Avainsana: siveysvyö

Janin koettelemus

Kirjoitettu julkaissut Novellisti

Jatkoa Janin tarinalle.

 Jani tuijotti tyhjällä katseella vastapäistä metalliovea. Hän ei enää tiennyt kuinka kauan hän oli seisonut sidottuna tässä pienessä sellissä. Oli aivan hiljaista. Jani oli päätellyt huoneen olevan äänieristetty, joten hän ei ollut tuhlannut energiaa huutamiseen.

 Yhtäkkiä ovi kolahti auki, ja sisään astui kaksi miestä, jotka näyttivät aivan samanlaisilta kuin Janin aiemmin kohtaama. Sanomatta sanaakaan he vapauttivat Janin, mutta tarttuivat hänen käsivarsiinsa taluttaen hänet ulos sellistä.

 Nuorukaista talutettiin pitkin identtisiä ja sokkeloisia käytäviä loistelamppujen kirkkaassa valossa. Seinät, katto, ovet ja lattia oli kaikki tehty samasta harmaasta metallista, joka tuntui jäätävältä Janin paljaalla iholla. Hänen nänninsä nöpöttivät terhakkaina rintalihasten päällä.

 Lopulta miehet pysähtyivät ja taluttivat Janin käytävän päässä sijaitsevaan pieneen huoneeseen. Hänen käskettiin seistä asennossa jalat pienessä haara-asennossa, kädet takana ja selkä suorana. Saattajat jäivät seisomaan kädet rintojensa päällä Janin sivuille.

 Huone oli muuten tyhjä lukuun ottamatta pientä kameran linssiä ja kaiutinta suoraan Jania vastapäätä. Kaiutin rätisi ja sama konemainen ääni aloitti selostuksen:

  • Kohde numero 725-97?

 Saattajat nyökkäsivät.

  • Kohde on määrätty työpalvelukseen siivoustehtäviin osastolle G-3. Palvelus alkaa huomenna kello 6.00. Viekää kohde selliinsä.

 Selli oli samankokoinen kuin aiempikin, mutta täällä oli kalusteina punkka ohuella patjalla, wc-pytty sekä käsienpesuallas. Ikkunaa ei ollut, ainoastaan kirkas kattovalo, joka paloi koko hereillä oloajan aamukuudesta iltakymmeneen.

 Ovi kolahti jälleen kiinni Janin silmien edessä. Sydän pamppaili hermostuksesta. Siivoustehtävät kuulostivat helpoilta, mutta joutuisiko hän viettämään koko loppuelämänsä lattioita puunaten? Unensaannissa ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun hän viimeinkin pääsi makuulle kaiken seisomisen jälkeen.

 Kattovalo rävähti auki pakottaen Janin hereille. Käytäviltä kuului vartijoiden huutoa, kun he availivat sellien ovia ja käskivät kohteita käytävään.

 Janin kohdalle sattui oikea korsto. Paksut käsivarret oli tatuoitu täyteen, ja rinta pullisteli lihaksikkaana paidan alla. Erona aiempiin henkilökunnan jäseniin vartijoiden kasvoja ei ollut peitetty. Heidän univormunsa oli lyhythihainen kauluspaita, suorat housut sekä koppalakki.

  • Ulos, vartija ärähti.

 Jani astui käytävään vilkaisten pikaisesti sivuilleen. Muillakaan kohteilla ei ollut muuta päällään kuin sama metallinen siveysvyö.

  • Asentoon, vartija jatkoi.

 Jani otti eiliseltä tutun asennon. Oikealta alkoi kuulua maihareiden tasaista kopinaa. Jani näki sivusilmällään kyseessä olevan jonkinlaisen vartijoiden esimiehen, joka oli tarkastamassa kohteita.

 Tullessaan Janin kohdalle hän pysähtyi.

  • Onko tämä se uusi kohde?
  • Kyllä on, kohde numero 725-97, vartija vastasi.

 Silmäiltyään hetken Jania tarkastaja kehaisi tämän olevan oivaa materiaalia osastolle. Janin sisintä kylmäsi.

 Käytävältä kohteet ohjattiin ruokalaan, jonka linjastolta he noutivat aamiaisen. Pöytiä oli kaksi, ja syöjiä noin parisenkymmentä.

 Jani alkoi mättämään mautonta puuroa sisuksiinsa yrittäen tukahduttaa päänsä sisällä vellovat ajatukset.

  • Ai sä oot se uus? Janin oikealta puolelta kuului.

 Puhuja oli vaalealla lätkätukalla varustettu perusjäkärin näköinen nuorukainen. Jani meni lukkoon. Hän ei ollut yhtään varma saivatko he puhua keskenään.

  • Älä huoli, syödessä saa puhua, vierustoveri vakuutteli.

 Jani myönsi olevansa uusi. Hän kysyi missä he olivat.

  • Sen kun tietäis. Suurin osa veikkaa jotain asumatonta korpea kaukana Suomesta. Eipä täältä uloskaan oikein pääse selvittämään, vieruskaveri virnisti.
  • Kauanko nää vyöt on muuten paikoillaan? Jani kuiskasi kysymyksen puuron jäähtyessä.

 Kohtalotoveri naurahti hieman.

  • Sitäkään ei kukaan tiedä. Mulla pisin aika on kai jotain kuukausi, joillain useampikin. Jotkut taas saa tyhjennyksen melkeen joka päivä, niin ku tuo tuossa, tämä jatkoi nyökäten Jania vastapäätä istuvaan kaveriin.

 Kohde, johon viitattiin, nosti katseensa lautaseltaan.

  • Ai mä vai? runsaalla, tummalla kehonkarvoituksella ja parransängellä varustettu roteva nuori mies kummasteli.
  • No ei siitä oo kuin pari päivää ku viimeks sait tulla!
  • Joku selvästi tykkää mun mällistä.

 Ruokailu oli pian ohi, mutta sen aikana Jani ehti kiinnittää huomiota lukuisiin hiustyyleihin, kehon karvoituksiin ja vartalotyyppeihin, joita heidän osastollaan vilisi. Osa oli hänenkaltaisiaan urheilijoita sopusuhtaisella kropalla, osa taas hieman tukevampia, mutta samalla lihaksikkaita, muutama taas oli kuin suoraan salilta tullut. Ikähaarukka sen sijaan oli tiukasti parinkympin tuntumassa.

 Vartijat jakoivat heidät pareihin, joille kullekin annettiin sanko täynnä pesuvettä sekä kaksi luutua. Jokaisella parilla oli oma sektorinsa siivottavanaan.

 Jani sai parikseen ruokalassa häntä vastapäätä istuneen Markuksen. 190-senttinen karhu erottui selvästi muista kohteista osastolla.

 Parin jynssäystä valvoi aina vartija. Jollain ihmeen sattumalla Janin ja Markuksen vartijaksi oli päätynyt sama, joka oli aamulla herättänyt Janin ensi kertaa.

 Seisottuaan kauan aikaa poikien takana seinään nojaten vartija avasi suunsa:

  • Vauhtia senkin neidit tai jäätte ilman ruokaa.

 Tehostaakseen sanojaan vartija kaivoi esiin pienen kaukosäätimen. Paineltuaan parista napista Markukselta pääsi tuskallinen huuto. Luutu tipahti lattialle ja Markus painui kaksinkerroin.

  • Tässä näät uus poika mitä ne anturat sun munissa saa aikaan, vartija virnuili Janille.

 Markus tointui iskusta pian naama peruslukemilla. Jani pystyi vain kuvittelemaan vihan määrää, jota tämä järkäle koki päätä lyhyempää vartijaa kohtaan.

 Osasto kokoontui lounaalla jälleen yhteen. Jani päätti olla tällä kertaa rohkeampi ja avasi sanaisen arkkunsa:

  • Kuinka kauan te ootte ollu täällä?
  • Joitain kuukausia, jälleen Janin oikealla puolella istuva Iiro vastasi.
  • Meikä varmaan pisimpään jotain kuus kuukautta, Markus totesi.
  • Mutta kukaan ei oo täällä vuosia. Aina välillä joku lähtee eikä palaa enää koskaan, Iiro jatkoi.
  • Mihin ne sit joutuu? Jani ihmetteli.
  • Kukaan ei varmasti tiedä, mutta toisille osastoille tai sit ne myydään ulkopuolelle.
  • Muut osastot on monesti pahempia, Markus sanoi ja tunki lusikallisen muhennosta suuhunsa. – Monta osastoa on pelkkää hiilien lapiointia lämmityskattiloihin.
  • Mutta ylöspäinkin voi päästä, Iiro vihjasi. – Koskaan ei vain tiedä mihin suuntaan on menossa.

 Iiron ja Markuksen selostus sai Janin mielessä heräämään vain entistä enemmän kysymyksiä. Mutta varmaa vaikutti olevan vankeuden lopullisuus, joten vangitsijoiden säännöillä pelaaminen tuntuisi ainoalta järkevältä vaihtoehdolta.

 Lounaan jälkeen jynssäys jatkui, vaikka näkyvää likaa ei välttämättä olisikaan. Jani epäili tällaisen puuduttavan työn olevan salainen testi, jolla päätetään kuka jatkaa mihinkin. Niinpä hän luuttusi lattioita kuin zombie käsien kipuilusta huolimatta.

 Töiden päätteeksi syötiin vielä päivällinen, minkä jälkeen jokainen kohde suljettiin omaan selliinsä odottamaan seuraavaa päivää.

 Jani tunsi poltetta ympäri kehoaan. Jos hän näkisi itsensä peilistä, hän saattaisi huomata hienoista kasvua lihaksissaan. Ainakin hän tunsi sen.

 Yhtäkkiä hänen sellinsä ovi avattiin. Ovella seisoi sama vartija aikaisemmilta kerroilta.

  • Ulos sieltä.

 Jani totteli hämmennyksen vallassa. Vartija vei hänet pois osastolta pitkin käytäväsokkeloa hissiin, joka toi heidät suurehkoon huoneeseen, jota hallitsi tutkimuspöytä kahleineen.

 Vartija sitoi Janin tiukasti pöytään kiinni ja kaivoi taskustaan saman säätimen, jolla oli antanut iskuja Markuksen kasseille.

 Tällä kertaa vuorossa ei ollut iskuja, vaan napin painalluksesta Janin vyö aukesi paljastaen hänen levossa olevan kyrpänsä.

 Janin päässä myllersi. Hän ehti jo toivoa, että hän saisi jo nyt paljon puhutun tyhjennyksensä. Vartija paineli nappeja lisää, mikä sai katosta laskeutumaan erikoisen koneen, josta lähtevä putki kytkettiin Janin kaluun.

 Oltuaan ties kuinka monta päivää ilman tulemista Janin elin alkoi osoittaa elonmerkkejä. Vartija hymähti hieman alkaen lisätä painetta putkeen, mikä sai Janin kyrvän nytkähtelemään. Ei aikaakaan, kun se sykki koko komeudessaan.

 Jani päätti antautua nautinnon valtaan. Kone tuntui tietävän juuri oikean tahdin hänelle. Hetken se tuntui paremmalta kuin oma käsi.

 Mutta viime hetkillä se loppui. Kone hiljeni jättäen Janin kalun sykkimään ilman stimulointia. Jani ärähti turhautuneesti.

  • Anna mun tulla, hän vaati vieressä virnuilevalta vartijalta.
  • Ei sun aika vielä oo, vartija naurahti. – Ei vielä viikkoon ainakaan. Mä nyt halusin vähän kiusotella sua.

 Jani riuhtoi ja karjui vastaukseksi.

  • Päästä mut sit irti!

 Vartija virnuili yhä, kun hän antoi pari voimakasta tujausta suoraan Janin paisuneille kasseille. Nuorukainen karjui keuhkojensa pohjasta. Tunne oli sama kuin joku olisi potkaissut häntä munille. Edes kuukauden runkkulakko ei tuntuisi yhtä pahalta.

  • Tuut oppimaan, että tuo on vähintä mitä haluat. Mitäs oot noin komee ettei sun kiusottelemistas voi vastustaa.

 Jani mulkaisi vartijaa silmät kipunoiden vihasta. Hammasta purren hän selvisi toisesta erästä, jossa tuleminen oli vain muutaman sykäyksen päässä. Vartija taisi olla kokenut hommissaan.

 Leikittyään Janilla parisen tuntia vartija lopulta kyllästyi ja lopetti. Mutta vielä loppuhuipennuksena Jani sai jälleen parit sähköiskut kasseihinsa.

  • Jotta saadaan tuo sun kyrpäs takas vyöhön, vartija selitti läimäyttäen Janin tanassa seisovaa kyrpää avokämmenellä.

 Janin parahdus sai vartijan vain yltymään. Tämän voimakas kämmen runnoi nuoren miehen vehjettä armottomasti jättäen sen helottamaan punaisena ja hellänä.

 Yö oli jo pitkällä, kun vartija viimein lukitsi Janin takaisin selliinsä. Voipuneena koitoksesta tämä ei voinut muuta kuin rojahtaa punkalle – kassit yhä pakottaen – ja koittaa saada nukuttua edes hetkinen.

Maajussille renki osa II

Kirjoitettu julkaissut Novellisti

Maaseututeema jatkuu! Mitähän kaikkea tästä vielä kehkeytyy?

 Janne makasi sängyssään silmät nauliintuneena kattoon. Katto oli täynnä puunsyitä ja niistä muodostuvia kuvioita. Yksi niistä muistutti miehen sukukalleuksia tosin hiukan omaperäisellä tavalla. Tässä tilanteessa tuollainen kuvittelu ei ollut mikään ihme. Olihan Jannen omat sukukalleudet kovan muovin vankeina.

 Käsi eksyi jälleen peiton alle kourimaan tuota pakettia. Piti olla tarkkana ettei kourinut liikaa ja aiheuttanut näin kivuliasta erektiota.

 Kipu ei ollut ollut kaukana, kun Janne ja Tuomo olivat saunoneet aiemmin illalla. Tuomo ei ollut antanut lupaa ottaa laitetta pois, joten Jannen oli saunottava se päällä. Muovin kuumentuessa nopeasti kävivät paikat tukaliksi. Tuomo vinkkasi valelemaan vettä härpäkkeen päälle, mikä helpottikin hetkeksi. Kesken saunomisen ei tietenkään voinut lähteä vilvoittelemaan.

 Saunomisen jälkeen he olivat huilanneet saunan kuistilla. Saunajuomina oli ollut vissyä, alkoholia ei tilalla suvaittu.

 He eivät olleet puhuneet sanaakaan siinä istuessaan, vaan ainoat äänet kantautuivat ympäröivästä luonnosta. Viereisen puron solina, lintujen vaimeneva iltalaulanta sekä lehtien havina loivat miltei unenomaisen tunnelman. Kiusallista heidän hiljaisuutensa ei ollut.

 Kuivattuaan ja Tuomon puettua itsensä heidän tiensä erkanivat. Janne oli jäänyt tänne, ja Tuomo kiivennyt ylös päärakennukseen.

 Aamulla hänet herättäisi yöpöydällä tikittävä herätyskello tasan kello kuusi. Siihen hetkeen ei olisi enää kauaa. Ehkä hän saisikin unen päästä kiinni, jos vain sulkisi silmänsä…

 Herätyskellon kimitys tunkeutui vähä vähältä Jannen uneen. Herättyään tähän todellisuuteen hän oli jo ehtinyt unohtaa mitä unta oli nähnyt.

 Makoiltuaan tovin paikoillaan oli Jannen pakko nousta ylös ehtiäkseen hoitaa pakolliset aamutoimet. Hän nappasi eiliset bokserit tuolilta ja veti ne jalkaansa. Heti ulko-ovella hänen sieraimiinsa tulvi kesäaamun lempeitä tuoksuja. Kävellessään loivaa mäkeä ylös hänen paljaita jalkojaan raapi pitkäksi venähtänyt ruoho ja aamukaste kasteli varpaat. Hän joutuisi taatusti leikkaamaan tämän nurmikon, ehkä jo tänään, hän pohti mielessään, mutta ei antanut sen häiritä liikaa.

 Matka jatkui piha-aukion läpi kohti räsyistä huussia, jossa hän sai kauan kaipaamansa helpotuksen. Sitten olikin aika aloittaa oikeat työt.

 Keittiön liesi lämpesi puilla, joita hänen oli haettava lisää varastosta. Puut olivat onneksi sullottu yhteen, erilliseen huoneeseen, johon johti oma ovensa varaston päätyseinässä.

 Janne tarttui ovenkahvaan varmalla otteella ja nykäisi, muttei saanut ovea aukeamaan. No ei muuta kuin toinen yritys. Ei tulosta. Kolmannella kerralla hän käytti hieman enemmän voimaa, mutta se ei auttanut. Lopuksi hän kiskoi oven auki oikea jalka kiinni seinässä.

 Puut olivat valmiiksi pilkottuja, joten Jannen ei tarvinnut kuin kasata niitä mahdollisimman paljon syliinsä. Homma ei ollutkaan niin helppoa kuin hän oli kuvitellut. Klapien epätasaisuus ja tikkuisuus eivät olleet hyvä yhdistelmä paljaan ihon kanssa. Hammasta purren Janne sai varsin suuren keon kasattua rintansa eteen.

 Seuraava haaste tuli vastaan ulko-ovella. Miten hän saisi sen auki kaikki nämä puut sylissään? Hetken epätoivoisesti oven edessä kekkuloituaan ovi aukeni kuin itsestään.

  • No huomenta! Tuomon tunnistettava ääni kaikui puupinon takaa.
  • Huomenta, Janne mutisi salaa kiitollisena Tuomolle.
  • Oot hommissa heti jo aamusta niin ku sovittiinki, Tuomo kommentoi milteinpä ilahtuneesti. – Tuuhan sisälle.

 Tuomon johdattelemana Janne löysi tiensä keittiöön. Puut Janne toimitti oikealle paikalleen hellan viereen ja alkoi sitten lämmittää sitä.

  • Se on jo valmiiks vähän lämmin kun keitin kahvit aikasemmin aamusta, Tuomo vihjaisi.
  • Siltä tuntuu.

 Tuomo vetäytyi pirtin puolelle jättäen Jannen hääräämään keittiöön.

 Aamiaiseksi olisi kaurapuuroa, mikä ei kuulostanut ylitsepääsemättömän vaikealta valmistaa. Kattila vaan esiin, hiukan vettä sisälle ja tämä sitten liedelle.

 Yläasteen viimeisistä kotitalouden tunneista oli kulunut jo joku aika, mutta sen Janne muisti että hiutaleet laitetaan vasta kiehuvaan veteen. Sitten sekoitettiin, ja puuro alkoikin olla jo valmista.

  • Voi tulla syömään! Janne huikkasi, kun oli saanut pöydän katettua.

 Tuomo tallusteli keittiöön ja istui alas pöydän ääreen.

  • No maistetaanpas, hän sanoi ja kauhoi ison annoksen puuroa lautaselleen.

 Janne teki saman, mutta ei voinut jännitykseltään syödä ennen kuin Tuomo oli antanut arvionsa.

  • Ei hullumpaa näin alkuun, Tuomo ilmoitti syömisensä lomasta. – Etköhän sinäkin kehity tässä kun riittävän monta kertaa teet tätä.

 Helpotus lävisti Jannen kehon. Kalukin alkoi osoittaa elämisen merkkejä oltuaan pitkään kutistuneena kotelonsa sisällä.

 Tuomo kaapi puuronloput lautaseltaan, kulautti maitolasinsa tyhjäksi ja nousi seisomaan.

  • Nousehan sinäkin, hän komensi.

 Janne totteli, vaikka hänen ateriansa oli vielä kesken. Tuomo mittaili häntä katseellaan päästä varpaisiin, kunnes yhtäkkiä tarttui kiinni Jannen pullottavasta etumuksesta.

  • Ootkos jo tottunu tähän? hän kysyi.
  • En ihan, Janne sai vaivoin vastattua. Sydän jyskytti kiivaammin kuin koskaan aikaisemmin.
  • Vai niin, mikäs on ropleema? Tuomo kysyi samalla hieroen Jannen etumusta.
  • Puristaa inhottavasti varsinkin ku nukkuu.
  • Kyllä se siitä. Etköhän sinäkin siihen lopulta totu, Tuomo hymähti ja taputteli laitetta boksereiden läpi isällisesti. – Laitahan nyt nuo astiat likoamaan ja tuu pihalle. Tiskaat ne sitten myöhemmin.

 Pihalla aurinko oli jo kiivennyt roimasti ylöspäin ja paistoi nyt kirkkaana pilvettömältä taivaalta.

  • Alotetaan ihan perushommista, Tuomo sanoi kun he kävelivät kohti varastoa. – Leikkaat ruohon tästä rakennusten ympäriltä. Minä seuraan ja neuvon jos on tarvis.

 He olivat päässeet sisään tunkkaiseen varastoon. Jostain sieltä kaiken rojun seasta Tuomo veti esiin vanhan ruohonleikkurin rämän. Hetken sen kanssa puuhailtuaan hän luovutti sen Jannelle.

  • Ja ei kun menoksi, Tuomo sanoi ja läimäytti Jannea selkään.

 Janne alkoi muistelemaan viime kesäistä ruohonleikkuuta sukulaisensa kesämökillä ja sitä miten koko härpäke saatiin edes käyntiin. Pienen pähkäilyn jälkeen hän saikin otteen käynnistysnarusta. Ensimmäinen kiskaisu ei tuottanut tulosta, mutta toisella kiskaisulla hänellä oli ajatuskin mukana ja kone pyörähti käyntiin.

 Janne alkoi talsimaan pihaa ympäri Tuomon seuratessa sivusta. Kun hän pääsi kunnolla vauhtiin, lähti Tuomo hoitamaan omia puuhiaan.

 Yhä pelkät bokserit jalassaan Jannen täytyi pitää sen verran kiirettä, ettei kylmettynyt pystyyn. Tosin aurinko lämmitti häntä aina sopivin väliajoin, mutta varjopaikoissa hänen hiestä kostea ihonsa ja viileä kesätuuli eivät olleet hyvä yhdistelmä.

 Suunnilleen puolivälissä urakkaa alkoi työ toden teolla tuntumaan Jannen fyysiseen puurtamiseen tottumattomassa kropassa. Täyden kopan raahaaminen ja tyhjentäminen huussin vieressä seisovaan kompostiin tuntui joka kerralla edellistä raskaammalta. Kädet alkoivat pikku hiljaa muuttua spagetiksi.

 Raskaasti puuskuttaen Janne leikkasi viimeisenkin siivun pihasta, tyhjensi kopan ja raahasi leikkurin varaston oven eteen. Ei kestänyt kauaakaan, kun Tuomo asteli paikalle katse samalla mittailen työn jälkeä.

  • Hyvinhän sinä oot tästä hommasta selviytyny, hän kommentoi kun oli päässyt puhe-etäisyydelle.

 Janne hymähti hieman ja risti kätensä rinnalleen.

  • Nyt ois vielä tuo koneen puhistus.

 Tuomo nouti varastosta puutarhaletkukelan, jonka kävi liittämässä päärakennuksen sivuseinän vesihanaan. Hän käski Jannea astumaan sivummaksi, kun tarttui letkun suuttimeen ja alkoi puhdistamaan leikkuria letkusta virtaavan veden avulla.

  • No niin, puhasta on, Tuomo totesi ja kääntyi jälleen Jannen puoleen. – Nyt ois sinun vuoros. Riisuhan nuo housut.
  • Täh?
  • Riisut vaan ne niin pestään sinutkin.

 Jannella ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin laskea bokserinsa nilkkoihin ja heittää ne sivuun vasta-ajetulle nurmelle. Ei kai pikku suihku olisikaan pahitteeksi kaiken rehkimisen jälkeen.

  • No niin, hyvä poika, Tuomo kehaisi ja suuntasi letkun Jannea kohti.

 Sitten vesi jo iskeytyikin suoraan Jannen rinnalle. Se oli kylmempää kuin hän oli kuvitellut, mutta hammasta purren hän kyllä kesti sen. Oli pakko kestää.

 Rinnalta vesisuihku jatkoi aina vain alemmas ja pian se saavuttikin haarovälin. Jannen kalua koristava vyö ammotti miltei tyhjyyttään, kun vehje oli kutistunut sykkyrälle rasittavan työn ja nyt tämän kylmän veden takia.

 Kuitenkin veden viileä huuhtelu oli oikein tervetullutta yön yli hautuneille sukukalleuksille. Jannen käsi hakeutui kuin itsestään alas haaroväliin ja tarrasi kiinni tuohon muoviseen pakettiin. Hän nosteli ja väänsi vyötä niin että joka sopukka puhdistui.

 Lopuksi Tuomo laski letkun alas suihkuttaen jalat samalla.

  • Kerihän tämä letku kasaan, Tuomo käski.

 Janne teki työtä käskettyä. Hänen isäntänsä lähti taasen sillä välin omiin puuhiinsa. Hoidettuaan letkun hän istahti päärakennuksen portaille suoraan porottavaan auringonpaisteeseen. Hän suorastaan tunsi ihollaan, kun vesipisarat haihtuivat ilmaan.

  • Täällä se poika vaan istuskelee, Tuomo kailotti samalla kävellen Jannea kohti.

 Janne kirosi mielessään. Eikö hän ollut ansainnut edes pienintäkään hengähdystaukoa?

  • Kohtahan se alkais olla taas ruoka-aika, Tuomo ilmoitti. – Ja ne aamuiset astiatkin pitäisi pestä. Eli pääset vaihteeksi sisähommiin.

 Nuori mies laahusti sisälle huulet mutrulla. Olisi ihme, jos hän selviäisi tästä koettelemuksesta selväjärkisenä. Ruoanlaitto oli hommista ehkä helpoin ja jopa varsin mukavakin, mutta koko tämä ympäristö ja Tuomon käskytys ja päsmäröiminen veivät senkin ilon mennessään.

 Tuomon saappaiden lompsina eteisessä sai Jannen ryhdin suoristumaan ja sydämen lyömään kiivaammin. Juuri kun isäntä astui keittiöön, sai Janne kattilan pöydälle.

  • Nyt on valmista.

 Tuomo tyytyi hymähtämään ja istahti syömään. Kaksikko söikin hiljaisuuden vallitessa, mikä ei auttanut Jannea rauhoittumaan. Kotona hiljaisuus oli merkinnyt yleensä jonkin menneen pieleen.

 Tuomo tyhjensi viimeisetkin liemet lautaseltaan, kunnes sanoi lopuksi:

  • Hyvinhän meillä on lähtenyt tämä homma käyntiin.

 Janne ei tohtinut nostaa katsettaan keitostaan, mutta sai pienen hymyn nousemaan huulilleen. Jännitys kaikkosi.

  • Siivoa keittiö ja tule sitten tuonne ulos taas niin näytän sulle ehkä pikkasen hauskemman jutun kuin tuo nurmenleikkuu, Tuomon elämän karhentama ääni kuulosti Jannen korviin nyt isällisen turvalliselta eikä yhtään äksyilevältä tai määräilevältä.

 Siivous kävi nopeaa ja pian Janne seisoi iltapäivän kuumassa paisteessa. Tuomo istui varjon puolella näpräten jotain. Hetken siinä vielä näpräiltyään nousi vanhempi mies jaloilleen ja viittoi Jannea luokseen.

 Tuomo johdatti heidät eilen pikaisesti esitellyn kuntosalin puolelle. Janne haki katseellaan välittömästi yhä edelleen takaraivossa kummittelevan mysteerihuoneen oven. Hän ei ollut kehdannut enää udella Tuomolta huoneen sisällöstä. Täytyi kai vain odottaa, että aika oli kypsä sinne pääsemiseksi.

  • No, oot kai sinä joskus penkkiä tehny? Tuomo löi kämmenensä penkkipunnerrussetin päälle.
  • Joo, joskus koulussa ollaan salilla käyty, Janne sopersi.
  • Jaa että kokeilemassa vaan, Tuomon arvioiva katse mittaili Jannen miltei alastonta kehoa. – Sanoppa miten et oo sitten sellaiseksi kepiksi jäänyt niin kuin moni sinun ikäisesi jotka vaan istuu ja lorvii päivät pitkät?
  • En mä nyt tiiä…kai sitä on tullut juostua kyttiä karkuun jos jotakin.

 Jannen katse kiersi seiniä ja kaikkea muuta paitsi Tuomoa. Häpeän puna alkoi tuntua poskissa.

  • Vai semmosia käytännön harjotteita, Tuomo virnuili ja astui Jannen viereen.

 Seuraavaksi vanhempi mies otti ronskin otteen Jannen hauiksesta ja puristi pari kertaa. Kysyi onko paikat hellinä aamuisen jäljiltä.

  • No ei kyl oo, Janne lausui uhmakkaasti.
  • No hyvä. Kokeillaas sitten miten se poika saa tuota tankoa ylös, Tuomo sanoi ja viittoi Jannen penkille.

 Tuomo otti oman paikkansa aseteltuaan sopivat alkupainot tankoon. Taputus Jannen olalle riitti merkiksi aloittaa.

 Nuori mies sai tangon helposti rinnalleen, mutta ensimmäinen työntö ylöspäin oli hapuilun takana. Tarvittiin hieman Tuomon isällistä ohjausta oikean tekniikan löytämiseksi. Toinen työntö menikin jo paremmin.

  • Ja nyt teet kymmenen tuollaista, Tuomo käski.

 Kymmenen kuulosti helpolta Jannen korviin. Painot tuntuivat käsissä, mutteivät mahdottomilta nostaa. Käsivarret äärimmilleen paisuneina hän painoi menemään Tuomon valvovan silmän alla. Epäonnistuminen tuntui karmivalta ajatukselta mahdollisen rangaistuksen takia, mutta myös siksi, koska hän tuottaisi pettymyksen Tuomolle. Tämän pieni kehu aiemmin päivällä oli saanut nuorukaiseen uutta virtaa.

  • No niin, kymmenen tuli jo täyteen, Tuomo kommentoi ylhäältä. – Pidä nyt vähän taukoa.

 Janne puuskutti ja pyyhki enimmät hiet pois kasvoiltaan. Käsissä tuntui mukavaa lämpöä.

  • Ja nyt toiset kymmenen.

 No nyt päästiin asiaan, Janne ajatteli. Nämä menivät helposti edellisten perään. Kainaloista alkoi muodostua hikivanoja, jotka tiputtelivat hikipisaroita betonilattialle. Janne alkoi haistaa oman miehisen hajunsa pienessä salissa. Kasseissa tuntui jostain kumman syystä sykäys. Pikku veitikkakin tuntui täyttävän koko muovisen kotelonsa.

 Kaksikymmentä tuli täyteen. Taas lyhyt tauko. Mutta Tuomo ei hellittänyt. Vielä kymmenen liikettä. Jannen käsiin alkoi levitä väsymys. Naama vääntyi irvistykseen ja hikeä pursui joka puolelta. Viimeisten työntöjen eteen oli todellakin ponnisteltava.

  • Ja kolmekymmentä, Tuomo hihkaisi. – Hyvä alku se on tämäkin.

 Janne tunsi pari kämmenen läimäisyä hikisellä rintakehällään. Rinnan alla roihahti mystinen lämmön tunne.

 Treenit jatkuivat vielä tämän jälkeenkin, kunnes oli päivällisen aika. Ennen sitä Janne sai taas kylmän suihkun puutarhaletkusta. Väsymys alkoi jo painamaan, mutta niin painui myös päivä maillensa. Syönnin jälkeen Janne sai tehtäväkseen lämmittää sauna.

 Viime iltana saunassa Jannea vielä jännitti niin, ettei kehdannut paljoa ympärilleen vilkuilla. Tämän päivän aikana hän oli saanut kerättyä rohkeutta rinnan alleen sen verran, että kehtasi jo heidän kahden riisuuntuessaan vilkaista Tuomoa. Tosin oikeastaan vain tämän jalkoväli kiinnosti. Se olikin aika vaikuttava Tuomon iästä huolimatta; raskaat pallit roikkuivat pitkällä reisien välissä paksun peniksen roikkuessa niiden yläpuolella turpeana. Koko komeutta peitti tumma karvoitus. Oikeat aikuisen miehen munat.

 Saunassa Tuomo viskoi tapansa mukaan kunnolla löylyä. Janne taipui kaksinkerroin muovikotelon poltellessa kalleuksiaan. Siinä huohotellessaan tällä nuorella miehellä oli oiva näköala Tuomon jalkoväliin.

  • Mitäs poika kattelee?

 Janne ei saanut sanaa suustaan.

  • Katon mitä katon, hän lopulta tiuskaisi.
  • Nämäkö ne sua kiinnostaa? Tuomo tarttui ronskisti kiinni muniinsa.

 Jannen hiljaisuus tulkittiin myöntyväisyyden merkkinä.

  • Onko tuo iso? Janne miltei kuiskasi.
  • Jaa-a, pitää varmaan kokeilla.

 Tuomo veti ryppyisen esinahkansa kokonaan taakse. Sitten taas eteen. Ja taakse, kiihtyvällä tahdilla. Eikä mennyt kauaa, kun tuo patukka seisoi koko mitassaan nuppi kohti kattoa.

  • On aika iso, Janne sopersi katse kiinni elimessä.
  • Pärjää ainakin tuolle sinun vehkeelles, Tuomo nauroi katse viitaten Jannen lukittuihin elimiin.

 Janne tunsi punan leviävän kaulan kautta poskiin, mutta se sekoittui saunan nostattamaan punotukseen.

  • Eipä oo avainta näkyny.
  • Ehei, ei nyt vielä, Tuomon silmissä oli outo pilke.

 Asia jäi sikseen, mutta Jannen takaraivoon asia jäi vielä kaihertamaan. Kun vain tietäisi tarkan päivän milloin helpotus tapahtuisi, olisi elämä kaikin puolin helpompaa.

 Pesujen jälkeen Tuomo nousi ylös talolle Jannen huolehtiessa saunan vielä kuntoon. Kuivateltuaan hän rojahti sängylle ja nukahti melkein sillä sekunnilla.

30 minuuttia

Kirjoitettu julkaissut Novellisti

Tähän väliin tällainen lyhyempi juttu. Eikös laukeamisen pitkittäminen ole jopa parempaa kuin itse tuleminen?

 Jessen puhelin värähti. Hän kaivoi puhelimen taskustaan kesken tunnin sydän lyöden hitusen kiivaammin. Puhelimessa häntä odotti lyhyt viesti: ”Kotajärven pururata, käänny isolta kiveltä järveä kohti. Etsi kaksihaaraisen koivun luota. Aikaa 30 minuuttia.”

 Jesse tiesi heti mikä oli kyseessä: mahdollisuus päästä vapauteen tästä kalua vankinaan pitävästä muovikotelosta. Viesti oli avaimenhaltijalta, joka oli kätkenyt avaimen viestissään mainitsemaansa paikkaan. Enää Jessen tarvitsisi löytää tuo avain.

 Englannin tunti ei ottanut kuluakseen. Kielet olivat aina olleet Jesselle helppoja, mutta äskeinen viesti oli saanut hänen ajatuksensa harhailemaan kauaksi adverbeistä ja pronomineista.

– Hei Jesse tuutko pelaan sit futista koulun jälkee? Aatu kysyi selän takaa.

– En mä nyt tänää kerkee, katotaa huomenna, Jesse vastasi pikaisesti.

 Tunti loppui viimein. Jesse oli ensimmäisenä käytävässä, nappasi takin naulasta ja paineli ulos. Ulkona paistoi vielä aurinko, mutta tuuli sai ilman viileäksi. Jesse käveli pyörälleen ja oli hetkessä matkalla kohti Kotajärveä.

 Matkalla Jesse mietti mihin tuo pieni avain olisi voitu piilottaa. Kiven alle? Sammaleeseen? Oksalle? Niin monta vaihtoehtoa, niin vähän aikaa. Ja koko ajan avaimenhaltija tarkkailisi piilostaan. Kasseissa tuntui kiristävä tunne, kun kalu yritti paisua kotelossaan. Ei ihmekään, olihan viime kerrasta jo viikko.

 Pururata alkoi tavallisesta pyörätiestä, joka vähitellen vaihtui asvaltista soraksi. Reitti oli Jesselle tuttu lenkkeilyn kautta, joten hän muisti tarkalleen missä viestissä mainittu iso kivi sijaitsi.

 Vastaan tuli runsaasti lenkkeilijöitä ja jokunen pyöräilijäkin. Puut olivat vielä täydessä lehdessä, mutta pieni Kotajärvi välkehti puiden välistä tuon tuosta. Jesse tajusi lisänneen huomaamatta vauhtiaan, mutta ei silti hidastanut, vaan lisäsi sitä entisestään.

 Iso, harmaa, pitkulainen kivi häämötti kaukaisuudessa. Eikä kauaakaan kun Jesse kaarsi sen eteen. Tasattuaan hetken hengitystään hän lähti taluttamaan pyöräänsä kohti järveä metsikön läpi.

 Yhtäkkiä kännykkä värisi. Jesse pysähtyi ja luki uuden viestin: ”Kosketa puuta kun olet perillä. Aikasi alkaa siitä.” Mahassa tuntui poltetta. Kohtalon hetki koittaisi pian.

 Tämä kolkka oli Jesselle tuntematonta seutua, mutta kaksihaarainen koivu löytyi ilman sen kummempia kommelluksia. Se oli varsin komea näky noustessaan selvästi muita ympäristön puita korkeammalle vitivalkoisena ja kaksi haaraa ikäänkuin kruununa päällänsä.

 Jesse ei kuitenkaan ehtinyt ihailla maisemia, vaan länttäsi kätensä suoraan puun kylkeen ja alkoi skannaamaan maastoa katseellaan. Maa näytti täysin koskemattomalta. Jessen ei onnistunut löytää yhtään katkennutta oksaa tai tallottua tattia, joka antaisi edes pienen vihjeen avaimen sijainnista. Oli aloitettava siis tyhjästä.

 Itse koivu näytti sen verran sileältä ettei siihen olisi voinut piilottaa pienintäkään avainta. Se olisi ollutkin liian selkeä piilo. Aivan puun juurellakaan ei kasvanut muuta kuin ruohoa, jonka Jesse oli haravoinut hetkessä.

 Kahden metrin säteellä puusta löytyi jokunen kivi, mutta niidenkään alta ei löytynyt muuta kuin kuolleita lehtiä. Avaimenhaltija keksii muutenkin paljon parempia piiloja, siitä Jesse oli varma.

 Etsinnässä alkoi tulla kuuma ja niinpä Jesse riisui takkinsa, ja antoi järveltä puhaltavan tuulenvireen viilentää kroppansa. Tosin alakerran tilanteeseen sillä ei ollut vaikutusta. Sama kiristys jatkui yhä, vaikka mitään varmuutta avaimen löytymisestä ei ollut. Kai hän sitten vain nautti niin suuresti koko tilanteesta.

 Kivien jälkeen Jesse siirtyi tutkimaan marjamätästä, mutta ei löytänyt siitä muuta kuin mustikoita. Samassa puhelin värisi uudelleen. Tämäkin viesti oli avaimenhaltijalta: ”10 minuuttia kulunut. Riisu paitasi ja farkkusi. Kosketa tämän jälkeen puuta uudestaan, niin kello alkaa taas käymään.”

 Jessestä tuntui siltä kuin veri olisi seisahtunut hetkeksi. Pikkukaverikin lopetti pyristelynsä. Ei auttanut muu kuin totella. Ensin lähti t-paita alta paljastuen varsin timmi rintakehä ja vatsa kiitos monipuolisten liikuntaharrastusten.

 Farkkujen alta löytyivät vihreät, ei kaikista tiukimmat bokserit, mutta joiden alta saattoi tarkkasilmäinen silti huomata siveysvyön muotoja. Kengät vain takaisin jalkaan ja Jesse oli valmis jatkamaan etsintöjä.

 Olo oli alaston eikä asiaa helpottanut jonkun matkan päässä kulkeva vilkas lenkkipolku. Jesse terästäytyi ja keskitti ajatuksensa tärkeämpään asiaan: avaimen löytymiseen.

 Hän alkoi käydä läpi maata aloittaen koivun luota. Pieni avain ei ole aivan helppo löytää kaiken sen kuonan seasta, jota maasta löytyy. Kaikenlaista pientä avainta etäisesti muistuttavaa maasta kyllä löytyi, mutta ei sitä himmeästi kiiltävää metallin kappaletta, joka puuttui Jessen ja nautinnon välistä.

 Minuutit kuluivat. Jesse arveli ajan kuluneen jo yli puolenvälin. Kädet hikosivat entisestään ja sydän pamppaili kiivaammin, mutta kyrpä koitti yhä puskea itseään muovin läpi. Aivan kuin se olisi huutanut apua Jessenkin puolesta.

 Tuulenvire tuntui välillä liiankin viileältä iholla ja sai nännit kivenkoviksi. Täytyi pysyä koko ajan liikkeessä, ettei jäätynyt kokonaan. Ehkä jos laajentaisi aluetta?

 Jessen kyyristellessä hän kuuli kun kännykkä värähti taas. Hän riensi pyöränsä luo ja kaivoi kännykän farkkujen taskusta. Jälleen uusi viesti: ”20 minuuttia kulunut. Riisu bokserisi. Kosketa jälleen puuta, niin kello alkaa taas käymään.”

 Jesse nielaisi. Nyt hän tajusi kuinka pitkälle avaimenhaltija pisti hänet menemään. Toki hän nautti tilanteesta, vaikka se epätoivoiselta näyttikin. Hetken hän mietti mistä avaimenhaltija häntä tarkkaili. Silmillään hän ei tätä ollut maastosta erottanut, mutta olihan kiikarit toki keksitty.

 Niinpä Jesse heitti viimeisenkin vaatekappaleensa pyöränsä päälle jättäen pelkät kengät jalkoihinsa. Enää kymmenen minuuttia aikaa. Jesse valmistautui jo henkisesti häviöön.

 Jos katsoisi paikat vielä tarkemmin läpi, hän ajatteli. Mutta samojen kivien uudestaan kääntely ei tuottanut tulosta. Silmätkin alkoivat väsymään jatkuvaan tihrustamiseen.

 Kohta ainoa ajatus oli aika ja sen vääjäämätön loppuminen. Etsintä muuttui haparoivaksi ja päättömäksi. Jesse tajusi kohtalonsa olevan sinetöity. Tänään ei lauettaisi. Eikä todennäköisesti huomennakaan.

 Uusi viesti tärähti puhelimeen. Jesse miltei juoksi avaamaan viestin: ”Aika loppui. Parempi onni ensi kerralla.” Jesse huokaisi ja painoi päänsä kohti maata. Alakerran veijari oli sekin lopettanut pyristelynsä aivan kuin myötätuntoa osoittaakseen.

 Ilkosillaan alkoi tulla kylmä, joten Jesse veti vaatteet niskaansa. Hän katsahti vielä ympärilleen, mietti jos vielä vähän penkoisi paikkoja, mutta hylkäsi ajatuksen välittömästi. Toisaalta häntä kiihotti järjettömästi se ettei avainta ollutkaan löytynyt.

 Jesse polki kotiinsa vyö edelleen päällään odotellen avaimenhaltijansa seuraavaa yhteydenottoa.

Maajussille renki

Kirjoitettu julkaissut Novellisti

Hieman maaseututeemaa tähän väliin. Tämä tarina on valmistunut vuonna 2015.

 Hiekka pöllysi punaisen henkilöauton pyyhältäessä läpi suomalaisen maalaismaiseman. Sen vetämä pölyvana katkesi kuin seinään, kun auto kääntyi soran päällystämälle pihatielle. Pensaiden ja puiden seasta alkoi pikku hiljaa pilkistämään punasävyinen maalaistalo miltei sävy sävyyn auton kanssa.

 Auto pysähtyi talon eteen keskelle pientä aukeaa. Auton ovet loksahtivat auki ja ulos astuivat keski-ikäinen mies ja teini-ikäinen poika. Sora rapisi heidän kävellessään kohti katettua kuistia. Juuri kun mies oli painamassa ovikelloa, ovi aukesi miltei pyyhkäisten miehen mukanaan.

  • No päivää! oven takaa paljastunut, vanhempi mies tervehti huudahtaen.
  • Päivää päivää, mies vastasi tuskin liikauttaen huuliaan. – Pekka Ylönen, tässä on mun poika Janne.

 Mainittu poika nyökkäsi vaisusti.

  • Ja minä oon Laukan Tuomo, paikan isäntä tokaisi. – Teillä oli näihin aikoihin sovittu tapaaminen?
  • Näin oli, Pekka vastasi.
  • Käykäähän sitten vaan peremmälle.

 Tuomo astui sivuun antaakseen tietä parivaljakolle. Hän sulki oven heidän perässään ja johdatti heidät suuren pirtin läpi pieneen, lukittuun kamariin. Sisältäpäin talo muistutti erehdyttävästi 1800-luvun talonpoikaistaloja. Ainoa merkki 2000-luvusta olivat sieltä täältä pilkistelevät sähköjohdot.

 Pienen nurkkakammarin ovi loksahti pahaenteisen kolkosti kiinni. Tuomo oli istuttanut Pekan ja Jannen kahdelle tuolille hänen työpöytänsä eteen. Itse hän rojahti huokaisun saattelemana mustanahkaiselle työtuolille.

  • Vai on teillä semmoset pulmat ratkottavanne että jouduitte minun luokseni tänne satojen kilometrien taakse vaivautumaan? Tuomo aloitti ristien kätensä takaraivolleen.
  • Omanlaisensa taistelu oli saaha Janne edes tulemaan tänne. Se on oikeastaan pulmista pienin. Tänä keväänä sillä loppu yläaste mutta mihinkään se ei hakenu, vaan päätti jäädä kotiin lorvimaan. Ei se vielä mitään, mutta kun takana on ties minkälaista rötöstä: näpistyksiä, tupakan polttelua, viinan juontia, uhkauksia, pahoinpitelyjäkin…minä en sellasta peliä kattoni alla kattele.
  • Niinpä niin, Tuomo käänsi katseensa välillä Janneen. – On se kumma kun et oo joutunu vielä pahempiin kuvioihin mukaan. Ja ihmejuttu ettei sinua oo vielä otettu huostaan.

 Janne pälyili kulmiensa alta Tuomoa, mutta huulet pysyivät tiukasti kiinni.

 Tuomo hymähti ilottomasti.

  • Eiköhän me poika sinustakin kunnon mies tehä, usko pois.
  • Minä todellakin toivon niin, Pekka sanoi väliin.
  • Yheksänkymmenen prosentin varmuuella, Tuomo julisti. – Oon käyttänyt samaa ohjelmaa kahteenkymmeneenkahteen poikaan ja epäonnistunut vain kahen kohalla.
  • Siksi olemmekin täällä. Olen kuullut pelkästään hyvää teistä ja teidän ohjelmastanne.
  • Ootte oikeessa paikassa, Tuomo sanoi ja aukaisi yhden työpöytänsä laatikoista ja veti esiin valmiiksi täytetyn sopimuskaavakkeen. – Tuohon vaan nimet alle niin voiaan alottaa.

 Pekka tarttui pöydällä lojuvaan kynään ja vetaisi puumerkkinsä paperiin. Hän tyrkkäsi sen sitten Jannen eteen ja risti kätensä.

  • Sun vuoros.

 Janne tuijotti paperia silmät lasittuneina. Mitä lie pyörikään hänen mielessään. Vai pyörikö mitään. Lopulta laiha käsi ilmestyi pöydän alta ja tarttui laiskasti kynään. Paperin alalaitaan ilmestyvä kirjoitus oli haparoivaa kuin ekaluokkalaisella.

 Tuomo nappasi paperin ja allekirjoitti sen vielä itse.

  • Ei muuta kun tervetuloa Laukan tilalle, Janne Ylönen.

 Pekka ei uskaltanut vielä hymyillä, mutta sisimmässään hän iloitsi poikansa ainutlaatuisesta mahdollisuudesta.

 Jannen ilme ei värähtänytkään. Se oli nauliintunut A4:een, joka sinetöi seuraavan vuoden hänen osaltaan.

 Pekan auton kadottua pölypilven sekaan Janne tajusi viimein millaiseen jamaan oli joutunut. Hän oli kaksistaan tämän reilu viisikymppisen Tuomon kanssa useiden kilometrien päässä lähimmästä naapuritalosta.

  • No niin poika, Tuomo sanoi ja läimäytti kämmenensä vasten Jannen selkää. – Lähetäähän katteleen vähän paikkoja.

 Piha-aukealta he lähtivät kävelemään kohti aavaa, vehreää laidunta. Sitä ympäröi korkea, sähköistetty aita.

  • Nämä on Hereford -karjaa, Tuomo selosti viitaten laidunta tallovaan karjalaumaan. – Et oo tainnu kuulla näistä?

 Janne pudisti päätään.

  • Ovat ehkä maailman parasta pihvikarjaa. Kannattaa joku päivä maistaa, et takuulla pety. Mutta vasta kun oot päässyt täältä, sitä ennen ei oo mahollisuuttakaan, Tuomo virnisti.

 Tuomo osoitti kädellään laitumen toisessa päässä siintävää punaista rakennusta ja kertoi sen olevan navetta.

  • Eihän teistä kaupunkilaisista tiiä ootteko koskaan ennen tollasta nähnykkää, Tuomo hörähti, mutta Jannea hänen vitsinsä eivät naurattaneet. – Saatat päästä jossain vaiheessa sinnekin hommiin.

 He jatkoivat patikointiaan pitkin kapeaa polkua, joka aleni alenemistaan pienen metsikön lävitse. Alhaalta löytyi pieni puronen ja sen viereen rakennettu sauna.

  • Täällä sinä sitten saat tämän vuoden asustella, Tuomo ilmoitti ja paiskasi oven auki.

 Vastaan lemahti ummehtunut löyhkä, mutta paikka ei itsessään ollut hullumpi. Yksinkertainen sänky, pieni pöytä sen vierellä, räsymatto sekä kulunut lipasto. Nurkassa tökötti lisäksi piskuinen kakluuni. Ulko-ovelta heti oikealta avautui ovi saunaan.

  • Ja onhan täällä minullekin paikka, Tuomo viittoi lumikengän malliseen rottinkituoliin.

 Jannen silmät olivat heränneet hämmästyksestä, kun hän oli laskenut silmänsä uuteen kotiinsa. Tason alennus oli järisyttävä.

  •  Äläs poika hätäile, Tuomo naurahti Jannen järkytykselle. – Tää on oikein kodikas kuhan pääset tänne asettumaan.

 Kierros jatkui takaisin ylös pihamaalle, sisälle rakennukseen, joka peitti näkymän laitumelle. Se näkyi myös ensimmäisenä Jannen saapuessa tilalle.

 Sisältä rakennuksesta paljastui askeettinen kuntosali.

  • Täällä on kaikki mitä tarvitaan. Penkki, painot, tankoja, kyykkyteline ja leuanvetotanko. Saat sinäkin vähän lihaa luittes ympärille, Tuomo selitti arvioiva katse Jannessa.
  • Mitä tuolla on? Janne kysyi osoittaen huoneen nurkassa seisovaa ovea.
  • Sitä minä en voi vielä paljastaa. Kyllä sinä sen joskus saat nähdä.

 Mysteerihuone vei puolet rakennuksesta ja vei Jannen huomion Tuomon selittelyistä heidän jatkaessaan taivallustaan.

  • Tuossa on varasto kaikelle tilpehöörille, Tuomo viittasi kolmanteen rakennukseen aukion ympärillä. Ja tämä paikka on pelkästään sinulle.

 He olivat tulleet ränsistyneelle, melkein laholle ulkohuussille.

  • Teet tarpees tänne aina. Aina, muistakin.

 Tyrmistys Jannen kasvoilla oli syvin tähän mennessä.

  • Et voi olla tosissas, onhan täällä sisävessaki?
  • Olen olen. Ja on toki, mutta se on vain minulle. Eihän me nyt samassa vessassa voia käyä. No, eiköhän tässä ollu jo tarpeeksi, lähetäänhän takas tonne saunalle.

 Perillä Janne purki vähät tavaransa, jotka oli saanut ottaa mukaan. Omat vaatteensa hän joutui riisumaan heti ensimmäisenä.

  • Pitääkö mun ottaa ihan kaikki vaatteet pois? bokserisillaan seisova Janne kysyi.
  • Kaikki totta kai, Tuomo hihkaisi saunan puolelta.

 Kuului kolahdus, kun Tuomo sulki kiukaan luukun ja lompsi sitten kamarin puolelle.

  • Ethän sinä niin riuku ookaan mitä aluks aattelin, hän naurahti ja tarttui häpeilemättä Jannen hartiaan isolla kourallaan.                                                                                                   

 Hän hieroi kouraansa hetken paikoillaan ja liu’utti sitä sitten alemmas rinnalle. – Hyvin erottuu tissitkin, hän sanoi astetta matalammalla äänellä. Tutkimusmatka jatkui alas vatsalle, jossa oli pieni sixpackin alku erotettavissa.

 Lopulta Tuomon käsi hotkaisi Jannen velttona roikkuvan vehkeen sisuksiinsa. – On sulla hyvän kokonen kyrpäkin. Tuleeko paljon runkkailtua?

 Janne oli liian järkyttynyt vastaamaan. Silmät loistivat teevateina ja keho oli jännittynyt varpaita myöten.

 Yhtäkkiä Tuomo räjähti remakkaan nauruun ja päästi irti Jannen vehkeestä. Jännittynyt tunnelma laukesi, mutta Jannen kasvoille nousi hento puna. Tuomo ei näyttänyt tätä huomaavan.

  • Leikataanhan tuo sinun lettisi pois häirittemästä, Tuomo sanoi ja viittoi Jannen ulos.

 Hän istutti haaroväliään peittelevän nuorukaisen yhdelle saunankuistin muovisista tuoleista ja tarttui pöydällä lojuvaan hiustenleikkuriin. Voimakkaan surinan saattelemana Jannen kuontalo putoili vähä vähältä alas kuistille.

  • No niin! Tuomo hihkaisi sammutettuaan koneen. – Heleppohoitonen ja viileä näin kesällä, hän jatkoi ja silitteli Jannen kaljua päänuppia.

 Janne pomppasi ylös tuolilta ja riensi tutkailemaan itseään kamarin pienen peilin eteen. Näky oli outo, pelottavakin. Kalju näytti ja tuntui luonnottomalta.

  • Kyllä sinä siihen totut vielä, Tuomo kommentoi ovensuusta. – Oot vielä kiitollinen kun ei oo se sinun vanha lettis jatkuvasti tiellä.
  • Hyvä se on sun sanoa, Janne tuhahti katse Tuomon ikäisekseen tuuheissa hiuksissa.

 Tuomo hymähti ja viittoi Jannea takaisin ulos.

  • Enhän mä nyt alasti voi tuolla pihalla olla! Janne parahti.
  • Ei sinua kukaan näe. Lehmät korkeintaan.

 Jannella ei ollut juuri vaihtoehtoja. Ei kun vaan kämmenet munien peitoksi ja suunta kohti päärakennusta.

 Sisällä Tuomo kierrätti Jannen ympäri suuren, kaksikerroksisen talon. Talo oli kuulemma satoja vuosia vanha ja kulkenut suvussa alusta alkaen. Jannen kulmat kurtistuivat epäilyksestä mitä kauempaa Tuomon monologi jatkui.

  • Eikä minulle oo edes eukkoa siunaantunut, Tuomo sanoi, kun he olivat päässeet keittiöön. Hänen katseensa oli nauliintunut ikkunaan.

 Janne vilkuili ympärilleen tietämättä mitä sanoa. Parempi olla siis hiljaa.

  • Senpä takia saatki hoitaa ruokapuolen täällä ollessas, Tuomo ilmoitti.
  • Niinhän se sovittiin, Janne mutisi vastaukseksi.
  • Kaapeista löytyy kaikki tarvittava. Ruokalistakin löytyy. Mennäänhän vielä käymään tuolla toimistossa ennen kun jatketaan.

 Tällä kertaa Janne sai jäädä seisomaan Tuomon tonkiessa piirongin laatikoita. Pian tonkiminen palkittiin ja Tuomo nosti pienen pahvilaatikon ulos päivänvaloon.

  • Vielä tämä loppusilaus ja oot valmis alottamaan vuotes täällä, Tuomo sanoi ja repi paketin auki.

 Sisältä paljastui joukko muoviosia, jotka Tuomo asetteli yksi kerrallaan työpöydälleen. Siveysvyöhän se siinä.

 Jannen silmät nauliintuivat noihin osasiin. Ei hän muista että mistään tällaisesta olisi puhuttu. Ehkä olisi sittenkin pitänyt lukea se sopimus kokonaan läpi…

  • Tulepas tänne, Tuomo käski.

 Janne asteli Tuomon viereen ja tunsi kohta kuinka voimakas kämmen tarttui ronskisti hänen kasseihinsa. Tuomo sovitteli muutamaa muovirengasta niiden taakse kunnes löysi mielestään sopivan koon. Sitten tuli vuoroon itse putki, jonka Tuomo survoi paikalleen kuivana ilman mitään ”neitien liukuvoiteita”.

 Janne katseli avuttomana, kun hänen pieneksi tyngäksi kutistunut kalunsa ahdettiin muoviseen vankilaansa, joka lukittiin kiinni pienellä munalukolla. Kiristävä tunne alkoi välittömästi kassien takana ja levisi pian koko haarovälin alueelle.

  • No nyt on motivaatiota kasvaa ja oppia, Tuomo naurahti ja ravisteli Jannen lukittuja elimiä. – Ja kiinni kans pysyy.

 Tuomo jatkoi vielä laatikon penkomista. Kohta hän heittikin löydöksensä Jannelle, joka otti kopin tottunein ottein. Käsissään hän piteli maastokuvioituja boksereita.

  • Pistäs ne vielä jalkaan niin eivät naapurit sitten ihmettele jos kylään eksyvät.

 Janne teki työtä käskettyä. Hetken hän oli onnessaan pyhimpänsä peittävistä housuista, mutta onni kaikkosi välittömästi, kun hän huomasi pullotuksen, jonka siveysvyö ja boksereiden tiukkuus aiheuttivat.

  • E-eihän näitä viitti pitää! Janne parkaisi hädissään.
  • Totta kai viittii. Saavatpahan kylän juoruämmät vähän jutunjuurta, Tuomo lohdutteli ja iski silmää.

 Tunne Jannen mahanpohjalla ei hellittänyt. Hän kuitenkin luotti Tuomoon eikä halunnut epäonnistua heti ensi metreillä, joten vaihtoehtojakaan ei ollut.

  • Sauna on varmaan jo valmis, Tuomo ilmoitti.

Yhdistävä tekijä osa II

Kirjoitettu julkaissut Novellisti

Jatkoa Miikan ja Ramin tarinalle! Tämäkään ei ole uusinta uutta, vaan alun perin vuodelta 2016.

  • Sori Jere, en mä nyt mitenkään pääse sinne salille, Miikka sopersi puhelimeensa. – Ei ku mä en vaan jaksa nyt…

 Samassa hänen skeittikenkänsä molskahti keskellä katua vellovaan lätäkköön. Hetki vain ja sukan kärki oli totaalisen kastunut.

 Miikka ärähteli itsekseen ja jatkoi matkaansa. Asiaa ei helpottanut jo neljättä päivää hänen kaluaan ”koristanut” muoviputkilo. Vielä jäljellä olevien kolmen päivän ajattelu sai aikaan saman epätodellisen tunteen hänen sisällään kuin silloin joskus ala-asteella kouluvuoden ensimmäisenä päivänä.

 Kotona Miikkaa odotti tyhjä talo. Lampsiessaan huoneeseensa hän ei voinut olla katsahtamatta peilistä heijastuvaa kuvajaista. Vielä hiukan poikamaisilta kasvoilta katse vetäytyi pakostakin alas jalkoväliin. Mielessä kuumotti vain yksi ajatus: oliko kukaan huomannut sitä?

 Käsi hakeutui etumukselle. Yksi kouraisu farkkujen läpi riitti saamaan aikaan kivuliaan erektiontyngän, joka tyrehtyi alkuunsa vasten kovaa muovia. Huulilta pihisevät kirosanat laimenivat nopeasti. Oppisikohan hän kenties elämäänkin tämän härpäkkeen kanssa?

 Huoneessaan Miikkaa odotti rakas tietokone nahkatyötuoleineen. Nahkaa tietysti, koska se oli helppo pitää puhtaana. Ajatusassosiaatio oli valmis. Mieleen palasivat lukemattomat tuolissa vietetyt tunnit, spermatippojen päästämät vaimeat lätsähdykset parketilla sekä oman mehun kiimaa uhkuva tuoksu.

 Miikka potkaisi oven kiinni kantapäällään, riisui hupparinsa huoneen nurkkaan ja heittäytyi tuolille tietokoneen ääreen. Kaikki tapahtui kuin ohjattuna; nämä samat liikkeet hän oli tehnyt jokaisen koulupäivän jälkeen useiden vuosien ajan niin että ne olivat syöpyneet syvälle hänen muistiinsa.

 Käsi hakeutui vyönsoljelle. Joinakin päivinä ohjelmaan oli kuulunut tunti rakasta harrastusta nimeltään itsetyydytys, mutta nyt se oli ainakin seuraavat kolme päivää pelkkä haave myöhäisillan hiljaisina tunteina.

 Siinä istuessaan Miikka alkoi pohtia asiaa syvällisemmin. Ensimmäiset päivät olivat kuluneet alkuhämmennyksen selvittelemisessä ja laitteeseen totutellessa, mutta vasta nyt hän alkoi todella pohtia isänsä perimmäisiä motiiveja kaiken tämän takana. Mieleen muistui eilen isän kanssa käyty keskustelu.

 Oli tavallinen keskiviikko-aamu. Miikka oli herännyt aikaisin ehtiäkseen kahdeksaksi kouluun. Hän löntysteli vessaan puoliunessa ja lysähti pytylle hieroen väsyneitä silmiään. Aamuerektio ei ottanut laantuakseen, mikä aiheutti repivän tunteen palleissa asti, kun kalu puski muovihärpäkettä jääräpäisesti eteenpäin, vaikka tila tahtoi loppua kesken lepotilassakin. Huulilta purkautui muutama kirosana. Miikka kävi mielessään läpi lukionsa opettajakunnan iäkkäimmät ja kulahtaneimmat yksilöt, mutta hänen suljettujen luomiensa taakse piirtyikin kuva siitä ruskeatukkaisesta, keski-ikäisestä kemianopettajasta, jonka katseenvangitseva rintavarustus ja muhkea takapuoli tekivät hänestä jokaisen teinipojan salaisen haaveilun kohteen; ja tuo haaveilu kostautui Miikalla puristavana kipuna nivusissa.

 Vessasta Miikka lampsi takaisin huoneeseensa pukeutumaan. Farkkuja oli vielä hankala saada sujuvasti kiinni, kun siveysvyö tunki jatkuvasti tielle. Pienen ähertelyn jälkeen sekin onnistui. Lopuksi vielä t-paita ylle ja ei kun aamukahvia ryystämään.

 Keittiössä Miikan isä Rami oli syventynyt lehden lukuun eikä tapansa mukaan pannut erityisemmin merkille kahvinkeittimelle hiippailevaa Miikkaa. Tämä lysähti vastapäiselle tuolille kaataen kahvia nieluunsa. Ruokaa ei näin aikaisin aamusta tehnyt juuri mieli.

 Lehti Ramin käsissä kahisi, kun hän taitteli sen hämärästi alkuperäistä muistuttavaan kasaan. Sitten pikainen katsahdus Miikkaan ja hörppy kahvista.

  • No…miten meni yö? Rami kysyi.

 Miikka panttasi vastaustaan hetken. Katse kahvissaan hän vastasi:

  • Pari kertaa heräsin yöllä mut muuten sain nukuttua iha hyvin.
  • No hyvä, Rami vastasi ja jatkoi: – Itekin sain nukutuksi. Tosin eipähän nuo yölliset erektiot tällä iällä juurikaan vaivaa, Rami naurahti loppuun.

 Miikka hymähti vaisusti isänsä kommentille samalla ottaen ison kulauksen kahvia.

  • Tota noin, Rami kakoi ulos suustaan. – Jos puhuttais tästä jutusta vähän syvällisemmin.

 Miikka vilkaisi isäänsä, mutta tuijotti pian taas kupissa höyryävää kahviaan. Mahassa kouraisi – edes kahvia ei tehnyt enää mieli.

  • Katos kun en mä tätä huvikseni tee, Rami piti hetken tauon ennen kuin jatkoi. – Mä en oo tainnu kertoo tätä sulle aikasemmin mutta ennen kun mä tapasin sun äitis, mä olin sun ikiäs sillon, oli mulla suhde yhen tytön kanssa…ja se tyttö päätykin sitten raskaaksi.

 Rami vaikeni. Silmät olivat eleettömät. Eivät väsymyksestä niin kuin olisi helposti saattanut luulla.

  • Mitä sitten tapahtu?

 Elo palasi Ramin silmiin. Hän tarkkaili hetken Miikkaa ja jatkoi:

  • Sen vanhemmat ei ois halunnu aborttia mut pakkohan se oli tehdä, ei meistä vanhemmiksi ois ollu, Rami huokaisi syvään. – Se suhde loppu luonnollisesti siihen mutta tää on vaivannu mua koko loppuelämän. Mä en vaan halua sun kokevan samaa.

 Rami vilkuili jälleen Miikan suuntaan. Miikan silmät olivat harvinaisen auki näin arki-aamuksi.

  • Pitääkö mun siis pitää tätä härveliä vielä sillonkin jos seurustelen? Miikka kysyi.
  • Katotaan sitä sitten.

 Aamuinen jutustelu päättyi, kun Miikan piti kiiruhtaa bussiin ehtiäkseen ajoissa tunnille. Isän sanat soivat hänen päässään koko päivän ajan eivätkä ne jättäneet häntä rauhaan yölläkään. Tälläkin hetkellä hän kiersi kehää mielessään: entä jos tämä jatkuu siihen asti kun hän muuttaa pois kotoa? Miten hän voi harkitakaan seurustelua ennen sitä? Mutta entä jos tämä jää vain tähän viikkoon? Sittenhän kaikki on hyvin? Mutta entä jos ei?

 Ilta oli jo hämärtynyt kun Rami saapui kotiin. Pian Miikka kuuli koputuksen ovensa takaa. Ovi aukesi.

  • Ootko laittanu saunan jo päälle?

 Miikka teki loppuun hauiskääntönsä ja käänsi katseensa ovensuussa seisovaan Ramiin.

  • Oon laittanu. Jo tunti sitten.
  • Vähän venähti taas töissä, sori, Rami selitti.

 Miikka hymähti vaisusti. Hän laski käsipainon alas lattialle ja riisui t-paitansa. Vaivihkaa se löysi tiensä lattialle, kun Miikka ponnahti seisomaan. Hän tarttui kollareihinsa aikeissa vetää ne alas nilkkoihin, mutta katsahti ensin ovensuuhun. Rami oli jäänyt seisomaan paikoillensa, eikä tehnyt elettäkään poistuakseen.

  • Pitikö meiän mennä sinne saunaan? Miikka kysyi saaden isänsä säpsähtämään.
  • Ööh, joo, pitihän meiän, Rami naurahti. – Pitäskö…pitäskö meiän ottaa ne pois?
  • Ihan sama mulle.
  • Ei me ainakaan saunaan voia mennä ne päällä.
  • No ei, Miikka hymähti.

 Rami poistui ovensuusta ja tuli pian takaisin avain kädessään. Vastassa häntä oli kaikki vaatteensa riisunut Miikka.

  • Sähän olit nopea, Rami tokaisi.

 Miikka tyytyi hymähtämään vastaukseksi.

  • Tossa.

 Rami ojensi avaimen Miikalle, joka tuijotti tuota pientä metallinpalaa pitkän tovin. Uskomatonta miten pienestä hänen nautintonsa oli kiinni.

 Ramikin alkoi vähentää vaatetustaan Miikan vielä kummastellessa avaintaan. Bokserien pullotus näytti yhä luonnottoman suurelta.

  • Onko sulla se avain tähän? hän kysyi.

 Miikka nosti katseensa ilkosillaan seisovaan isäänsä ja mutisi jotain myöntävää. Hän oli jo miltei kurottautumassa avaamaan yhden työpöydän laatikon, kun hän tajusi isänsä seuraavan jokaista hänen liikettään.

  • Sun pitäs varmaan mennä hetkeks ulos.
  • Niin tosiaan, Rami naurahti aivan kuin ei tajuaisi jutun juonta.

 Oven sulkeuduttua Miikka avasi laatikon, kaiveli avaimen esiin ja huikkasi Ramille tulla takaisin. Hän ojensi avaimen isälleen. Siinä he nyt sitten olivat, alastomina, kalut siveysvöissä. Samassa tilanteessa kuin neljä päivää aikaisemmin. Paitsi että nyt heidän himonsa olivat korkeammalla.

  • Ei kai tässä muu auta ku avata nämä, Rami sanoi ja työnsi avaimen omaan lukkoonsa.

 Miikkakin rohkaistui tästä ja toisti kaiken isänsä perässä. Tunne, joka hänen kalunsa vapautumisesta seurasi, valtasi koko kehon. Se oli hänelle ennenkokematon, mutta nautinnollinen. Takaraivossa tosin jäyti tieto siitä, että tunne jäisi vain väliaikaiseksi.

 He asettelivat vöiden palaset Miikan tietokonepöydälle ja lampsivat sitten saunaan suihkun kautta.

 Saunassa oli tuttuun tapaan hiljaista. Kuului ainoastaan kiukaan sihinää ja hikipisaroiden pisarointia laattalattiaa vasten.

 Miikan olisi tehnyt mieli laskea katseensa haaroväliinsä, muttei kehdannut isänsä istuessa aivan hänen vierellään. Hän pohti mitä tämä mahtoi ajatella heidän tilanteestaan. Olikohan isälläkin himot nousseet näiden päivien aikana yhtä korkeiksi?

  • Aika jännä tunne olla yhtäkkiä vapaana, Rami sanoi katse kiukaassa.
  • Jep.
  • Sulla ei oo tullu mitään jälkiä tästä? Rami kysyi ja käänsi katseensa varovasti Miikaan.
  • Ei ainakaan vielä.
  • Näytäs, Rami sanoi ja oli jo avaamassa Miikan haaroja.

 Miikka rentoutti reitensä ja antoi Ramin levittää ne auki. Hetken hän tunsi Ramin katseen hiestä kostealla kalullaan, mutta varsin pian Ramin käsi eksyi kaikkein pyhimmälle. Se käänteli ja tunnusteli joka sopukan Miikan verrattain lyhyessä kalussa.

 Miikka tajusi jännittävänsä kroppaansa päästä varpaisiin ja päätti tietoisesti rentouttaa lihaksensa. Huokauksen saattelemana hän vaipui vasten lämmintä seinää.

 Sillä välin Ramin kädenliikkeet olivat muuttuneet jämerämmiksi ja määrätietoisimmiksi. Itse asiassa ne alkoivat muistuttaa runkkausta. Miikan kaluun alkoi paksuuden lisäksi tulla myös pituutta.

 Molemmat olivat silti hiljaa. Ramin käsi jatkoi vetäviä liikkeitään Miikan puolikovalla kalulla. Miikan silmät olivat painuneet kiinni. Ei mennyt kuin hetki niin Miikan kalu sojotti täydessä seisokissaan suonet paksuina.

  • Hyvinhän se näyttää toimivan, Rami naurahti.

 Miikka myhäili myöntävästi avaamatta silmiään. Salaa hän toivoi isänsä jatkavan siitä mihin oli jäänyt.

 Niin tämä jatkoikin jopa entistä kiihkeämmällä tahdilla. Miikalta pääsi satunnaisia huokauksia kosteiden huulien välistä. Ihon alta kuulsivat uudestaan jännittyneet vatsalihakset.

  • M-mä tuun kohta, Miikka sai sanottua.

 Samassa Rami lopetti. Miikan kalu jäi sojottamaan räikeän punaisena vailla lopullista tyydytystä. Miika huohotti eikä se johtunut saunasta.

  • Olisit kohta saanu pari lisäpäivää, Rami naurahti.
  • Mikset jatkanu? Miikakin hymähti hieman.
  • En mä nyt niin julma oo, Rami totesi ja viskasi löylyä.

 Höyryn selvetessä Miikka vilkaisi sivusilmällään isänsä haaroväliin. Punaisena helottava terska nosti päätään paksujen reisien välistä.

  • Koskitko ees omaan kaluun? Miikka suorastaan nauroi.

 Rami näytti valahtavan punaiseksi, vaikkei sitä saunassa erottanutkaan. Viimein hän supisi:

  • En kertaakaan.
  • On se sullekin näköjään kova paikka, Miikka kiusoitteli.
  • Näyttää olevan, Rami virnisti.

 Hiljaisuus laskeutui jälleen pieneen saunaan. Miikan kalu ei ollut lopettanut seisomistaan. Se toki saattoi johtua äskeisestä kiusoittelusta ja hänelle harvinaisen pitkästä runkkulakosta, mutta jokin koko tilanteessa oli äärimmäisen kiihottavaa. Samoin näytti ajattelevan hänen isänsäkin, jonka kalu näytti vain kasvaneen entisestään.

  • Mennäänhän pesulle, Miikka huikkasi.
  • Yhtä aikaa? Rami hämmästeli poikansa yhtäkkistä ilmoitusta.
  • Vaihteen vuoksi, Miikka vastasi pieni virne huulillaan.

 Miikka antoi isänsä suihkutella ensin seuraten vaivihkaa sivusta. Ramin miehekäs, karhumainen kroppa ei ollut ollenkaan hullumpi hänen ikäiselleen. Miikka toivoi olevansa samoissa mitoissa, kun hän saavuttaisi isänsä iän.

 Rami sulki hanan jääden seisomaan suihkunurkkaukseen. Samalla sekunnilla Miikka polvistui tämän haarojen eteen ja ahmaisi isänsä yhä erektiossa komeilevan kyrvän suuhunsa. Miikka ei tiennyt mikä häntä isässään yhtäkkiä näin paljon kiihotti, mutta ei hän pystynyt sitä vastustelemaankaan.

 Ramin suu oli hämmästyksestä avoin. Hän oli jähmettynyt niille sijoilleen. Tosin Miikka oli ahdistanut hänet nurkkaan muutenkin.

 Ramin tietojen mukaan Miikka oli tässä hommassa ensikertalainen, mutta vuosien aikana jokusen suihinoton saaneena hänen poikansa hoiti homman melkeinpä keskivertoa paremmin. Rami tunsi tulemisen olevan lähellä.

  • Älä enää…

 Miikka avasi silmänsä ja vetäytyi taaemmas. Ramin paksu kalu jäi heijaamaan Miikan silmien eteen.

 Rami ähkäisi muutaman kerran ennen kuin hänen paksu kalunsa alkoi sykäyksittäin laukoa paksua mahlaansa Miikan punoittaville kasvoille. Osa lensi märkiin hiuksiin takertuen tiukasti niihin kiinni.

  • Ei vittu, Rami manasi. – Ei tuo tuntunut orgasmilta.
  • Ehkä se olikin vain välityhjennys, Miikka totesi spermavana valuen pitkin poskeaan. – Oli miten oli, se tietää paria lisäpäivää.

 Rami alistui kohtaloonsa. Molempien peseydyttyä he siirtyivät keittiöön asentelemaan vöitä takaisin paikoilleen.

  • Ei se vaan laske, Miikka tiuskaisi seisovalle kyrvälleen.
  • Ootahan, Rami sanoi ja meni pakastimelle. – Ota koppi!

 Miikan nostaessa katseensa isäänsä pakastevihannespussi lensi suoraan hänen kyrvälleen ja kasseilleen. Ulvahduksen saattelemana Miikka lysähti kasaan kädet sukukalleuksillaan.

 Rami hekotti vieressä poikansa kärvistelylle.

  • No siitäs sait kun laitoit mut tulemaan!
  • Hemmetin ukko, Miikka sopersi.

 Hän ponnahti pystyyn pussi toisessa kädessään ja yritti lyödä sen isänsä nivusiin. Tämä oli kuitenkin skarppina ja otti kopin.

  • Tulehan tänne poika, Rami huudahti ja nappasi Miikan tiukkaan otteeseen selkä häneen päin.

 Miikan ollessa näin isänsä armoilla tämä iski jäätävän pakasteen jälleen hänen nivusiinsa. Tuskanhuudot kaikuivat ulos asti. Edes Miikan voimakkaat käsivarret eivät pelastaneet häntä. Rimpuilu ei tätä karhua vastaan auttanut.

  • Riittää jo! Miikka huusi.

 Rami lopetti ja päästi irti pojastaan. Ja totta tosiaan: Miikan kalu oli veltostunut tuttuun sykkyrään.

 Nyt molemmat saivat vyönsä takaisin paikoilleen. Vaihdettuaan avaimet he vetäytyivät tahoilleen pohtien kuumeisesti milloin pääsisivät jälleen vapaiksi.

Yhdistävä tekijä

Kirjoitettu julkaissut Novellisti

 Tämä tarina on jo 10 vuotta vanha! Jatko-osakin tälle on olemassa. 😉

Miikka potkaisi skeittarinsa naulakon alle ja heitti reppunsa samaan epämääräiseen kasaan, joka koostui takeista, kengistä, huiveista ja kaikesta mahdollisesta vaatetuksesta. Kello näytti vasta kahta, mutta vaikka hän olikin aloittanut lukion tänä syksynä, hän oli jo alussa päättänyt olla ottamatta turhaa stressiä koulusta. Tämä tiesi siis vähemmän kursseja ja todennäköistä neljättä vuotta lukionpenkillä.

 Hän lampsi keittiötä kohti ajatukset illan salitreeneissä ja maha kurnien väliin jääneen lounaan takia.

 Hän oli olettanut olleensa yksin talossa ja niinpä hän hätkähti keittiöön astuessaan, kun hän löysi isänsä Ramin istumassa keittiönpöydän ääressä katse tiukasti Macinsa ruudussa.

  • Öö, moi, Miikka aloitti saaden isänsä katseen kiinnittymään itseensä.
  • No moi, Rami vastasi, mutta käänsi katseensa välittömästi takaisin näytölle.
  • Miks sä oot täällä näin aikasin? Miikka kummasteli edelleen jähmettyneenä paikoilleen.
  • Päätin tulla vähän aikasemmin töistä, Rami vastasi välinpitämättömästi.
  • Okei…

 Miikka ei jaksanut udella enempää. Oikeastaan häntä ei juurikaan kiinnostanut isänsä menemiset ja tulemiset. Hänen äitinsä kuoleman jälkeen vuosi sitten he olivat alkaneet etääntyä toisistaan ja Miikasta tuntui kuin he olisivat joitain kämppiksiä toisilleen. Hän suunnisti jääkaapille tarttuen eilisen pitsan jäämiin ja tunkien ne suuhunsa.

  • Kuule Miikka…, Rami aloitti, kun Miikka oli syönyt puolet pitsanjämistään.
  • Nii? Miikka mussutti syömisensä lomasta.
  • Tää voi kuulostaa oudolta, mutta nyt kun sä alotit lukionkin ja saatat löytää tyttöystävän ja muutenkin sellaset asiat on alkanu kiinnostaa enemmän, niin mä mietin josko me vähän ajateltas etukäteen niin ettei mitään pääse tapahtuun ja hankittas sulle sellanen siveysvyö…

 Miikalta jäi pitsan syönti sikseen, kun hän tajusi isänsä ehdotuksen kokonaisuudessaan. Hänen kalunsa suljettaisiin siis pieneen muovikoteloon ja avain menisi tietysti isälle? Miikka tiesi isänsä olevan tiukka ja saavan tahtonsa läpi asioissa, joihin hän ryhtyy, mutta tämä meni jo yli kaikkien rajojen.

  • Siis toihan on ihan sairasta! En mä tollaseen ala! Miikka puhkui päin isänsä hieman punastuneita kasvoja.
  • Mä arvasinkin ton ja siks mä aattelinkin et mäkin piän sitä vehjettä saman ajan kuin säkin. Ja jos mä saan sun härpäkkeen avaimen, niin sä saat vastavuorosesti mun.

 Miikan ilme leppyi asteittain takaisin normaaliksi. Ajatus ei ollutkaan sitten ihan paskimmasta päästä. Tosin runkkaaminen vähentyisi rajusti, mutta sen vähän tiedon, jonka hän omasi aiheesta, perusteella hän muisti kuinka siveysvyötä pitävät miehet kertovat elämänsä parantuneen ja aikaa jääneen muuhunkin, kun jatkuvasti ei ollut runkkaamassa tai nussimassa.

  • No kyl mä voin tota harkita, Miikka sanoi tauon jälkeen.
  • Hyvä, Ramin äänestä kuulsi jo tyytyväisyys. – Mulla on täällä jo yks hyvä malli katottuna. Tuu kattoon.

 Miikka käveli pöydän viereen ja laski katseensa ruudulle, jolla oli jonkun seksikaupan sivu. Kuvassa näkyi kolme erilaista versiota tunnetusta siveysvyöstä: CB-6000:sta. Ensimmäinen oli militia-tyylinen metsäisellä suojavärillä, toinen kromin sävyinen ja kolmas puun syitä mukaileva.

  • Mä aattelin tota puun väristä, Rami sanoi viereltä katse tutkaillen Miikan ruskeiden silmien reaktioita.
  • Toi armeijaluukki ois aika makee…, Miikka kommentoi oikea käsi taskussaan ja vasen käsi tukena pöydällä. Pienoinen värähdys kulki hänen kullinsa läpi, kun hän kuvitteli, miltä tuollaisen vehkeen pitäminen tuntuisi.
  • No, pistetäänkö tilaus menemään?
  • Pistetään vaan, Miikka sanoi edelleen mieltä kalvava epäilys mielessään; mihin hän oikein oli mennyt lupautumaan?

 Kesti viikko ennen kuin tilaus saapui. Koko asia tuntui painuvan unholaan ja Miikan ja hänen isänsä välille laskeutui jälleen sama kuilu, joka oli hetkeksi umpeutunut heidän suunnitellessaan kerrankin jotain yhteistä tekemistä.

 Kun Rami oli noutanut paketin postista, kutsui hän Miikan huoneestaan keittiön pöydän ääreen. Miikka asteli keittiöön varovaisin askelin kädet farkkujen taskuissa. Hän istuutui pöydän ääreen vatsa kihelmöiden jännityksestä. Molempien katseet nauliutuivat pöydän keskellä seisovaan pakettiin.

  • Ennen ku aukastaan tuo paketti niin pitäskö meiän sopia jotkut säännöt ensin, Rami ehdotti räpeltäen hermostuneesti sormiaan.
  • Ois kai se hyvä, Miikan ääni oli luonnottoman pingottunut. Koko tilanne tuntui olevan joltain toiselta planeetalta.
  • Okei, tehään se sitten kerralla kunnolla, Rami sanoi ja nousi pöydästä.

 Miikka jäi yksin keittiöön. Kiusaus hänen sisällään kasvoi liian suureksi, eikä hän Ramin poissaollessa malttanut olla hipelöimättä pakettia. Se oli teipattu monella teippikerroksella umpeen ja päällä oli jos minkälaista leimaa ja tekstiä useammalla kielellä. Sisältä kuului hentoa kolinaa, mutta jos ei tietäisi, mitä paketissa oikein oli, ei sitä voisi paketin perusteella päätellä.

 Rami palasi keittiöön Macinsa kanssa. Miikka irrotti otteensa paketista säpsähtäen hiukan. Rami ei varmaan ollut huomannut mitään tai sitten hän ei vain välittänyt, vaan asetti läppärinsä pöydälle, avasi sen ja alkoi naputtelemaan.

  • Okei…kuinka kauan me aluks noita pidetään? hän kysyi katse ruudulla.
  • Oisko viikko hyvä? Miikka tunnusteli kepillä jäätä.
  • Jos sä vaan jaksat, Rami vilkaisi poikaansa nopeasti pieni pilke silmäkulmassaan.
  • Totta kai mä jaksan, Miikka vastasi rinta rottingilla. – Kysymys on vaan siitä, jaksatko sä, Miikan huulet nousivat pakostakin pieneen virneeseen.

 Ramin katse nousi jälleen ruudulta, mutta tällä kertaa pidemmäksi ajaksi. Hän tuijotti Miikan päättäväisiä silmiä tiukasti, mutta jätti tuijotuskisan sikseen keskittyen jälleen ruutuun.

  • Eli sä tietenkin saat mun avaimet ja mä sun, Rami lateli kirjoittaessaan. – Entäs rangaistukset? Jos käykin niin että jompi kumpi meistä saa lukon auki ilman lupaa, mitä sillon tehään?
  • Hmm…, Miikan katse oli laskenut pöydän puiseen pintaan. – Yks tietenkin vois olla päivien lisääminen. Eli mitä pahempi teko, sitä pahempi rangaistus.
  • No joo, oisko vaikka yks päivä kerrallaan. Ja meiän pitää sopia joka päivälle aika, jollon me tarkistetaan toistemme vehkeet et ne on paikoillaan, Rami jatkoi ääni hitusen arastellen. – Eiks niin?
  • Jep, just niin, Miikka vastasi ilman sen kummempia nolostumisia.

 Se oli aika outoa, kun hän mietti sitä tarkemmin. Kyllä hän täysi hetero oli, se asia hänelle oli valjennut jo ala-asteella, mutta jollain tavalla olisi jännittävää, ehkä kiihottavaakin, saada oma isä kiinni luvattomasta runkkauksesta ja lisätä tälle lisää päiviä siveysvyössä kärsittäviksi.

  • Eli siis yks päivä lisää siveysvyössä, kun toinen ekan kerran huomaa toisen laitteen olleen pois paikoiltaan, vai mitä Miikka? Miikkaa?
  • Hm? Miikka havahtui ajatuksistaan kiinnittäen katseensa isänsä kysyviin kasvoihin.
  • Niin sitä olin kysymässä, että eka kerta ilman siveysvyötä tarkottaa yhtä lisäpäivää siinä, toinen kerta kahta ja niin edespäin. Sopiiks tää sulle?
  • Joo sopii, Miikka kuunteli puolikorvalla isänsä esityksen, mutta mitä hän rangaistuksista välittäisi. Ne olivat hänen isäänsä varten.
  • Okke…, Rami naputteli viimeisetkin rivit koneellaan. – Sit vaan tulostetaan tää.

 Tulostin alkoi raksuttamaan Ramin huoneessa ja hän poistui toistamiseen keittiöstä. Miikan katse oli jälleen poissaolevan tyhjä, kun hän tuijotti magneettien ja erinäisten lappujen valloittamaa valkoista jääkaapinovea. Pieni paniikki oli noussut hänen mieleensä; selviäisikö hän oikeasti viikosta ilman runkkausta? Entä jätkät salilla? Miten hän enää koskaan voisi käydä siellä? Tai ainakin suihku siellä tuntui mahdottomalta ajatukselta.

 Rami palasi keittiöön lyöden Miikan eteen valkoisen paperin, jolla oli muutama rivi tekstiä ja alhaalla heidän kahden nimet ja Ramin allekirjoitus.

  • Tuohon kun raapustat nimmarin niin meillä on sopimus kunnossa ja ruvetaan asenteleen noita vehkeitä.

 Miikka tarttui pöydällä lojuvaan kuulakärkikynään ja vetaisi suttuisen allekirjoituksensa paperin alareunaan. Rami poistui vielä kolmannen kerran keittiöstä kopioimaan sopimuksen Miikalle.

 Ramin antamalla luvalla Miikka tarttui pakettiin ja repi sen auki. Sisältä paljastui juuri ne kaksi CB-6000:ta, jotka he olivat tilanneetkin: Miikalle armeija-tyylinen ja Ramille puun syitä mukaileva malli.

 Miikka nosti oman kojeensa varovasti sitä ympäröivästä muovipehmusteesta ja vei sen nenänsä alle. Haju oli voimakkaan muovinen, mutta se häviäisi muutamassa päivässä – ainakin ohjeen mukaan.

 Tilanteen tuoman jännityksen johdosta lämmennyt ruumis vaati Miikkaa vähentämään vaatetustaan. Hän päätti tehdä kaiken pitemmän kaavan mukaan. Ensin lähti t-paita sen alta paljastuen aluillaan olevat rintalihakset ja mukiinmenevä sixpack.

 Hän nousi ylös juuri kun Rami asteli sisään. Tämä ei sanonut sanaakaan, asetti vain Miikan kopion sopimuksesta pöydälle ja alkoi itsekin repimään vaatteita yltään.

 Miikka oli hämmentynyt isänsä suorasukaisuudesta, mutta sai toisaalta siitä rohkeutta pudottaa kuluneet farkkunsa hiiteen jaloistaan. Silmäkulmastaan hän katseli isänsä paljasta ylävartaloa: hiukan pyöristynyttä vatsanseutua, karvaista rintaa ja muhkeita käsivarsia.

 Sekä Miikka että Rami seisoivat nyt pelkät bokserit jaloissaan. Heidän katseensa kohtasivat tahtomatta. Molemmat olivat erittäin hämmentyneitä, mutta enemmän tai vähemmän kiinnostuneita tilanteesta – ja toisistaan.

 Tuntui kuin vuoden – tai oikeastaan jo vuosien – etääntyminen voitaisiin pyyhkiä tällä hetkellä ja tulevalla viikolla maton alle. Aloittaa alusta. Kalujen lukitseminen muovikoteloihin yhtä aikaisesti oli ehkä outo tapa lähentyä, mutta se tuntui heille kaikista sopivimmalta tavalta.

 Lopulta Rami Miikkaa kolmekymmentä vuotta vanhempana päätti tehdä aloitteen ja tempaisi mustat bokserinsa kerralla jaloistaan. Miikan katse nauliutui paljastuneeseen kyrpään, jota hän oli jo saunassa jonkin verran vilkuillut, mutta nyt tuo patukka paljastui hänelle kaikessa komeudessaan keittiön kirkkaassa valaistuksessa.

 Se oli todellinen patukka: paksu, mutta lyhyt. Miikka arveli sen kasvavan oikeaksi järkäleeksi kovettuessaan. Sen hän todella haluaisi nähdä.

  • No etkö sä aio näyttää omaa varustustas? Rami naurahti leppoisasti ristien kätensä saman aikaisesti rinnalleen.

 Miikka hymyili vaivautuneena, kun laski kirkkaan siniset bokserinsa nilkkoihin. Niiden alta paljastui kovasti Ramin vehjettä muistuttava kalu, joka oli paisunut jo lähemmäs kymmeneen senttiin.

 Miikka ei voinut peitellä punastumistaan, mutta nostettuaan katseensa jälleen isäänsä, hänessä roihuava häpeä laantui. Rami vain hymyili poikansa erektiolle huvittuneena, mutta samalla lempeästi.

  • Runkataanko viimeset runkut ennen ku ruvetaan viikon selibaattiin? Rami ehdotti tuntien itsekin väristyksiä kalussaan.

 Miikan katse oli vakava. Päässä myllersi. Olisiko se liikaa? Mutta jos he vain runkkaisivat yhtä aikaa? Ei, se olisi helvetin kiihottavaa.

  • Joo, runkataan vaan, Miikka virnisti ja kaappasi paisuvan elimensä nyrkkiinsä.

 Hän piti katseensa tiukasti isässään, joka vähitellen laski kätensä alas jalkoväliin samaan aikaan kun alkoi vasemmalla kädellään hieromaan kovettuneita nännejään.

 Miikan huulilta alkoi päästä tuttuja runkkausääniä. Normaalisti omassa huoneessaan hän olisi yrittänyt pitää ne minimissä, mutta tällä kertaa hänellä ei ollut syytä peitellä niitä. Hän myhäili ja ynähteli sielunsa pohjasta tietäen oman isänsä olevan aivan vieressä tekemässä samaa omalla kalullaan, joka oli hänet siittänyt ja joka samalla oli hyvinkin tuttu muistuttaen niin paljon hänen omaa kulliaan.

 Ramikin alkoi murahtelemaan samoista syistä. Hänkin vilkuili vähän väliä poikaansa, josta saattoi olla monessakin mielessä ylpeä. Pojalla olisi varmasti vientiä tulevaisuudessa. Pitäisiköhän vanhan isäukon vähän testata vielä kokematonsa poikaansa? Opettaa vähän miten naisia käsitellään?

 Varovaisin askelin Rami alkoi lähestymään hekumassaan silmänsä sulkenutta poikaansa. Kun hän oli aivan tämän vierellä, hän hellitti nänninsä puristuksesta ja vei vapautuneen kätensä sitten alas Miikan runkkaavalle kädelle.

 Miikka lopetti itsensä tyydyttämisen siihen paikkaan. Silmät rävähtivät auki viestien Ramille syvästä järkytyksestä.

  • Mä vähän opetan sua, Rami sanoi tyynnyttelevään sävyyn. – Osaat sit tyydyttää naisia oikein.

 Miikka päästi irti kalustaan kuin transsissa. Hänen kätensä laskeutuivat toimettomina sivuille ja katse kiinnittyi hänen isänsä voimakkaaseen kouraan, jonka selkämystä peitti ohut karvapeite.

 Puristus oli ihanan voimakas. Miikka arveli pillun tuntuvan juuri tältä, ehkä paremmaltakin. Hän tarrasi vasemmalla kädellään kiinni isänsä olkapäästä kuiskaten tulevansa kohta.

 Rami nyökkäsi tarraten vapaalla kädellään kiinni Miikan kasseista. Ne olivat kullin tapaan nuoret ja siksi niin kiinteät ja täyteläiset. Suoraan sanoen kiihottavat. Hänen oma kyrpänsä oli täydessä seisokissa vasten napaa.

 Miikan kurkku korahteli hiljaa orgasmin vallatessa koko kehon. Ramin puristus kasseista tuntui imevän kaiken mehun hänestä. Hän tarrautui entistä voimakkaammin kiinni isäänsä, jonka fyysinen koko tarjosi kaivattua turvaa ja tukea, kun taas tämän osoittama uudenlainen, syvä kiinnostus häntä kohtaan lämmitti sydänalassa.

 Rami ei antanut yhdenkään tipan poikansa maidonvalkeasta spermasta valua hukkaan. Hän keräsi sen huolella kämmeneensä, joka täyttyi kiitettävästi kiihottavan tuoksuisesta, tahmeasta nesteestä.

 Hän vei kämmenensä nenänsä alle ja nuuhkaisi. Hän tunsi kiimatippojen valuvan kalun varttaan pitkin tietäen helpotuksen olevan lähellä.

 Sitten, kuin unessa, hän tunsi poikansa käden kyrvällään. Pelkästään se riitti räjäyttämään hänen jo hieman varttuneemman miehen kaluun viime päivien aikana kertyneet lastit parketille.

  • No, oliko parempaa mitä yksin? Rami viimein kysyi, kun oli toipunut suurimmasta nautinnon aallosta.

 Miikka hymyili leveästi, kun vastasi:

  • Varmaan sata kertaa parempaa.

 Rami virnisti ja ehdotti että he siistisivät itsensä ennen siveysvöiden pukemista. Miikka kannatti ajatusta, ja koska he muutenkin olivat jo ilkosillaan, päättivät he käydä pikaisessa suihkussa.

 Miikka riensi suihkuun ensin, mikä jätti Ramin yksin keittiöön. Pienessä keittiössä leijui hento hien lemu ja heidän molempien spermojen ominaistuoksu. Rami tajusi edelleen pitelevänsä vasemmassa kämmenessään Miikan laukomia spermoja.

 Uteliaisuuttaan hän vei käden suulleen ja maistoi poikansa nestettä varovasti kielenkärjellään. Maku muistutti paljon hänen omaansa, kun hän oli nuori. Hänen nykyiset spermansa, jotka lojuivat lattialla yhtenä lätäkkönä, eivät varmaankaan maistuneet näin kiihottavan nuorelle.

 Tajutessaan hommansa outouden ja kiinnijäämisen riskin, hän puhdisti kätensä perusteellisesti keittiönhanan alla ja siivosi lisäksi omat spermansa lattialta. Pian tämän jälkeen Miikka saapuikin suihkunraikkaana keittiöön pyyhe lanteillaan ja Ramikin pääsi siistimään itsensä.

 Rami löysi poikansa keittiöstä siveysvyö kädessään, kun hän palasi suihkusta. Hänen sydämensä teki muutaman ylimääräisen kierroksen, kun hän ajatteli mitä he oikein olivat tekemässä.

  • No, eiköhän ruveta hommiin, Rami sanoi istahtaessaan Miikkaa vastapäätä.
  • Jep, Miikka vastasi, nousi ylös tuoliltaan ja heitti pyyhkeen lattialle.

 Rami oli silminnähden yllättynyt poikansa rohkeudesta, mutta toisaalta hehän olivat vasta runkanneet yhdessä ja vieläpä toisiaan.

 Miikka alkoi asentamaan rengasta kivestensä taakse, mistä mallia ottaen Ramikin päätti aloittaa. Kun Rami oli noussut seisomaan ja heittänyt pyyhkeen pois lanteiltaan, oli hänen poikansa jo asentamassa itse koteloa paikoilleen.

 Ramilla oli hienoisia vaikeuksia saada pienet osaset toimimaan yhteistyössä kanssaan. Paksut ja vahvat sormet tuntuivat olevan näinkin hienovaraisessa hommassa pelkästään tiellä.

 Tilannetta ei helpottanut vierestä kuuluva napsahdus. Hänen poikansa oli jo saanut kalunsa pakettiin ja tarjosi nyt pientä avainta hänelle.

  • Kiitti. Hei voisiksä Miikka vähän auttaa isäukkoas tän vempeleen kanssa, Rami sai luontaisesta ylpeydestään huolimatta sanotuksi.
  • Totta kai vanhempia täytyy auttaa tekniikan kanssa, Miikka kiusoitteli isäänsä nyt kun kerran hänellä oli oiva mahdollisuus siihen.

 Miikan nuorilla, notkeilla sormilla ei kestänyt kauaakaan, kun Raminkin vehje oli turvallisesti lukittuna siveysvyöhön.

  • Ei kai kasseja purista liikaa? Miikka kommentoi isänsä tuskaista ilmettä.
  • Ei ku tää on vaan niin outo tunne…, Rami vastasi samalla kun hän sulki koko paketin suuren kouransa sisään.
  • No, näillä meiän pitäs kuitenki viikko mennä, Miikka totesi huomattavasti hilpeämmin itsekin kouraisten omia elimiään.