää haluja uusintakierrokseen, mutta Ismaelin katseen viittoessa kohti Mikaelia, nyökkäsi Loviisa hyväksyvästi pieni, pirullinen virne huulillaan.

 Ismael ei aikaillut, vaan käsi edelleen kyrvällään hän hyppäsi sängylle ja asettui polvilleen Mikaelin reidet polviensa välissä. Täyteen stondikseen paisunut vehje lepäsi Mikaelin oman, velton kalun päällä kuin vertauskuvana Mikaelin ahdingolle. Tämän silmät olivat laajenneet ja nenä suhisi kiihtyneestä hengityksestä saaden Ismaelin hormonit vain jylläämään kiivaammin.

 Jo toistamiseen Ismael tarttui Mikaelia kyljistä ja kiskaisi nuoremman pojan selälleen. Ismaelin kourat tarttuivat jälleen noihin kiinteisiin persikkapakaroihin, joiden keskellä houkuttelevana pilkistävä reikä oli hänen edellisestä panostaan yhä märkä.

 Vanhat spermat saivat luvan toimia liukastimena Ismaelin kyltymättömälle munalle, jonka arabinuorukainen työnsi tällä kertaa kerralla tyvineen päivineen Mikaelin suoleen. Mikael huusi tuskissaan tyynyyn, silmät kirvellen kaikista jo valuneista ja paraikaa valuvista, tuoreen kuumista kyyneleistä. Hän ei enää huutanut, vaan pikemminkin karjui täyttä kurkkua teippiinsä, jonka kosteus sekoittuneena halpaan liimaan yökötti häntä joka hetki enemmän ja enemmän.

 Ismael alkoi raivokkaan nylkyttämisen Mikaelin päällä. Mahtavat kassit iskivät vasten kiinteitä pakaroita hien valuessa heistä molemmista Mikaelin jo valmiiksi märälle iholle. Koko huoneen oli jo aikaa sitten täyttänyt trooppisen kostea ilmanala.

 Mikaelin hauikset kiristyivät viimeiseen pinnistykseen hänen selkänsä takana teipeissä, pää työntyi ulos tyynystä vasten puista sängynpäätyä ja varpaat kuopivat patjaa. Kymmenen minuutin jyystämisen jälkeen Ismaelin pohjattomilta tuntuvat kassit tyhjenivät jo kolmannen kerran puolen tunnin sisään Mikaelin tiukkaan, nuoreen reikään.

 Ismael kapusi alas sängyltä ottaen kopin Loviisan heittämästä pyyhkeestä alkaen kuivaamaan kattovalon alla hiestä kiiltelevää kehoaan.

 Loviisa oli saanut jo kuteet niskaansa ja näytti kaikesta huolimatta melkein yhtä huolitellulta kuin tullessaankin. Ismaelin vetäessä boksereita jalkaansa nousi Loviisa nojatuoliltaan laukulleen, jota hetken tongittuaan löysi etsimänsä: mustan permanenttitussin.

  • Hei, Ismael, Loviisa kiinnitti nuoren miehen huomion vielä kerran itseensä. – Käännätkö vielä ton paskiaisen.

 Ismael teki työnsä hymy huulillaan. Lopuksi hän vielä painoi lyhyen suudelman Mikaelin märälle, tuimille rypyille mutristuneelle otsalle ja kiitti mahtavasta illasta.

 Samalla otsalle, jota hetki sitten oli lämmittänyt Ismaelin pehmeät huulet, kirjoitti Loviisa nyt jotain kovakärkisellä tussillaan.

  • Lue tää sit tosta peilistä jos joskus pääset täältä lähtemään, Loviisa virnuili Mikaelin tummuneille silmille.

 Ismael kurkkasi uteliaisuuttaan, mitä Loviisa oli Mikaelin otsalle oikein kirjoittanut. Siinä luki: ”Petturi-poikkis saa aina ansionsa mukaan.”

  • Ai niin joo, Loviisa sanoi vielä, kun oli jo ovella. – Jotta tää ei ois liian helppoo sulle, niin mä tästä nappasen sun vaatteet mukaan, niin sit voidaan sanoa et ollaan sujut. Eiks joo?

 Loviisa loi viimeisen katseensa Mikaeliin, avasi oven ja painui ulos leveästi virnuileva Ismael kannoillaan.

  • Sshh, ne kuuli! siilitukkainen tyttö hyssytteli vieressään hihittelevää punapäätä. Hän nosti varovasti päätään lipaston takaa, mutta veti sen välittömästi takaisin alas.
  • No, lähtiks ne? punapää tiedusteli naama typerässä virneessä, jonka vain humalainen voi saada aikaan.
  • Kohta, siilitukka suhahti kapeiden huuliensa välistä.

 Kun reitti oli viimein selvä, tyttökaksikko loikki muutaman metrin Ismaelin hetki sitten sulkemalle ovelle. Siilitukka käänsi ovenkahvan korostetun hitaasti alas, kunnes punapää puski hänet sisään turhautuneen ähkäisyn saattelemana.

 Siilitukka menetti vähäisenkin tasapainonsa ja lensi kaaressa keskelle makuuhuoneen lattiaa.

  • Hyi hemmetti mikä lemu täällä on, punapään nousuhumala tuntui kaikonneen tyystin ummehtuneen ilman vaikutuksesta, johon sekoittui lisäksi sperman ja hien löyhkä.

 Siilitukka kampesi itsensä ylös jääden tuijottamaan eteensä patsaan lailla. Samoin oli käynyt punapäällekin. Molemmat tapittivat silmät kovina, suut supussa sängyllä teipeissään piehtaroivaa, alastonta Mikaelia – koulun entistä ”kuningasta”.

 Usean vaivaantuneen minuutin jälkeen siilitukka rohkaisi itsensä ja asteli Mikaelin viereen lukemaan tämän otsasta selvästi erottuvan tekstin.

  • ”Petturi-poikkis saa aina ansionsa mukaan”, siilitukka luki hiljaisella äänellä.
  • Mitä? punapään ääni oli oudon matala.
  • Niin tossa lukee.

 Punapää asteli kaverinsa viereen ja he molemmat tapittivat Mikaelin otsalle kirjoitettua viestiä. Itse Mikael tuntui olevan heille pelkkä toissijaisuus.

  • Pitäs kai tuo päästää noista teipeistä, punapää ehdotti.
  • Niin kait…
  • Tai?
  • Tai sit me voiaan vähän lohduttaa sitä, siilitukka rohkaistui.

 Punapää ei tiennyt, mitä tehdä, joten hänen ystävättärensä oli jälleen otettava ohjat käsiinsä. Tämä pomppasi toiselle puolelle sänkyä kiinni Mikaeliin kylkeen ja laski kätensä hellästi nuorukaisen kiinteälle rintakehälle.

  • Istu säki siihe reunalle, niin saat osas tästä körmystä, siilitukka rohkaisi vieressä nolosti vilkuilevaa ystäväänsä.

 Mikael oli lopettanut vääntelynsä siilitukan siron käden laskeutuessa hänen hellää kosketusta vaatineelle keholleen. Tuntui kuin hän olisi päässyt suoraan painajaisesta unista parhaimpaan – märkään.

 Siilitukka lu’utti kätensä vähitellen hieroen Mikaelin jalkoväliin, joka heräsi välittömästi siilitukan kosketuksesta. Tässä vaiheessa punapääkin uskaltautui mukaan, ja Mikael löysi itsensä tilanteesta, johon hän ei olisi uskonut tänä päivänä pääsevänsä: kaksi semi-hyvännäköistä tyttöä vierellään.

 Siilitukan hyväillessä Mikaelin alapäätä, aloitti punapää hivelemään nuoren miehen muuta ruumista. Pehmeä käsi kiersi läpi jokaisen kasvojen kulman, jokaisen ihon alta pilkistävän lihaksen sekä käväisi kivistävillä pakaroillakin lievittäen niitä repivää tuskaa.

 Kaikki nämä ennenkokemattomat ärsykkeet saivat Mikaelin kolmetoistasenttisen sykkimään kiivaana siilitukan pienessä kämmenessä. Siilitukka kuiskaili jotain Mikaelin punaisena helottavaan korvaan, mutta tämä ei välittänyt neitokaisen kosintayrityksistä hetkellä, jolloin hänen elimensä laukoi lastejaan kuin tykinkuulia kohti kattoa.

 Kohta kaikki ihanuus oli ohi ja elämän realiteetit iskivät päin Mikaelin kasvoja. Teipeistä päästyään hän mietti kuumeisesti, miten pääsisi huomaamattomasti pakenemaan väkeä täynnä olevasta biletalosta.